• 11 elokuun, 2023

Puolustusvoimien evp-kenraali syytteessä törkeästä raiskauksesta Etelä-Pohjanmaalla


Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vahvistaa, että prikaatikenraali evp. Mauri Koskelaa vastaan on nostettu syytteet. Rikosnimikkeet ovat törkeä raiskaus ja ampuma-aserikos.

Mauri Koskela katsoo sivulle. Hänellä on silmälasit ja korvanappi.

Mauri Koskela on kiistänyt syytteen asiasta aiemmin uutisoineelle Seiskalle. Koskela kuvattuna lokakuussa 2019 Kiovassa. Kuva: Inna Borodaieva / AOP

Elina Niemistö,

Tuomo Rintamaa

Eteläpohjalainen entinen puolustusvoimien prikaatikenraali Mauri Koskela on saanut syytteet törkeästä raiskauksesta ja ampuma-aserikoksesta. Julkaisemme syytetyn nimen, koska hän on toiminut merkittävissä yhteiskunnallisissa tehtävissä.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta kerrotaan, että asia käsitellään elokuun 22. päivänä salaisena. Koskela on määrätty matkustuskieltoon. Molemmat syytteet käsitellään samassa istunnossa.

– En voi asiaa kommentoida muuten, mutta Koskela tulee oikeudenkäynnissä kiistämään seksuaalirikossyytteen, sanoo Ylen tavoittama puolustusasianajaja Riitta Leppiniemi.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska-lehti, joka kertoo raiskaussyytteeseen johtaneiden tapahtumien sijoittuneen viime vuoden uudenvuodenaattoon. Ampuma-aserikossyyte on sen sijaan nostettu lehden mukaan uudenvuodenpäivän 2021 tapahtumista.

Mauri Koskela on ollut Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja ja hänelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki. Hän on työskennellyt myös Enontekiön kunnanjohtajana.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *