- 26 toukokuun, 2023
Seinäjokiset päättivät KuPSin lentokelin jalkapalloliigassa – ”Kaikki paineet ovat nyt SJK:lla mestaruuskamppailussa”
Seinäjokiset ponnahtivat kärkikamppailun 1–0-voitolla samalla Veikkausliigan kärkeen. Jeremiah Strengin maali 76. minuutilla takasi SJK:lle kolme pistettä ja päätti samalla KuPSin kuuden ottelun mittaisen voittosarjan.
– Streng debytoi liigassa jo 16-vuotiaana, ja hänellä on ollut hankala ja turhauttava matka. Olen todella tyytyväinen siitä, miten hän on jatkanut työntekoa ja tullut tähän pisteeseen, SJK:n päävalmentaja Joaquin Gomez iloitsi 21-vuotiaan hyökkääjän alkukauden onnistumisesta.
KuPSilla oli oma mahdollisuutensa avauspuoliskolla, mutta Joona Vetelin matala rangaistuspotku jäi liian keskelle, ja SJK-vahti Ovie Ejehri ehti heittäytyä pallon eteen.
– Kaikki paineet ovat nyt SJK:lla mestaruuskamppailussa. Se on hyvin organisoitu joukkue, joka pelaa oman maalin edustan erinomaisesti. Meillä tämä käy, koska en pidä siitä asetelmasta, että meitä jahdataan, KuPS-luotsi Jani Honkavaara käänsi ykkössijan menetyksen voimavaraksi.
Lahden lupaus avasi maalihanansa, AC Oulu nousi voittoon
FC Lahden 18-vuotias Onni Hänninen iski uransa ensimmäisen maalin miesten kotimaisessa jalkapalloliigassa.
Hännisen osuma 18. minuutilla vei kotijoukkueen 1–0-johtoon AC Oulua vastaan. Nuoren hyökkääjän potentiaali on ollut tiedossa jo parisen vuotta, sillä Hänninen kävi Unkarissa Ferencvarosin akatemiassa, joskin palasi viime kesänä kotikaupunkiinsa.
Oululaiset kuitenkin pihistivät sarjapisteet, kun vaihtopelaaja Ashley Coffey tasoitti hieman yli tunnin pelin jälkeen ja kymmenen minuuttia myöhemmin Rasmus Karjalainen ratkaisi rangaistuspisteeltä.
– Tappioton vierassaldomme lämmittää. Meillä oli nytkin kentällä tauon jälkeen sotureita. Toki lahtelaisetkin saivat tekopaikkoja, kun jouduimme takaa-ajossa menemään kolmen pelaajan puolustuslinjaan, korosti AC Oulun valmentaja Ricardo Duarte.
Tommi Jyry syötti kolme, Darren Smith teki kaksi
Eniten maaleja perjantaina teki turkulainen sarjajumbo FC Inter, jonka alhainen sijoitus tosin johtui vähäisestä ottelumäärästä. Valkeakosken Haka joutui ottamaan kolme maalia omiin, ja jokaisen niistä syötti Interin keskikenttäpelaaja Tommi Jyry.
FC Interin hyökkääjä Darren Smith laukoi 1–0- ja 2–0-maalit Hakan verkkoon ja on nyt tehtaillut viisi täysosumaa kuuteen peliin.
– Minulle luotiin taas hyvät maalipaikat, joista oli helppo laukoa maalit. Meillä on kärjessä todella hyvä kemia Petteri Forsellin kanssa, ja kapteeni Jyryn loistosyötöt toivat hienon lopputuloksen, iloitsi Smith.
KTP:llä riemukas käynti Tapiolassa
Hongan maalijumi jatkui, sarjanousija KTP nouti pisteet 1–0-voitolla. Espoolaissikermä pysyi osumitta, vaikka paikkoja syntyi. Vieraiden Willis Alves Furtado puolestaan käytti heti toisen saumansa komealla puskulla.
– Saatiin avausmaali, sen merkitys nousi isoksi. Puolustuspäässä meillä oli tänään aika moni pelaaja ties millä ruumiinosalla pallon tiellä, KTP:n kapteeni Lassi Nurmos puntaroi.
Hongan hyökkäyksiä rakenteli ja järjesteli myöhemmin uutterasti Roman Eremenko, mutta Rasmus Leislahti oli ohittamaton.
Alkukauden kymmenessä ottelussaan Honka on jäänyt nyt jo kuusi kertaa maalitta, kotona jopa neljästi viidestä.
– On vaikea tietää tai ymmärtää enkä löydä syytä, miksi emme onnistu maalinteossa. Viimeksi onnistuimme huonoistakin paikoista, Hongan Lucas Kaufmann hämmästeli STT:lle.
Ilveksen Haarala kiitti VPS:n uinahduksesta
Tampereen Ilves rokotti yhdestä harvoista laadukkaista maalipaikoistaan, joita se perjantai-iltana Vaasan Hietalahdessa sai. Vaasan Palloseuralla ei ollut omalla alueellaan suurempaa hätää pallon kanssa, mutta sitten Prosper Ahiabun pieni syöttö rangaistusalueen lähellä Jevgeni Bashkiroville epäonnistui.
Bashkirov ei saanut palloa haltuun, ja Ilveksen Santeri Haarala syöksyi väliin. Hän pääsi laukomaan vapaasti ja sijoitti pallon varmasti VPS:n maalin nurkkaan 75. peliminuutilla. Pieni uinahdus maksoi VPS:lle jälleen kalliisti.
Haarala iski kauden toisen maalinsa, joka tuli jälleen tärkeään paikkaan. Edellisellä Haaralan maalilla Ilves voitti KTP:n lukemin 1–0. Oiva Jukkola viimeisteli tamperelaisten toisen maalin 88. minuutilla.
VPS:llä on ollut alkukauden aikana haasteita saada palloa verkkoon erityisesti kotipeleissään, vaikka paikkoja joukkue on pystynyt luomaan. VPS on pelannut viisi kotipeliä, joista se on jäänyt maaleitta neljässä.
Veikkausliigakierros
FC Honka – KTP 0–1 (0-1)
0–1 Alves Furtad 31
FC Lahti – AC Oulu 1–2 (1-0)
1–0 Hänninen 18.
1–1 Coffey 65.
1–2 Karjalainen rp 75.
VPS – Ilves 0–2 (0-0)
0–1 Haarala 75.
0–2 Jukkola 88.
FC Inter – FC Haka 3–0 (1-0)
1–0 Smith 21
2–0 Smith 53
3–0 Almen 63
SJK – KuPS 1–0 (0-0)
Streng 76.
Sarjataulukko