• 3 elokuun, 2023

Lähipäiville tulossa sateita ja ukkosta – maanantaina mahdollisuus erittäin voimakkaille ukkospuuskille


Saapuva matalapaine on hyvin voimakas, ja riski puuskien aiheuttamille tuhoille on olemassa, sanoo Ylen meteorologi.

Myrskypilviä helsinkiläisen lähiön yläpuolella.

Lähipäivinä Suomeen on luvassa ukkosta ja sadetta, jotka voivat aiheuttaa muun muassa tuulivahinkoja. Kuva: Julius Niiniranta

Viikonloppuna ja alkuviikosta Suomeen saapuu matalapaineen alueita, jotka tuovat mukanaan rankkojakin sateita ja ukkosia.

Huomenna perjantaina Suomen yllä on lounaasta saapuva matalapaineen alue, joka aiheuttaa lähes koko maahan ukkosia ja sateita. Lämpötila on 20 asteen vaiheilla lähes koko maassa.

Perjantain ukkoset ovat kuitenkin vielä maltillisia verrattuna siihen, mitä maanantaina on Suomeen saapumassa.

  • Lue myös: Miten ukkosen jyrinä syntyy? Testaa, kuinka hyvin tunnet kesäisiä sääilmiöitä

Lauantaina osassa maata saadaan hengähdystaukoa sateista, kun niiden rintamat siirtyvät pohjoiseen Suomeen.

– Etelä- ja Länsi-Suomessa voi olla ihan selkeääkin lauantaina, ja paistaa jopa aurinko. Joitain sadekuuroja voi sielläkin olla, kertoo Ylen meteorologi Aleksi Lohtander.

Maan pohjoisimmissa osissa lämpötila saattaa tipahtaa lauantaina 15 asteen paikkeille, mutta etelässä se pysyttelee hieman 20 asteen yläpuolella.

Kesälle voimakas matalapaine

Sunnuntaina ja maanantaina Suomen ylle virtaa Viron suunnalta matalapaineen alue, joka on Aleksi Lohtanderin mukaan huomattavan voimakas kesäkuukausille.

– Enemmän talvella näkee näin syviä matalapaineen alueita, meteorologi kertoo.

Sunnuntaina Suomeen osuu ensimmäinen sadealue, johon voi liittyä myös ukkosta. Alue osuu eteläiseen Suomeen päivällä ja liikkuu illan ja yön aikana maan keskiosiin.

Maanantaina Viron suunnalta virtaa Suomeen aluksi hyvin voimakas lämmin rintama. Päivällä lämpötilat saattavat nousta jopa 30 asteeseen.

Lämpimän rintaman väistyttyä maanantai-iltana Suomeen osuu erittäin intensiivisiä sateita ja ukkosia. Lohtander varoittaa, että tuolloin vallitsee otolliset olosuhteet erittäin voimakkaille ukkospuuskille.

– Luvassa voi olla suuriakin rakeita ja tuulivahinkoja. Etenkin puuskien kannalta on tuhojen riskiä, Lohtander sanoo.

Lämpötila läskee illalla 20 asteen paikkeille.

Lähipäivinä Suomeen on luvassa sateita ja ukkosta, ja harvinaisen syvä matalapaineen alue.

Seuraa ennusteita, älä mene uimaan

Meteorologi Aleksi Lohtander neuvoo, että tuleviin myräköihin tulisi ensisijaisesti valmistautua seuraamalla säätiedotteita viikonlopun aikana.

– Näihin ennusteisiin liittyy vielä paljon epävarmuutta, ja etenkin aikataulut ovat vielä epäselviä. Esimerkiksi ukkospuuskien aikataulut vaikuttavat suoraan myös niiden aiheuttamiin tuhoihin, Lohtander kommentoi.

Jos raju ukkospuuska osuu kohdalle, Lohtander neuvoo noudattamaan yleisiä ukkosessa käyttäytymisen ohjeita.

– Ja ainakaan ukkosella ei kannata mennä vesille tai uimaan. Siitä voidaan lähteä, hän neuvoo suomalaisia.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *