• 26 toukokuun, 2023

Jätehuoltoyhtiö julisti biojätteille paperipussipakon – pian roskikseen ei saa laittaa edes biojätepussia


Biojätteet on lajiteltava jatkossa jätehuoltoyhtiö Ekoroskin alueella Pohjanmaalla paperipusseihin.

Pohjanmaan jätelautakunta on linjannut, että heinäkuun 19. päivän jälkeen biojätteen joukossa ei saa olla enää lainkaan muovia.

Päätös koskee niin pilaantuneiden ruokien pakkauksia kuin jätepussejakin.

Ekorosk toimii Evijärvellä, Kauhavalla, Kaustisella, Kokkolassa, Kruunupyyssä, Luodossa, Pedersöressä, Pietarsaaressa, Uudessakaarlepyyssä ja Vetelissä.

Ekoroskin tiedottaja Pia Granqvist vetoaa kyseessä olevan ajatustavan muutos. Kierrätykselle ja ympäristölle hankalina pidetyistä biojätepusseista halutaan nyt eroon.

Yhtiö on Granqvistin mukaan suositellut paperipusseja biojätteelle jo noin viisi vuotta. Osa asukkaista on tarttunut suositukseen, osa ei.

– Olemme nähneet, että pelkkä suositus ei enää riitä, vaan on oltava vahvempi käsky. Sen vuoksi päädyimme ratkaisuun, että biohajoavasta paperipussista tulee pakollinen.

Paikallisissa päätös on herättänyt närää. Jotkut ovat olleet huolissaan myös siitä, voiko päätös vaikuttaa kierrättämiseen jopa negatiivisesti.

Toimittaja Antti Haavisto selvitti käytännön erot biojätteiden lajittelussa Ekoroskin ja Stormossenin jätehuoltoyhtiöiden välillä.

Vaasassa paperipussit ilmaiseksi, Kokkolassa ei

Biojätteiden lajittelussa on myös yhtiökohtaisia eroja.

Yksi suuri ero on se, että toisella pohjalaisella jätehuoltoyhtiöllä, Stormossenilla, biojätepaperipusseja on jaettu asiakkaille ilmaiseksi.

Stormossenin toiminta-alueesen kuuluvat Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Isokyrö, Vähäkyrö, Maalahti ja Korsnäs.

Ekoroskilla näin ei ole. Tällä Ekoroskin tiedottaja Pia Granqvist kuitenkaan ei usko olevan vaikutusta asukkaiden elämään käytännössä.

– Ovathan ihmiset tähänkin asti maksaneet biojätteeseen menevistä muovipusseista.

Pia Granqvist huomauttaa myös, että Stormossenin alueella paperipusseja ei ole jaettu kuin vain osalle asiakkaista.

Ekoroskin alueella jokainen kotitalous lajittelee biojätteen erikseen. Tähän asti Stormossin alueella näin ei ole ollut, mutta käytäntö on muuttumassa syksyllä.

Stormossenin palvelupäällikkö Timo Lehtolan mukaan yhtiö jakaa paperipusseja hyötykäyttöasemien ja taloyhtiöiden kautta noin miljoona vuodessa. Hän uskoo, että biojätteen lajittelun aloittamista paperipusseihin helpottaa se, että Stormossen on tarjonnut pussit.

Biojätettä omakotitalon roskiksessa.

Kustannus paperipussien jakamisesta Stormossenin alueen asukkaille ilmaiseksi on Lehtolan mukaan lähes 70 000 euroa vuodessa. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Lokakuun ensimmäisestä päivästä alkaen suurin osa Stormossen toiminta-alueen asiakkaista liittyy myös biojätteen erilliskeräyksen piiriin.

Lehtola uskoo, että biopaperipussien käyttö on jo sisäistetty asukkaiden keskuudessa varsin hyvin.

– Se onko se hyväksytty, on sitten toinen asia. Mielipiteitä on puolesta ja vastaan, mikä on muutosvaiheessa tyypillistä. Uskoisin, että kun tästä saadaan hommat käyntiin, niin asia normalisoituu ja jätteenkäsittely muuttuu paremmaksi kodeissakin.

Mielipiteitä on puolesta ja vastaan, mikä on muutosvaiheessa tyypillistä. Uskoisin, että kun tästä saadaan hommat käyntiin, niin asia normalisoituu ja jätteenkäsittely muuttuu paremmaksi kodeissakin

Timo Lehtola

Kaupan biohajoavat pussit voivat sisältää mikromuoveja

Miksi biohajoavista muovipusseista halutaan eroon?

Ekoroskin Pia Granqvistin mukaan siksi, että ne ovat kierrätyksen kannalta haasteellisia.

– Suurin osa kaupasta saatavista pusseista eivät oikein sovi, koska niistä ei voida poissulkea sitä, että ne sisältävät mikromuoveja, mitkä sitten taas päätyvät luontoon, hän sanoo.

Ekoroskin mukaan muovipusseihin lajiteltu biojäte myös tapaa sisältää enemmän väärinlajiteltua muovia kuin paperipussiin lajiteltu biojäte.

– Kun elintarvike on homehtunut tai pilaantunut, tahtoo pakkaus mennä muovipussiin mukaan. Paperipussi tavallaan kasvattaa kotitalouksia siihen, että biojätteeseen ei kuulu laittaa muovia, Granqvist sanoo.

Paperipussit hajoavat kuitenkin herkästi kerätessään kosteutta. Jotta pussit kestäisivät, neuvoo Ekorosk käyttämään kosteutta hylkiviä vahattuja paperipusseja.

Pussin pohjalla voi käyttää kosteussuojana myös esimerkiksi kanamunankennoja tai muuta kartonkia.

Paperipussiksi kelpaavat niin kaupasta ostetut pussit kuin elintarvikkeisiin käytetyt paperi- ja kartonkipakkauksetkin. Granqvistin mukaan tässä toimii vaikkapa jauhosäkki tai sanomalehdestä taiteltu pussi.

Biojätepussi ja taimipotteja sanomalehdestä taiteltuina

Yksi vaihtoehto biojätteiden lajitteluun on askarrella pussi esimerkiksi sanomalehdestä. Kuva: Tina Cavén

– Suurin osa alueen asukkaista haluaa tehdä oikein ja minä uskon ihmisten hyvyyteen. Mutta ymmärrän kyllä, että aina tunnetaan pientä vastustusta muutosta kohtaan, se on inhimillistä, Granqvist toteaa.

Granqvistin mukaan biojätettä ei ole myöskään tarvetta kuivattaa ennen kuin sen laittaa pussiin.

– Minulla on lapsiperhe, jossa olemme lajitelleet biojätettä paperipussiin viisi vuotta, ja voin kokemuksella kertoa, että ei tarvitse kuivattaa, kunhan käyttää kosteussuojaa pussin pohjassa, Granqvist sanoo.

Heitetäänkö ruoantähteet seuraavaksi pöntöstä alas?

Osa paikallisista on myös murehtinut sitä, johtaako paperipussipakko biojätteiden lisääntyneeseen kaatamiseen alas viemäreistä.

Biojätteiden heittäminen vessanpönttöön aiheuttaa luontaisesti viemäreihin tukoksia. Pahimmillaan tukokset voivat johtaa siihen, että viemärivedet tulvivat kiinteistöihin.

Ruokatähteet houkuttelevat myös rottia.

– Äärimmäisessä tapauksessa siis viemäreiden kautta voi vessanpönttöön uiskennella rotta, Kokkolan Veden vesilaitosjohtaja Minna Väisänen toteaa.

Väisänen ei kuitenkaan olisi tästä skenaariosta huolissaan.

– Luotamme, että ihmiset ymmärtävät, että bioroskat eivät kuulu sinne viemäriin. Silloin tämä ei vaikuta toimintaamme oikeastaan millään tavalla, hän sanoo.

Juttua voi kommentoida Yle-tunnuksella lauantaihin 27.5.2023 kello 23 asti.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *