- 26 toukokuun, 2023
henkilö putosi ranskalaiselta parvekkeelta vielä tuntemattomasta syystä
Samaisessa taloyhtiössä tapahtui maaliskuussa kuolemaan johtanut onnettomuus. Myöhään torstai-iltana henkilö putosi ranskalaiselta parvekkeelta, jossa ei ollut lasikaidetta.
Vantaan Tikkurilassa tapahtui myöhään torstai-iltana onnettomuus, jossa henkilö putosi ranskalaiselta parvekkeelta alas. Onnettomuus tapahtui samassa taloyhtiössä, jossa maaliskuun alussa henkilö kuoli lasisen parvekekaiteen petettyä.
Tikkurilalaisen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Risto Carlson vahvistaa Ylelle tapahtumat. Carlson painottaa, että kyseessä on erilainen parveke ja kaide kuin kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa.
– Kyseessä on ranskalainen parveke, missä on korkea metallikaide ja siinä kaiteessa ei ole havaittu mitään vikaa, Carlson sanoo.
Torstai-illan tapahtumien kulku on kuitenkin Carlsonillekin epäselvä. Henkilö on hänen mukaansa pudonnut neljännen kerroksen ranskalaiselta parvekkeelta tuntemattomasta syystä siten, että hän on päätynyt rapun oven katokselle.
– Miten siitä on tultu yli, niin sitä on mahdoton sanoa, toteaa Carlson.
Maaliskuisen onnettomuuden epäillään tapahtuneen parvekkeen lasisen kaiteen rikkouduttua. Tuolloin nainen putosi seitsemännen kerroksen parvekkeelta ja menehtyi. Tapahtumaan ei kuitenkaan epäillä liittyvän rikosta.
Nyt tuoreessa tapauksessa kyseessä oli ranskalainen parveke, jossa ei ollut lasista kaidetta. Parvekkeet, joissa on lasiset kaiteet, ovat edelleen käyttökiellossa maaliskuussa tapahtuneen onnettomuuden johdosta.
Aiheesta ovat aiemmin kertoneet muun muassa Helsingin Sanomat sekä Iltalehti.