• 16 heinäkuun, 2023

Miika Kirmula ankkuroi Suomen joukkueen MM-hopealle


Suomen Miika Kirmula piti Ruotsin takanaan ja ankkuroi Suomen MM-hopealle. Toisella osuudella suunnistanut Olli Ojanaho onnistui reittivalinnallaan karistamaan Ruotsin ja Norjan kannoiltaan.

Miika Kirmula suunnistamassa keskimatkan kilpailussa.

Kokenut arvokisasuunnistaja Miika Kirmula ankkuroi Suomen MM-hopealle. Kuva: Remy Steinegger

Suomen joukkue saavutti hopeaa miesten viestissä suunnistuksen MM-kisoissa Sveitsissä. Suomen joukkueessa suunnistivat Topi Syrjäläinen, Olli Ojanaho ja Miika Kirmula. Viestimitali on Suomen maajoukkueelle 20:s ja miesten joukkueelle 11:s hopea.

Kirmula ankkuroi Suomen maaliin ja sai vielä lopussa pidettyä kovan loppukirin tehneen Ruotsin Emil Svenskin takanaan. Kokenut ankkuri suunnisti Suomen hopealle myös vuoden 2019 MM-viestissä.

– Ykköselle oli vähän huteraa, mutta sain homman haltuun, toisin kuin noissa aiemmissa kisoissa ja siitä lähti hyvin sujumaan. Näin tosi monta kertaa Emilin, kun rata kääntyy, mutta tällä kertaa onneksi riitti, Kirmula kertoi maalissa.

Mestaruuteen suunnisti Sveitsi. Suomen joukkue jäi voittajasta 43 sekuntia.

Suomen viesti kulki alusta alkaen vahvasti ja avausosuudella Syrjäläinen tuli vaihtoon ainoastaan 23 sekuntia kärjen perässä.

– Puolessa välissä tuli se oikein pitkä väli ja siinä alkoi vähän tuntumaan mäet. Loppu oli kyllä melko taistelua, mutta aika hyvin sain poimittua omat rastit siinä kärkiletkan mukana, Syrjäläinen arvioi maalissa.

Toisella osuudella Sveitsin Joey Hadorn karkasi Ojanahon, Ruotsin Gustav Bergmanin ja Norjan Kasper Harlem Fosserin edelle, eikä sveitsiläistä enää näkynyt.

– Juoksu tuntui aika hyvältä, eikä se Joeynkään vauhti tuntunut yhtään sen kovemmalta. Vaikka Gustavin kanssa naulattiin hyvin yksi hajontarasti niin Sveitsi sai siinä vähän etumatkaa ja ilmeisesti pitkällä välillä karkasi, Ojanaho kertoi maalissa.

Yksi hopeakamppailun käännekohta nähtiin neljännellä televisiorastilla, kun Ojanaho lähti suorittamaan omaa reitinvalintaa tien kautta.

– Siellä vedettiin Gustavin ja Kasperin kanssa ja sitten tein oman reitinvalinnan pois tullessa ja pääsin siinä ilmeisesti edelle, Ojanaho kertoi.

Katso Olli Ojanahon onnistunut reitinvalinta neljännellä televisiorastilla.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *