- 8 maaliskuun, 2023
Fox Newsin tähtijuontajat haukkuivat Trumpin vaalivalheita hulluiksi – ja alkoivat sitten levittää valheita innokkaimmin itse
Yhdysvalloissa konservatiivinen uutiskanava Fox News kulkee nyt kohusta kohuun, ja kohun keskeltä itsensä löytää kerta toisensa perään kanavan suosituin juontaja Tucker Carlson.
Tv-kanavan kohut juontavat Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleihin, joissa entinen presidentti, republikaanien Donald Trump hävisi vaalit demokraattien Joe Bidenille.
Trump tunnetusti kiisti heti vaali-iltana hävinneensä vaalit ja yritti kumota vaalituloksen seuraavina kuukausina. Lopulta Trumpin kannattajat yrittivät estää vallanvaihdon ryntäämällä Yhdysvaltain kongressirakennukseen loppiaisena 2021.
Fox Newsin rooli Trumpin vaalivilppiväitteiden levittäjänä on jälleen suurennuslasin alla, sillä useat äänestyslaiteyhtiöt haastoivat kanavan oikeuteen. Erityisen seurattu on ollut äänestyslaiteyhtiö Dominion Voting Systemsin ja Fox Newsin oikeusjuttu.
Oikeusjutun todistusaineistoa (siirryt toiseen palveluun) tuotiin julkisuuteen helmikuussa. Dominionin asianajajien mukaan Foxin johto tiesi kanavan levittävän valheita ja olisi voinut pysäyttää ne.
Foxissa kukaan ei uskonut Trumpin puheisiin
Fox News on Yhdysvaltain katsotuin kaapelitelevision uutiskanava, ja kanavan suositumpia ohjelmia ovat ajankohtaisohjelmat, joita juontavat Carlson, Sean Hannity ja Laura Ingraham. Kolmikko on vuoron perään ruudussa joka arkipäivä iltakahdeksasta yhteentoista.
Dominionin ja Fox Newsin oikeusjutun keskiöön ovat nousseet juuri tämän kolmikon viestittely vaalien jälkeen. Todistusaineistossa julkaistuista viesteistä näkee, kuinka juontajat tiesivät levittävänsä Trumpin valheita.
– Sidney Powell muuten valehtelee. Sain hänet kiinni. Tämä on hullua, Carlson kirjoitti Ingrahamille pari viikkoa vaalipäivän jälkeen.
– Sidney on täysi sekopää. Kukaan ei halua työskennellä hänen kanssaan. Sama Rudy [Giulianin] kanssa, Ingraham vastasi.
Powell ja Giuliani olivat Trumpin lakitiimin näkyviä hahmoja Foxin ohjelmissa vaalien jälkeen.
– Katsojamme ovat hyviä ihmisiä, ja he uskovat häntä, Carlson vastasi Ingrahamille, viitaten Powelliin.
Carlson sanoi lisäksi inhoavansa Trumpia.
– Vihaan häntä intohimoisesti. Hän on hyvä asioiden tuhoamisessa. Hän on sen lajin kiistaton maailmanmestari, Carlson kirjoitti.
Fox-mediakorporaation perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Rupert Murdoch, 91, myönsi todistajalausunnossaan helmikuussa, että Fox News levitti Trumpin vaalivalheita. Hän myönsi, että ei estänyt Giulianin ja Powellin esiintymisiä televisiossa.
Todistusaineistosta selviää, että Murdoch itse oli sanonut vaalien jälkeen Trumpin valheiden olevan ”todella hullua kamaa” ja että Trumpista oli tullut ”yhä hullumpi”.
– Kauheaa kamaa, jonka pelkään vahingoittavan kaikkia, Murdoch sanoi nähtyään Giulianin ja Powellin Foxilla.
Fox pelkäsi kilpailua äärioikealta
Foxin sisäisestä viestittelystä huolimatta Trumpin valheiden levittäminen jatkui kanavalla päivä päivältä.
Kanava oli huolissaan Trumpin kannattajien valumisesta pienemmille Trumpia tukeville uutiskanaville. Erityisesti radikaalioikeistolaiset One America News ja Newsmax nousivat haastamaan Foxia.
Foxin johdossa pelättiin katsojien pakenevan, joten Trumpin salaliittoteorioiden levittäminen sai jatkua. Foxin juontajista erityisesti Carlson sopeutui nopeasti ajan henkeen ja kääntyi vaalivilppiväitteiden innokkaaksi levittäjäksi.
Hyvin pian Carlson alkoi vaatia samaa kollegoiltaan. Noin kuukautta vaalipäivän jälkeen Foxin toimittaja Jacqui Heinrich kritisoi oman kanavansa juontajien puheita. Hän twiittasi, että vaalivilpistä ei ollut mitään todisteita.
– Pyydän, hanki hänelle potkut. Ihan tosissani… mitä vittua? Olen järkyttynyt, tämän on loputtava välittömästi, heti tänä iltana. Tämä vahingoittaa selvästi yhtiötä. Osakekurssi laskee. En vitsaile, Carlson kirjoitti huolestuneena juontajakollegallensa Hannitylle.
Carlsonin ohjelma nousi Foxin hitiksi
Dominion vaatii Foxilta noin 1,5 miljardin euron korvauksia mainehaitan tuottamisesta, mutta tämä ei ole saanut kanavaa lopettamaan vuoden 2020 vaaleihin liittyvän disinformaation levittämistä.
Juontajista erityisesti Carlson on onnistunut pitämään itsensä huomion keskipisteessä. Tarkasti omia katsojalukujaan seuraava juontaja on erityisen kiinnostunut (siirryt toiseen palveluun) niin kutsutusta minuutti minuutilta -seurannasta, jolla mitataan katsojalukujen kehittymistä minuutin tarkkuudella.
Carlson jättää seuraavista ohjelmistaan pois sellaiset aiheet, joiden kohdalla katsojat ovat vaihtaneet kanavaa.
Viimeisen vuoden aikana Carlson on profiloinut itseään Putin-mielisen retoriikan levittäjänä Yhdysvalloissa. Carlson on kritisoinut johdonmukaisesti Yhdysvaltain antamaa tukea Ukrainalle. Otteita Carlsonin ohjelmasta näytetäänkin säännöllisesti (siirryt toiseen palveluun) Venäjän valtiontelevision propagandaohjelmissa.
Carlsonin tyyli on toiminut. Hänen ohjelmansa Tucker Carlson Tonight on useina päivinä koko Fox Newsin katsotuin ohjelma. Viime vuonna jokaista jaksoa seurasi suorana (siirryt toiseen palveluun) keskimäärin 3,3 miljoonaa katsojaa.
Carlson on lisäksi huomannut, että salaliittoteoriat vuoden 2020 presidentinvaaleista jaksavat kiinnostaa katsojia yhä.
Hän teki kongressitalon hyökkäyksestä esimerkiksi kolmiosaisen dokumentin nimellä Patrioottien puhdistus. Dokumentissaan hän vihjasi (siirryt toiseen palveluun), että kongressissa mellakoineet eivät olleet todellisuudessa Trumpin kannattajia vaan äärivasemmistolaisen Antifa-järjestön jäseniä ja liittovaltion poliisin FBI:n paikalle lavastamia ihmisiä.
Tällä viikolla Carlson jatkoi samasta teemasta. Edustajainhuoneen puheenjohtaja, republikaani Kevin McCarthy luovutti Carlsonille hiljattain valvontakamerakuvien arkiston kongressitalon valtauksesta.
McCarthy yrittää itse tasapainoilla republikaanien maltillisemman ja radikaalimman siiven välillä. Nauhojen luovuttaminen Carlsonille oli McCarthyn myönnytys puolueen radikaaleille.
Maanantaina Carlson sanoi ohjelmassaan (siirryt toiseen palveluun), että kongressitaloon hyökänneet ”uskoivat vaalien olleen epäoikeudenmukaisesti järjestetyt, ja he olivat oikeassa”.
– On selvää, että vuoden 2020 vaalit olivat vakava petos amerikkalaiselle demokratialle, Carlson puhui.
Ohjelmassaan Carlson vähätteli kongressitalon hyökkäyksen väkivaltaisuutta ja kuvaili protestoijien olleen sen sijaan kongressitalossa kuin ”kiertoajelulla”.
Kongressitalon turvallisuudesta vastaava poliisipäällikkö Tom Manger kritisoi ankarasti (siirryt toiseen palveluun) Carlsonin väitteitä. Hänen mukaansa ohjelma oli ”loukkaava ja harhaanjohtava” ja se perustui ”kätevästi valikoituihin hetkiin” yhteensä 41 000 tunnin videomateriaalista.
Pääseekö Fox irti Trumpin talutushihnasta?
Fox News on tanssinut nuoralla Trumpin ja hänen kannattajiensa kanssa vuosia.
Kesällä 2015 Murdoch kysyi twiitissään (siirryt toiseen palveluun), milloin Trump lopettaa ystäviensä ja koko maansa nolaamisen. Tuolloin Trump oli juuri ilmoittautunut ehdokkaaksi presidenttikisaan, eikä Foxissa osattu ennustaa Trumpin nousua Yhdysvaltain johtoon.
Sen jälkeen kun Trump voitti republikaanien ehdokkuuden ja myöhemmin vuoden 2016 presidentinvaalit, Fox News asemoi itsensä amerikkalaisen valtamedian vankimmaksi Trumpin äänenkannattajaksi.
Viime aikoina Fox News on kuitenkin yrittänyt tehdä jälleen voimakkaampaa irtiottoa Trumpista, eikä entinen presidentti ole päässyt esiintymään kanavalla vanhaan tapaan.
Trumpin paitsioon jättäminen on tulkittu Murdochin päätökseksi, jotta republikaanit valitsisivat tuoreen ehdokkaan vuoden 2024 presidentinvaaleihin. Foxin iltaohjelmien uusi vakiovieras on Floridan kuvernööri Ron DeSantis, jota pidetään laajalti Trumpin varteenotettavimpana haastajana republikaanien sisäisessä kisassa.
Trump kuitenkin tietää, että jos hän peittoaa haastajansa republikaanien esivaaleissa, on Foxin tuki hänelle jälleen selvä.
Trump itse on raivonnut viime päivät Murdochille. Trump kirjoitti (siirryt toiseen palveluun) viime viikolla omaan sosiaalisen median palveluunsa, että kaikkien Foxilla pitäisi ottaa esimerkkiä Carlsonista.
– Rupert Murdochin pitäisi pyytää anteeksi katsojiltaan ja lukijoiltaan hänen naurettavaa puolusteluaan vuoden 2020 presidentinvaaleista. Hänen pitäisi lisäksi pyytää anteeksi uutisankkureiltaan, jotka tulkitsivat vaalit oikein – ja antaa potkut heille, jotka tulkitsivat vaalit väärin tai pelkäsivät puhua, Trump sanoi.
Lue myös:
Yhdysvalloissa demokraattipuolue kauhistui, kun Kevin McCarthy luovutti mellakkavideo Fox News -juontajalle
Foxin perustaja myöntää: Uutiskanavan kommentaattorit vahvistivat Trumpin vaalivilppiväitteitä