• 8 maaliskuun, 2023

”Uskooko Kärpät edes itse mahdollisuuksiinsa?”


Viime viikonlopun tuplatappiot HIFK:lle sysäsivät Oulun Kärpät syvään kuoppaan, josta nouseminen on tuskien takana. ”Puolen Suomen joukkue” on hävinnyt viimeisestä viidestä ottelustaan neljä.

– Tulokset ovat olleet meille huonoja, ja itse asiassa me olimme molemmissa HIFK-peleissä huonoja. Jos ajatellaan, että ennen 15 viimeistä peliä olimme kuntopuntarin kakkosia, niin pikkuisen tuloskunto on notkahtanut. Tänään näin meillä paljon hyviä asioita ja pystymme vielä kehittämään pelaamista kohti lauantaita, totesi Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Kärppien pelillinen jänne ei tahdo pitää tällä hetkellä valmentajan mukaan.

– Meillä on ollut paljon kaikenlaista pitkin kautta. Oikeastaan 20 peliä ennen runkosarjan loppua käänsimme kurssin ja ruvettiin keskittymään itse asiaan ja voittamaan pelejä. Vähän siellä on vielä pientä haastetta, mikä näkyy välillä heikkoina hetkinä. Tiedämme, mistä se johtuu, ja olemme sitä koko ajan parantaneet. Sitä ei ole saatu vielä ihan näkyviin.

Runkosarjan voittoa himoitseva Ilves oli keskiviikkona Oulussa selvästi parempi joukkueista jokaisella osa-alueella. Kärppien tuska näkyi alusta lähtien Raksilan jäähallin piippuhyllyille asti. Ilveksen karvauksen alta Kärpät ei päässyt organisoituihin hyökkäyksiin.

Lauri Marjamäki tuimalla ilmeellä vaihtoaitiossa.

Lauri Marjamäki tuimalla ilmeellä vaihtoaitiossa. Kuva: Lehtikuva

– Tänään Ilves näytti, missä tuo rima on, ja mitä paras kärkijoukkue esittää. Tänään pystyimme pelaamaan nolla-nollaa noinkin laadukasta vastustajaa vastaan, ja olimme kuitenkin ottavana osapuolena. Neljäkymmentä minuuttia olimme mukana, mutta ei oikein pysytty silti mukana. Kolmas erä oli taas meiltä loistava, summasi Marjamäki jatkoaikatappion.

Lehkonen: Ilveksen dominointi minulle yllätys

Yle Puheen Jääkiekkokierroksella asiantuntija Ismo Lehkonen heitti jo avauserän jälkeisen 0–0-tilanteen jälkeen ilmoille, että ”uskooko Kärpät edes omiin mahdollisuuksiinsa?”.

Toisessa erässä Ilves siirtyi Eetu Päkkilän ja Filip Westerlundin maaleilla 2–0-karkumatkalle.

– Minulle Ilveksen dominointi on yllätys. Laukaukset kahden erän jälkeen vieraille 52–20. Ilves pelaa jatkuvasti läpi Kärppien puolustuksen, ihmetteli Lehkonen tamperelaisten ylivoimaa kenttäpelissä.

Kärpillä oli muutama oma paikka maalintekoon, mutta iso kuva oli täysin Ilveksen hallussa.

– Toiseen aaltoon tulevia maalipaikkoja ei saisi tulla enää tässä vaiheessa kautta Kärpille. Ilveksen toinen maali oli tästä hyvä esimerkki. Kun pelaaja (Tuukka Tieksola) ei jaksa luistella alas, niin ei sitten jaksa, Lehkonen pyöritteli päätään Pasilan radiostudiossa.

Kärppien kirivaihe Marjamäen mieleen: ”Osoittaa luonnetta”

Oululaispelaajien yleisilme ei ollut kahden erän jälkeen kiekkoasiantuntijan mieleen.

– Pelaajat kääntävät selkänsä tilanteille ja luistelevat vaihtoon veteleästi.

Kolmannessa erässä Kärpät kehitti tavoilleen uskollisesti kelpo kirin. Cody Kunyk iski komealla soolo- ja tahtokavennuksella kuin tyhjästä tilanteeksi 1–2. Ilman maalivahtia pelattaessa Kärpät nousi Peter Tiivolan maalilla 2–2:een vain 11 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Peter Tiivola.

Peter Tiivola on kunnostautunut isojen maalien miehenä Kärpissä. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Lopulta lisäpiste meni ansaitusti Ilvekselle, kun Les Lancaster viimeisteli ylivoimalla 3–2-osuman jatkoajalla ajassa 64.00. Vieraat veivät ottelun laukaukset nimiinsä 71–40.

Leevi Meriläinen torjui Kärpille tänään yhden pisteen, niputti ottelun Lehkonen.

Lauri Marjamäki kehui suojattiensa luonnetta ja pähkäili ääneen, montako kertaa joukkue on tullut takamatkalta ottelussa tasoihin.

– Tämä kertoo paljon joukkueesta. Siellä on potentiaalia. Usko tai älä, sitä kolmannen erän kiriä on mietitty paljon. Jokainen haluaa pelata sitä heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien.

Ville Leskisen popcorn-komennus puhuttaa

Kärppien toiseksi paras pistenikkari Ville Leskinen ei pelannut huippupelissä Ilvestä vastaan. Kuluvalla kaudella pisteet 14+22=36 koonnut Leskinen kommentoi tänään Iltalehdelle (siirryt toiseen palveluun), ettei ole loukkaantunut.

Lauri Marjamäki kommentoi, miksi Ville Leskinen ei pelaa.

Miksi et keskiviikkona pelaa?

– Enhän minä sitä asiaa päätä. Ei minulla ole tähän muuta sanottavaa, totesi Leskinen Iltalehdelle.

Mediassa on spekuloitu, että Leskisen katsomokomennus liittyisi siihen, kun tämä kommentoi lauantaina Kalevalle (siirryt toiseen palveluun) joukkueensa pelitapaa. Leskinen muun muassa sanoi, että ”kaikki näyttää hitaalta, jos kentällä joutuu miettimään liikaa asioita”.

Marjamäeltä kysyttiin maanantaina Kärpät-aiheisen Petopodi-podcastin (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa näkemyksestä, ettei Kärppien pelissä olisi pelaajilla riittävästi vapauksia. Marjamäki kuittasi asian ”täytenä paskapuheena”.

Yle Urheilu kysyi keskiviikkona Marjamäeltä, miksi joukkueen avainpelaaja Leskinen ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon.

– Ville oli itse asiassa kaksi viikkoa sitten loukkaantuneena koko viikon, ja meillä oli viime viikolla kolmen pelin viikkoa. Ehkä se oli minun vikani ja olisi pitänyt antaa harjoituspäiviä, mutta kun oli kolme peliä neljään peliin, niin Ville ei vielä ollut pelikunnossa.

– Totta kai halusin peluuttaa häntä, mutta nyt meni vähän riskillä. Ei ollut vielä siinä iskussa. Uskon, että kun Ville saa hyvän harjoitusviikon, niin hän on täydessä iskussa, koska me tarvitsemme parasta Leskistä, korosti Marjamäki.

SM-liigan sarjataulukko tästä linkistä.

Keskiviikon SM-liigakierros:

JYP–KooKoo 3–1 (1–0, 1–1, 1–0)

Kärpät–Ilves ja. 2–3 (0–0, 0–2, 2–0, 0–1)

SaiPa–HIFK vl. 3–4 (1–1, 2–1, 0–1, 0–0, 0–1)

Sport–Tappara 1–4 (1–0, 0–3, 0–1)

Ässät–Pelicans ja. 2–3 (1–1, 1–0, 0–1, 0–1)



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *