• 11 elokuun, 2023

Hollannin tähden uralle tyly päätös MM-kisoissa – valmentaja ylisti ja puhui jopa patsaasta: ”Ehkä maailman paras puolustaja”


Stefanie van der Gragtin uran viimeisestä ottelusta tuli erittäin tapahtumarikas.

Stefanie van der Gragt pettyneenä, kun Hollanti putosi MM-kisoista 2023.

Stefanie van der Gragt pettyneenä, kun ura päättyi MM-puolivälierätappioon Espanjalle. Kuva: Getty Images

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kaikki jalkapallon MM-kisoista: Kisauutiset, puheenaiheet, Futistietäjä, ohjelma, tulokset ja tilastot löydät Ylen MM-kisasivuilta.

Jalkapallon MM-kisojen ensimmäisen puolivälierän yksi hahmoista oli Hollannin puolustaja Stefanie van der Gragt.

Ottelun tuomari Stephanie Frappart tulkitsi, että van der Gragt syyllistyi käsivirheeseen 80. peliminuutilla ja aiheutti rangaistuspotkun. Mariona Caldentey ei erehtynyt, vaan vei Espanjan johtoon.

Ottelun lisäajalla van der Gragt kuitenkin onnistui tasoittamaan pelin. 30-vuotiaalle topparille Espanja-puolivälierä oli erityisen merkityksellinen, sillä panoksena oli van den der Gragtin mahdollisesti viimeinen maaottelu.

Lopulta topparille peli jäi viimeiseksi, kun Espanjan Salma Paralluelo teki voittomaalin jatko-ottelussa 111. minuutilla.

Hollannin kapteeni van der Gragt on ollut suuri roolissa maan jalkapallomenestyksessä, vuoden 2017 EM-kulta ja vuoden 2019 MM-hopeajoukkueissa.

Uran loppuminen ei kuitenkaan käynyt Espanjaa vastaan mielessä. Van der Gragt totesi hollantilaisen NOS:n mukaan, että tajuaa asian todennäköisesti vasta myöhemmin.

– Olen nauttinut aina maajoukkueen mukana olemisesta. Hymyilin aina, kun tulin maajoukkueeseen. Olemme kasvaneet joukkueena valtavasti vuodesta 2017. Olemme saaneet fanit taaksemme ja saavuttaneet upeita asioita MM-kisoissa, van der Gragt tunnelmoi.

Espanja rangaistuspotkusta johtoon
Hollanti tasoittaa! Stephanie van der Gragt tykittää maalin
Salma Paralluelon voittomaali Hollantia vastaan.

Hollanin päävalmentaja kertoi dramaattisen ottelun jälkeen arvostavansa suuresti Hollannin kapteenia.

– Hänen kaltaisensa puolustajat ovat katoamassa modernista jalkapallosta. Kyse on asenteesta ja kovasta voitontahdosta. Kyse on fyysisyydestä ja kovasta päästä. Jokainen taklaus on taklaus, Andries Jonker kuvaili.

– Hän ei ole maailman paras pelaaja, mutta ehkä paras puolustaja.

Sen jälkeen Jonker ehdotti kunnioittavaa elettä 107 maaottelua pelanneelle hollantilaisille.

– Tavalla tai toisella hän ansaitsee patsaan, Jonker heitti.

Ottelun jälkeen puhutti myös tilanne toisella puoliajalla, kun tuomari Frappart antoi ensiksi rangaistuspotkun Hollannille. Irene Paredes näytti tönäisevän Lineth Beerensteynin nurmen pintaan. VAR-videotuomari käänsi kuitenkin Frappartin pään.

– VAR ei tehnyt työtään kunnolla, mutta Espanja ansaitsi voiton. Tuo rangaistuspotkutilanne meni kuitenkin väärin, Jonker sanoi.

Jonker ei ollut moksiskaan tappiosta. Valmentaja koki, että Hollanti oli mennyt eteenpäin viime vuoden EM-kisoista. Tuolloin Hollanti jäi menestyksekkäiden arvokisojen jälkeen puolivälieriin. Tänä vuonna Hollantia kiusasivat myös useat avainpelaajien loukkantumiset.

– Tätä tappiota on vaikeita niellä, mutta olemme taas kartalla, Jonker totesi.

Hollanilta viedään rangaistuspotku VAR-päätöksellä

Lähteet: AFP, Reuters



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *