Elin Liewendahl, 27, ajattelee kuntosalilla karmeita asioita läheisistään, jotta hän voisi loistaa lavalla kiiltävissä bikineissä

Vedetään vielä kerran frontpose. Vähän vasemmalle. Jess!

Ääni kuuluu peilisalin pienelle korokkeelle asetetusta tietokoneesta. Robert Back istuu kotonaan Vaasassa ja seuraa, kun Elin Liewendahl 350 kilometriä etelämpänä demonstroi uutta ohjelmaansa.

Kiltti ja höpsö sekopää. Valtavalla draivilla varustettu sosiaalinen introvertti. Siinä pähkinänkuoressa Backin kuvaus ahvenanmaalaisesta wellness fitness -valmennettavastaan.

– Elin osaa todellakin harjoitella, Back sanoo muistellen ensimmäistä yhteistä salitreeniä pari vuotta sitten.

– Katsoin, että vau, hän saa itsestään enemmän irti kuin kukaan tuntemani kehonrakentaja tai Men’s physique -urheilija. Mutta sitten koitti ensimmäinen poseeraustreeni ja ajattelin, että oh shit. Bambi liukkaalla jäällä.

Liewendahl itse täydentää, että hän käveli suunnilleen yhtä sirosti kuin jääkaappi.

Muutos on ollut täydellinen. Arasta suklaapatukoita sohvalla ahmineesta juniorimaajoukkueampujasta on pikavauhtia kuoriutunut itsevarma fitnessin MM-mitalisti, joka haluaa jalat kuin kulmasohvat ja selän kuin Boeing-koneen.

– Olen saanut kuulla vaikka mitä kommentteja, mutta minulle kaikella sillä ei ole mitään merkitystä. Kun suljen silmäni illalla, niin tunnen itseni ylpeäksi siitä mitä teen. Kukaan muu ei elä minun elämääni.

Katso Sportlivin minidokumentti Elin Liewendahlista:

Raskaat painot, raskasta musiikkia. Elin Liewendahl, 27, vääntää kuulokkeiden äänenvoimakkuutta kovemmalla ja katoaa omaan maailmaansa. Hänen omaan happy placeen.

On torstai ja keväinen Maarianhamina heräilee talviuniltaan. Mutta Elin Liewendahl on jossain täysin muualla. Hän on sotatantereella keskellä kiivasta taistelua.

– Olen saanut kuulla, että mitä sinä teet lihaksilla, meillähän on miehet siihen. Entä jos mies vierelläni kaatuu? Silloin vastuu lankeaa minulle.

Hän kuvailee ajatusmaailmaansa ”luolaihmisen selviytymisvaistoksi”. Hän haluaa pärjätä, tapahtui mitä tahansa. Kun hänen on puserrettava kehonsa äärirajoille, hän asettaa mielessään rakkaan ihmisen hengenvaaralliseen tilanteeseen.

– Haluanko, että joku joutuu vaaraan? En. Mutta jos se tapahtuisi, minun on annettava kaikkeni pelastaakseni tämä ihminen. Tämä kuulostaa ehkä kauhealta, enkä yleensä puhu muille näistä ajatuksista, mutta tämä on keino jota käytän, kun on saatava irti ihan kaikki.

Liewendahl löysi voimaharjoittelun 14-vuotiaana. Hänen äitinsä patisti hänet kuntosalille tarkoituksenaan helpottaa tyttärensä reumaa. Se auttoi – ja samalla Elin löysi elämänsä suuren intohimon.

Silloin hänen tärkeimmät urheiluvarusteensa eivät olleet käsipainot ja levytangot, puhumattakaan bikineistä ja korkokengistä. Vaan ilma- ja pienoiskivääri.

– Olen pienestä pitäen ollut poikatyttö. En ole koskaan pelännyt saada likaa kynsien alle. Ja aika pitkään se lika koostui aseöljystä, ruudista ja lyijystä, Liewendahl sanoo ja nauraa.

Hänen alle 16-vuotiaiden Suomen ennätyksensä 10 metrin ilmakiväärissä vuodelta 2008 on yhä voimassa. Kaksi vuotta myöhemmin hän jäi kaksi pistettä 50 metrin nuorten maailmanennätyksestä.

– Kun katsoin todella tyttömäisiä kavereitani koulussa, ymmärsin nopeasti, että minä olen tosi… ei erilainen, kaikki ovat mitä ovat, mutten ikinä tuntenut itseäni naiselliseksi.

Turku, kesällä 2021. Paniikki mottaa Elin Liewendahlia päin naamaa. Hän näkee jo valonheittimet, jotka kutsuvat häntä lavalle kisadebyyttiin, kun hän yhtäkkiä tajuaa: Enhän minä osaa lavakomentoja suomeksi!

Muutaman järkytyksentäyteisen backstage-sekunnin ja pikakielikylvyn jälkeen hän astelee estradille. Tunne valtaa hänet: Tänne minä kuulun.

Siitä lähtien Liewendahl on marssinut menestyksestä toiseen. Hän eteni suomalaisilta ja pohjoismaisilta areenoilta eurooppalaisiin ja lopulta kansainvälisiin. Viime kausi kulminoitui lokakuussa MM-hopeaan alle 158-senttisten sarjassa, edellään vain maannainen Meriliis Tamm.

Kisa oli Liewendahlin seitsemäs wellness fitnessissä. Hän on kehittynyt valtavin harppauksin varsinkin lavaesiintymisessä ja kilpailupersoonan rakentamisessa.

– Sanotaanko nyt näin, että oli aika vaikeaa saada poika-Elin tallustelemaan ympäriinsä koroissa.

Lavalla hän kaivaa esiin toisen persoonan. Syke, musiikki, vilkkuvat valot. Tarkat meikit, viimeistelty kampaus, pari kerrosta itseruskettavaa suihketta ja loraus öljyä. Näin varovaisesta kuoren alta nousee röyhkeä höyryjuna, joka haluaa jyrätä kaikki alleen.

Kodin liesituulettimessa roikkuvan keittiömagneetin teksti kiteyttää asenteen: Be a badass with a good ass.

– Olen oikeastaan tosi introvertti ja ujo, enkä tykkää olla äänessä. Mutta ei minun tarvitsekaan ollessani lavalla. Siellä fysiikkani hoitaa puhumisen puolestani.

Helppo muutos ei ole ollut. Hän on muovannut itselleen ”neutraalin feminiinin” lavapersoonan. Alter egon, jossa hän tuntee itsensä kotoisaksi.

– Minun on ollut hankalaa istua naisellisiin kehyksiin. Toiset liikkuvat luonnollisesti höyhenenkevyesti, kun taas minä ensimmäisillä poseeraustunneilla tömistelin sisään kuin saappaissa.

Liewendahl ei halua kutsua lavaesiintymisiä teatteriksi. Kisat ovat osallistujille tilaisuus ylpeinä esitellä raa’an työnsä tulosta.

– Moni luulee, että me ajatellaan vain ulkonäköä, ulkonäköä ja ulkonäköä, Liewendahl sanoo ja vertaa fitnessvaatetusta jalkapallolijan nappulakenkiin ja säärisuojiin.

– Kun en ole kisalookissa, olen mielestäni aika luonnollisen näköinen. Se minkä näkee lavalla, on mikroskooppisen pieni osa meidän työstä.

Kolme, kaksi, yksi – ja sitten mennään! Polje, polje, polje!

Aurinko ei ole vielä edes noussut Maarianhaminan ylle, kun kymmenisen aamuvirkkua ahvenanmaalaista parkkeeraa takapuolensa satuloihin. Alkamassa on Elin Liewendahlin vetämä spinningtunti.

Alussa harjoittelun ainoa tavoite oli tulla vahvaksi. Hän halusi pumpata hentoon ampujankehoonsa isoja, näkyviä lihaksia. Idea kilpailemisesta syntyi, kun joku tuli treenin jälkeen kysymään harrastaako hän fitnessiä. Liewendahl vastasi: ”What? Ei, en harrasta!”

Ajatus alkoi muhia päässä. Ehkä muut näkevät jotain, mitä en itse näe?

Muutamaa vuotta myöhemmin hän on MM-mitalisti.

– Kun aloitin, minulla ei ollut aavistustakaan, että tämä olisi hauskinta, mitä olen koskaan tehnyt. Tuntuu aivan epätodelliselta, että seison MM-mitali kaulassa jo toisen kilpailukauteni päätteeksi.

Liewendahlin lajiksi valikoitui wellness fitness hänen kehonrakenteensa vuoksi. Hän oli liian lihaksellinen yleisempään fitnesslajiin bikini fitness, ja halusi jatkaa kroppansa muokkaamista vielä voimakkaampaan suuntaan.

Keskiössä ovat vahvat reidet, leveä selkä ja tuhdit olkapäät.

– Minulle ei ole ongelma, että minusta tulee yhä isompi ja raskaampi. Tavoitteeni on, että minulla on jalat kuin kulmasohvat ja selkä kuin Boeing-kone. Minusta se on tosi nättiä. Kaikkien ei oltava minun kanssani samaa mieltä, mutta minä tykkään siitä ihan täysillä.

Oletko todellakin noin ulkonäkökeskeinen? Tuo ei ole kaunista. Ehkä sinun pitäisi keksiä jotain muuta.

Elin Liewendahl on tottunut katkeriin kommentteihin ja kyseleväisiin katseisiin. Mutta kun hän katsoo itseään peilistä, hän hymyilee. Leveämmin kuin koskaan ennen.

– Moni luulee, että tämä on laji, jossa automaattisesti on voitava huonosti koska hölmöilemme ruoan kanssa. Mutta se ei pidä paikkaansa.

Kilpailuluokat määräytyvät pituuden, ei painon, mukaan. Liewendahl haluaa lisätä lihasmassaansa ja näin ollen myös painoaan kisasta kisaan, ja onkin tähän asti onnistunut joka kerta.

– Ihmiset luulevat, että teen tätä koska haluan olla laiha. Mutta laiha ei ole mikään muoto.

Liewendahl kertoo, että moni Ahvenanmaalla tulee puhumaan hänelle fitnessistä ja harjoittelusta. Hän toivookin, että yhä useampi löytäisi tiensä salille.

Koskaan ei tiedä, kenet löytää sisältään.

– Kun ensimmäisen kerran avasin salin oven, olin suklaapatukoita sohvalla ahmiva 14-vuotias. Lähdin aivan nollasta.

Joillakin kynnys aloittaa on valtava.

– Ei todellakaan tarvitse olla mikään superurheilija ruvetakseen treenaamaan. Kaikki aloittavat jostain.