• 23 kesäkuun, 2023

Torstai-illan rankkasade työllisti Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitosta perjantain vastaisena yönä


Ylivieskan uimahallista on poistettu suuria määriä sinne tulvinutta sadevettä. Myös ajoneuvoja on jäänyt tulvaveden täyttäviin alikulkuihin.

Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitos yhdistyivät Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokseksi 1.1.2023. Paloautojen kyljessä uudet teippaukset

Voimakas rankkasade työllisti Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitosta torstai-illan aikana Ylivieskassa. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Poikkeuksellisen voimakas sade on työllistänyt Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitosta Ylivieskassa.

Ylivieskan kaupungin uimahallin lämmönjakokeskukseen sekä muualle rakennukseen on tulvinut suuri määrä sadevettä.

Ylivieskassa on satanut alkuillan ja illan aikana runsaasti. Rakennuksen katolta tulevissa sadevesiputkissa oli tapahtunut rikkoutumia, joiden vuoksi sadevettä päätyi rakennuksen sisätiloihin.

Pelastuslaitokselta hälytettiin kohteeseen yhteensä viisi yksikköä ja vettä oli pumpattu tiloista illan aikana kuutioittain.

Lisäksi rikkoutuneita sadevesiputkia pyritään korjaamaan vuodon pysäyttämiseksi. Palomestari Joona Meriläisen mukaan vettä tullaan poistamaan rakennuksesta vielä yön aikana useiden tuntien ajan.

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta vahingontorjuntatehtävästä torstai-iltana klo 21.14.

Vahinkojen laajuudesta ja laadusta ei Meriläisen mukaan tässä vaiheessa ole tietoa, mutta vettä on useassa huoneessa ja tilassa. Vahinkojen laajuuden arvioidaan selviävän vasta myöhemmin.

Meriläinen kertoo että pelastuslaitoksella on ollut rankkasateen vuoksi illan aikana useita muitakin tehtäviä. Muun muassa alikulkuihin tulvineisiin vesiin on juuttunut useampia ajoneuvoja.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *