• 29 toukokuun, 2023

Leijonien on mahdotonta menestyä, jos yhdessä asiassa ei paranneta – Ylen asiantuntija näki myös suomalaisosaamista MM-sensaatioissa


Yle Urheilun asiantuntija Juha Juujärvi nipuuttaa yhteen sunnuntaina päättyneet jääkiekon MM-kisat. Juujärvi kiinnitti huomiota etenkin pelaajien yksilötaitoon.

Mikko Rantanen kamppailee kiekosta.

Mikko Rantanen pystyi luomaan tilanteita ja maaleja yksilötaidollaan. Yksilötaitoon pitää kiinnittää Juujärven mukaan huomiota myös suomikiekossa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Jääkiekon MM-kisat päättyivät Tampereella sunnuntaina Kanadan kultajuhliin.

Kanada kukisti Saksan finaalissa lopulta malein 5–2. Pronssia saavutti Latvia, joka voitti jatkoajalla Yhdysvallat 4–3.

Yle Urheilun asiantuntija Juha Juujärven mukaan MM-kisat olivat tasaiset ja ihan mikä tahansa joukkue huippumaista olisi voinut tänä vuonna voittaa.

– Tasaisuuden rinnalla näkyi, että oli peli-identiteetiltään erilaisia joukkueita. Oli hyvää, tosi nopeaa hyökkäysvoittoista peliä kuten Sveitsillä ja Yhdysvalloilla, jotka hallitsivat alkusarjaa.

– Tšekki ja Ruotsi pelasivat puolestaan puolustusvoittoisesti ja aika passiivisesti. Heidän turnaus ei lähtenyt missään vaiheessa käyntiin.

Tässä Leijonat jäi jälkeen

Juujärven näkemyksen mukaan Leijonat olisi varmasti pelillisesti ja materiaaliltaan ollut valmis pelaamaan tänäkin vuonna maailmanmestaruudesta, mutta Suomi jäi esimerkiksi Kanadaa ja Saksaa jälkeen pelinopeudessa ja maalinteon tehokkuudessa.

– Ei oikein löytynyt vapautuneisuutta ja itseluottamusta, kun onnistumiset tiukoissa peleissä jäivät sen verran vähäisiksi. Se näkyi pelinopeudessa, sillä se meni hitaaksi ja väkinäiseksi puskemiseksi.

Pettynyt Suomen maajoukkue.

Leijonien MM-turnaus päättyi pettymykseen puolivälierissä. Kuva: Tomi Hanninen

Yksilötaito esillä

Juujärvi kiinnitti huomiota, että kisoissa nähtiin paljon maaleja yksilötaidon kautta.

– Kisoissa voitettiin 1-1-tilanteita ja sen kautta pelaajat pääsivät maalintekotilanteisiin ja viimeistelemään hyvillä laukauksilla. Yksilötaitoon pitää kiinnittää suomikiekossa ja nuorisotoiminnassa huomiota.

Asiantuntijan mukaan suomalaisen jääkiekon hyvä joukkuepeli kuitenkin tukee yksilön onnistumisia.

– Mutta ilman yksilöiden huippuosaamista ja yksilöiden välistä luonnollista yhteistyötä pelkällä joukkuepelillä on mahdotonta pärjätä.

– Ehkä finaalin ratkaisu lopulta oli se, että Kanada oli yksilötaidolta Saksaa parempi. Pelillisesti ei ollut niin isoja eroja.

Saksa juhlii maalia. Yleisö nousi seisomaan.

Tamperelaisyleisö oli Saksan puolella finaaliottelussa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Latvia väriläiskänä

Kisojen iloinen väriläiskä oli Juujärven mukaan ensimmäisen MM-mitalinsa saavuttanut Latvia.

– Se oli hyvin valmennettu ja samassa kategoriassa kuin Saksa ja Kanada, toki pienoiskoossa. Ei ollut niin hyvät yksilöt, mutta vahva joukkuepeli ja riittävät yksilöt kantoivat pronssille.

Latvia juhlii MM-pronssia.

Latvia juhli villisti MM-pronssia. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Saksan ja Latvian mitalit ovat Juujärven mukaan hieno osoitus, että panostukset juniori- ja maajoukkuetoimintaan näkyvät tuloksissa.

Panostukset kannattavat

Juujärvi muistuttaa, että kumpikin joukkue oli hakenut valmennustiimiinsä suomalaista osaamista. Saksalla oli apuvalmentajana Pekka Kangasalusta ja Latvialla Petteri Nummelin.

– Saksassa on pitkään panostettu juniorityöhön ja Latvian apuvalmentaja on valmentanut Zemgalea Mestiksessä ja hakenut koko kauden kokemusta suomalaisesta jääkiekosta.

– Tällaisilla panostuksilla on positiivisia seurauksia.

Petteri Nummelin pronssinen mitali kaulassaan.

Petteri Nummelin sai kaulaansa MM-pronssin. Kuva: Tomi Hanninen

Linjaveto onnistui

Turnauksen aikana puhutti, ettei Kanadalla ja Yhdysvalloilla ollut kisoissa kaikkein parhaimpia NHL-pelaajia. Ennakkoon joukkueita jopa vähäteltiin esimerkiksi Suomessa.

Kanadan pelaajat juhlivat pokaalin ympärillä.

Kanada juhli maailmanmestaruutta. Kuva: Tomi Hanninen
Kanadas lag firar VM-guld.

Maailmanmestaruus maistui kanadalaisille. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Juujärven mukaan olisi mahtavaa nähdä MM-kisoissa mahdollisimman hyvät joukkueet kaikilta mailta. Toisaalta linjanveto oli kummaltakin onnistunut.

– He valitsivat erittäin motivoituneita pelaajia. Kanadalla oli yksilötaitoa, mutta pelasivat myös erittäin sitoutuneesti.

– Olisi toivottavaa, että kisoihin saadaan parhaat pelaajat, mutta nämäkin ovat huippupelaajia, vaikka kaikki eivät ole ihan NHL:n terävintä kärkeä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *