Brecel päihitti Mark Selbyn snookerin MM-finaalissa erin 18–15. Hän on ensimmäinen belgialainen snookerin MM-voittaja. Avaa kuvien katselu Kuva: George Wood
Huhtikuun viimeisellä viikolla uutisoitiin, että Ruotsin NHL-hyökkääjä Elias Pettersson ei pääse jääkiekon MM-kisoihin, sillä hänen vakuutuksensa oli liian kallis (siirryt
Eeli Tolvanen, 24, sai aikaisin maanantaiaamuna revanssin hallitsevasta Stanley Cup-mestari Coloradosta. Toki vielä kauden alkaessa Tolvasella ei ollut mitään ymmärrystä
First Republic on jo kolmas pankki, jonka Yhdysvaltojen viranomaiset ottavat haltuunsa alle kahden kuukauden sisällä. Avaa kuvien katselu Viranomaiset ottivat
NHL:ssä nähtiin sunnuntaina kierros, joka jää historiaan. Ensin lauluun lähti runkosarjan voitto- ja piste-ennätyksen tehnyt Boston Bruins. Siis se Boston
Bakun F1-kilpailussa juhli alkukauden tapaan Red Bull. Sergio Perez ja Max Verstappen nappasivat kaksoisvoiton. Valtteri Bottas tuli viimeisenä ruutulipulle. Lopputulos
Abu al-Hussein al-Husseini al-Qurashi nousi jihadistijärjestön johtoon viime vuoden lopulla, kun Isis kertoi järjestön aiemman johtajan kuolleen Syyrian eteläosissa. Avaa