• 11 heinäkuun, 2023

Tämän verran reissu Helsinki Cupiin maksaa juniorijoukkueelle – voittoa takova jättiturnaus ei hyödynnä vapaaehtoisia


Helsinki Cupissa pelaa tänä vuonna peräti 27 000 juonioria. Turnauksen toimitusjohtaja Kirsi Kavanne sanoo, että hintatason säilyttäminen maltillisena on tärkeää.

Jalkapallojuniorit pelaavat Helsinki Cuppia Helsingin olympiastadionin nurmella.

Helsinki Cupissa on tänä vuonna mukana noin 27 000 jalkapallojunioria, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Eilen käynnistynyt Helsinki Cup on yksi maailman suurimmista juniorijalkapalloturnauksista. Meksikoa ja Taiwania myöten osallistujia keräävä turnaus on jalkapallojuhlan lisäksi kannattavaa liiketoimintaa.

Koronavuosia lukuun ottamatta turnaus on tehnyt merkittävää taloudellista voittoa vuosittain. Yrityksen nettotulos oli 107 000 euroa viime tilikaudella.

Iisalmelainen PK-37 on mukana 11-vuotiaiden poikien harrastesarjassa. Joukkueenjohtaja Asta Kalanti sanoo, että turnaus on junioreille ennen kaikkea elämys. Turnausreissu vajaan 500 kilometrin päähän kotikaupungista kustannetaan perinteisesti talkoilla ja vanhempien tuella.

Kokonaiskustannukset muodostuvat osallistumismaksusta, neljän yön majoittumisesta hotellissa, kolmesta ruokailusta päivässä sekä junamatkoista.

– Joukkueena tämä on maksanut meille noin 3500 euroa. Junioria kohti hinta on noin 400 euroa. Lisäksi pojat saavat reissulle pientä käyttörahaa, Kalanti avaa kokonaisuutta.

Joukkue keräsi talkoilla lähes 750 euroa. Pelaajien vanhemmille jäävä loppuosa on jaettu osallistuvien juniorien kuukausimaksuihin.

Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanteen mukaan järjestäjille on tärkeää, että turnauksen kustannukset seuroille pysyvät inhimillisinä. Hän sanoo, että turnaushintoja jouduttiin nostamaan vain minimaalisesti viime vuodesta. Yhteistyökumppanit ovat kokonaisuudessa avainasemassa.

– On todella tärkeää, että pystymme järjestämään esimerkiksi sellaisia majoitusvaihtoehtoja, että kaikilla on mahdollisuus majoittua, Kavanne painottaa.

Kavanteen mukaan suurin osa joukkueista majoittuu hotelleissa. Majoitusta on lisäksi kahdella koululla.

Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne.

Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne sanoo, että järjestäjille on tärkeää pitää kiinni turnauksen laadusta esimerkiksi kenttäolosuhteiden osalta. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Halvempaa kuin länsinaapurissa

Helsinki Cup ei pyöri vapaaehtoisten voimin toisin kuin useimmat suomalaiset urheilutapahtumat. Kavanne kertoo, että turnauksen läpiviemiseen tarvitaan noin 700 henkilöä, joista jokainen saa palkkaa.

Kavanteen mukaan Helsinki Cupin suosioon vaikuttaa muun muassa kenttien laatu ja olosuhteet, turnauksen perinteikkyys sekä Helsingin kiinnostavuus pääkaupunkina ja lomakohteena.

Kansainvälinen suurturnaus on onnistunut myös hinnoittelussaan. Kavanne sanoo, että hinnat ovat tällä hetkellä maltillisemmat kuin esimerkiksi Ruotsin Göteborgissa ensi viikolla pelattavassa Gothia Cupissa.

– Olemme onnistuneet esimerkiksi neuvotteluissa majoitussopimuksista, siksi meidän ei ole tarvinnut nostaa majoitushintoja, Kavanne sanoo.

Kavanne kertoo, että yhteistyökumppanien avulla turnaus saa pidettyä seurojen kustannukset maltillisina.

Turnaus houkuttelee pääkaupunkiin tänä vuonna peräti 1796 joukkuetta, mikä on ennätysmäärä. Vuonna 2011 joukkueita oli 777. Kalanti sanoo Helsingin tarjoavan kauempaa tuleville hienoja kokemuksia pelien ulkopuolellakin. Haastatteluhetkellä joukkue on huvipuistossa.

– Täällä on paljon muutakin, mitä voimme tehdä turnauksen yhteydessä. Mielestäni tämä on kohtuuhintainen turnaus, Kalanti kertoo.

Kavanne sanoo, että turnauksen taloudelliset voitot käytetään Helsinki Cupin kehittämiseen. Hänen mukaansa turnaus on panostanut viime vuosina etenkin tyttöjalkapalloon.

– Siinä olemme onnistuneet, sillä nyt meillä on yli 300 tyttöjoukkuetta mukana turnauksessa, Kavanne paljastaa.

Helsinki Cupin omistavien kahden urheiluseuran kautta varat ohjautuvat myös laajemmin juniorijalkapalloon.

Pelaajat kamppailevat pallosta jalkapallon junioriturnauksessa. Taiwan Taichung Sie-He Elementary School (TW) - HJK/Töölö Sininen Helsinki Cupissa.

Tämän vuoden turnauksessa nähdään joukkueita muun muassa Taiwanista, Mongoliasta sekä Brasiliasta. Otteluita on luvassa noin 5600. Kuva: Lehtikuva

Jättimäiseksi paisuneella turnauksella on toimitusjohtajan mukaan vielä varaa kasvaa. Helsingin, Espoon ja Vantaan hyvälaatuisille kentille mahtuisi vielä muutama sata joukkuetta lisää, Kavanne arvioi. Osallistujia halutaan niin ulkomailta kuin laajasti kotimaastakin.

– Tarvitsemme lisää kansainvälisiä joukkueita ja maiden lippuja. Ne ovat rikkaus myös kotimaan joukkueille. Ihan yhtä tärkeitä ovat joukkueet, jotka tulevat maakunnista tuomaan väriä Uudenmaan joukkueille, Kavanne pohtii.

Kalanti toivoo, että turnausviikosta jää savolaisjunioreille paljon hyviä muistoja. Joukkueenjohtaja on aistinut poikien innon alusta asti.

– Pojat ovat aivan täpinöissään, ja kaikkia jännitti jo lähdettäessä aivan hirveästi, Kalanti hymyilee turnauksen alkumetreillä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *