• 8 maaliskuun, 2023

Tutkija Lintilä-jupakasta: ”Surullista, että yksittäinen henkilö nostetaan tikunnokkaan”



Elinkeinoministeri Mika Lintilää epäillään epäsopivasta alkoholin käytöstä. Tutkija Hanna Wassin mukaan kyse on laajemmasta vaikenemisen kulttuurista.

– Tilannehan on vakava, toteaa Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass elinkeinoministeri Mika Lintilää (kesk.) ympäröivästä mediamylläkästä. Lintilää on epäilty useaan otteeseen virkatehtävien hoitamisesta päihtyneenä.

Wassin mukaan Suomessa elää ongelmallisia toimintatapoja, joista yksi on alkoholin käyttö työtehtävissä. Syntipukiksi ei pitäisi hänen mielestään nostaa yksilöä.

– Kun ympärillä on vaikenemista ja vähättelyä, olemme kaikki osallisia tämän kulttuurin ylläpitämisessä. Se on moraalisesti kyseenalaista ja vähän surullista, jos yksittäinen henkilö nostetaan tikunnokkaan.

Lintilä nousi helmikuussa otsikoihin, kun hänen WhatsApp-tililtään lähetettiin pääministeri Sanna Marinia (sd.) ja SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkystä pilkkaava meemikuva (siirryt toiseen palveluun). Lintilän mukaan hän oli viestin lähettämisen aikaan ravintolaillallisella, eikä lähettänyt kuvaa itse. Hän selitti tapahtunutta hakkeroinnilla, mutta eduskunnan selvityksen mukaan kyseessä ei ollut tilin kaappaus.

Sittemmin julkisessa keskustelussa on puhuttanut epäilykset Lintilän sopimattomasta alkoholin käytöstä. Lintilä on itse kiistänyt kaikki väitteet.

Wassin mielestä keskustelussa on kyse myös siitä, millainen käytös on hyväksyttävää valtaapitäville sekä rajanvedosta edustustehtäviin ja vapaa-aikaan. Yksiselitteistä näkemystä ei hänen mukaansa ole.

– Viime kädessä ollaan vastuussa kansalaisille. Vaaleissahan se nähdään, riittääkö luottamusta.

Katso koko tiistain A-studio Yle Areenassa. Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23 saakka.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *