- 8 heinäkuun, 2023
Oliver Helander keskittyy tänään etenkin yhden tekniikkamurheen korjaamiseen – haluaa myös lyödä Seppo Rädyn nimissä olevan ennätyksen
Oliver Helanderin kausi alkoi nihkeästi Dohan Timanttiliigan kilpailussa, mutta Paavo Nurmen kisoissa hän heitti uransa parhaan sarjan. Oulussa keihäsässä haluaa teknisesti puhtaita heittoja.
Yleisurheilun kotimainen GP-sarja jatkuu lauantaina Oulussa. Suora lähetys Yle Areenassa alkaa kello 14.35. TV2:ssa lähetys alkaa kello 16.30.
Oliver Helander on heittänyt tänä kesänä neljässä kilpailussa. Avauskisa Dohassa oli iso pettymys, mutta kesäkuun puolivälissä Paavo Nurmen kisoissa hän heitti kokonaisuutena uransa parhaan sarjan. 26-vuotias heittäjä sai Turun kilpailusta itseluottamusta.
– Oli ensimmäinen kilpailu, jossa kaikki heitot kantoivat yli 80 metriä. Se antaa itseluottamusta MM-kisojen karsintaan, etten ole vain yhden heiton varassa, 87,32 Turussa heittänyt Helander avaa Yle Urheilulle.
Hän löytää heittotekniikastaan yhden osa-alueen, jota haluaa nyt erityisesti parantaa. Helander ei ole täysin tyytyväinen tukijalkansa toimintaan.
– Tuen pitäisi toimia paremmin. Se on ollut vähän löysä. Jos se pitää oikein hyvin, tulos paranee vielä, Helander paljastaa.
Hänen mukaansa erityisesti tuen pitävyyteen keskitytään lauantain kilpailussa. Hän ei itsekään oikein tiedä, miksi asia on niin vaikea korjata. Lisäksi Helander yrittää heittää Pariisin olympiarajan 85,50.
Olympiarajan on voinut tehdä 1.7. alkaen, joten Helanderin Paavo Nurmen kisoissa heittämää tulosta ei oteta huomioon.
Pienenä porkkanana keihäsässällä on rikkoa Raatin kentällä Seppo Rädyn kenttäennätys 86,92, joka on vuoden 1990 Kalevan kisoista.
– Toivottavasti kenttäennätys ei enää lauantain jälkeen ole Rädyllä. Päätavoite on kuitenkin heittää teknisesti parempia heittoja kuin Lausannessa, Helander hymähtää.
Lausannen Timanttiliigassa kesäkuun lopussa Helanderin paras heitto kantoi 83,50.
Alkukaudesta tulokset ovat vaihdelleet
Kauden avauksessa Dohassa Helander jäi ilman tulosta. Seuraavassa kilpailussa Hengelossa syntyi tulos 80,50, mitä seurasi Paavo Nurmen kisojen huippuonnistuminen. Kilpailussa Helanderin viidestä mitatusta heitosta heikoinkin kantoi 82,43.
– Heitot lähtivät eteenpäin. Aiemmissa kisoissa ne ovat lähteneet poikittain vasemmalle. Siinä oli iso parannus tähän kisaan, Helander analysoi suoritustaan Paavo Nurmen kisojen jälkeen.
Tekniikkavirhettään Helander avasi kesäkuussa seuransa Oulun Pyrinnön järjestämässä etätiedotustilaisuudessa.
– Tuki on vielä sellainen, että se pumppaa siinä lopussa, ei pidä kunnolla. Sen takia käsi lähtee alhaalta, sivulta, Helander kertoi tuolloin.
Oulun GP-kisassa Helanderin kovimmat kirittäjät ovat Liettuan Edis Matusevičius sekä Japanin Yuta Sakiyama. Liettualainen on heittänyt tällä kaudella 84,22, Sakiyama puolestaan 83,54. Kotimaan kärkinimistä mukana on Toni Keränen, jolla ei vielä tältä kaudelta ole tulosta.
Yleisurheilun kotimainen GP-sarja jatkuu lauantaina Oulussa. Suora lähetys Yle Areenassa alkaa kello 14.35. TV2:ssa lähetys alkaa kello 16.30. Tapahtumia seurataan myös hetki hetkeltä Ylen verkkosivuilla.