- 25 maaliskuun, 2023
”Olimme väärässä”, sanoo Ilmari Käihkö – katso animaatiosta, kuinka Ukraina torjuu ohjuksia
Venäjä aloitti massiiviset ohjusiskut Ukrainan kriittistä siviili-infrastruktuuria vastaan viime vuoden lokakuussa. Suurhyökkäyksen aikana Venäjä on ampunut Ukrainaan yli 6 000 ohjusta, kertoo Missile Defence Advocacy Alliance (siirryt toiseen palveluun) -järjestö Ukrainan virallisten tietojen perusteella.
Ukraina on kertonut pystyvänsä torjumaan valtaosan Venäjän ohjuksista. Samanlaiseen arvioon päätyi myös kenraalimajuri (evp) Pekka Toveri viime joulukuun lopussa Ylen haastattelussa. Toverin mukaan Ukraina kykenee ampumaan alas noin 60–80 prosenttia Venäjän ohjuksista.
Länsimaiden tiedustelutieto Ukrainan ilmapuolustuksen tukena
Yhdysvaltain tiedustelulla on merkittävä rooli Ukrainan ilmapuolustuksen tukemisessa, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen erikoistutkija Juha Honkonen. Maan tiedustelukoneet päivystävät Honkosen mukaan jatkuvasti Ukrainan ilmatilan välittömässä läheisyydessä, esimerkiksi Mustallamerellä tai Ukrainan länsiosien tuntumassa.
– Normaaliolosuhteissa ne näkevät ohjuslaukaisut satojen kilometrien päästä. Jos valvontakone lentää kymmenen kilometrin korkeudessa, sen näkymä on noin 400 kilometrin säteellä, Honkonen sanoo.
Valvontakoneet keräävät tietoa tutkan avulla. Mitä korkeammalle tutka nostetaan, sitä kauemmaksi se näkee. Mitä korkeammalla kohde on, sitä kauemmaksi se näkyy.
– Käytännössä voidaan sanoa, että Ukraina saa tiedon suurinpiirtein samalla hetkellä kuin ohjus laukaistaan venäläisten toimesta, Honkonen sanoo.
Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija Ilmari Käihkö jakaa Honkosen käsityksen tiedustelutiedon tärkeydestä. Hänen mukaansa Yhdysvallat ei kuitenkaan ole ainoa tiedustelutoimintaa Ukrainan läheisyydessä harjoittava toimija, sillä ”Venäjä kiinnostaa lähtökohtaisesti kaikkia”. Käihkön mukaan monet toimijat tuottavat Ukrainalle tiedustelutietoa.
– Ruotsin tiedustelukone on lentänyt Puolan puolella rajaa, mutta varmasti myös Ukrainan naapurimaat harjoittavat tiedustelua, Puola esimerkiksi. Tiedetään myös, että Britannialla on ja oli jo ennen sodan alkua paljon tiedustelutietoa.
Käihkö kuitenkin painottaa, että Yhdysvaltojen rooli tiedustelutiedon osalta on merkittävä.
– Yhdysvallat alkoi antaa jo sodan ensimmäisinä päivinä tiedustelutietoa Ukrainalaisille. Heidän tiedustelutietonsa on ollut tarkinta. He ovat hyvin syvällä tässä sodassa jo pelkästään tiedustelutiedon kautta.
Ukrainalle välitettävää tiedustelutietoa voidaan kerätä satelliiteilla, tiedustelukoneilla ja drooneilla. Järjestelmissä käytetään pimeässä ja valoisalla toimivia optisia sensoreita ja Sar-tutkia kuvaamaan ja paikantamaan kohteita. Elektronisen tiedustelun järjestelmät seuraavat esimerkiksi tutkalaitteiden toimintaa ja viestiliikennettä.
Ukrainassa venäläiset ovat käyttäneet paljon salaamattomia yhteyksiä, mutta salatustakin viestiliikenteestä voidaan selvittää joukkojen ja komentopaikkojen sijaintia, aktiivisuutta ja johtosuhteita.
Viime viikolla venäläisten toimesta pudotettu yhdysvaltalainen MQ-9 Reaper -drooni oli todennäköisesti tiedustelutehtävissä, Käihkö sanoo.
– Miksi se muuten olisi ollut siellä? Ei se hyökkäystehtävissä ollut. Todennäköisesti se harjoitti signaalitiedustelua. Reaperit ovat olleet yksi tapa kerätä tiedustelutietoa.
Tiedustelutieto auttaa, mutta ei takaa onnistumista
Juha Honkonen tarkentaa, että vaikka nopeasti saatu ja monipuolinen tiedustelutieto on merkittävää, se ei kerro Ukrainan ilmapuolustukselle kuin sen, mistä suunnasta Venäjän ohjus on laukaistu. Tällöin voidaan tehdä oletus siitä, mistä suunnasta ohjukset saapuvat ilmatorjuntajärjestelmien vaikutuspiiriin.
Honkosen mukaan Ukrainan ilmatorjuntajärjestelmillä on mahdollista nähdä korkealla lentävä ohjus noin 200 kilometrin päästä. Mikäli kyseessä on risteilyohjus, joka lentää kymmenien metrien korkeudella maanpinnasta, on havaintoetäisyys paljon lyhyempi.
– Ohjusten lähtö nähdään melko pian laukaisun jälkeen, mutta ennen kuin ilmatorjuntajärjestelmä havaitsee sen, on varoaika paljon lyhyempi. Tutkille se on haastavaa, sillä ne havaitsevat risteilyohjukset noin muutaman kymmenen kilometrin päästä.
Honkonen arvioi, että Ukrainan ilmapuolustuksen reaktioikkuna, eli aika jolloin venäläisen ohjuksen voi ampua alas, on ohjustyypistä riippuen muutamista minuuteista vajaaseen puoleen tuntiin.
Ukrainan ilmapuolustuksen tehokkuus yllätti
Monilla sotaa seuranneilla oli Käihkön mukaan sodan alussa pelko siitä, että Venäjä onnistuu saamaan Ukrainassa ilmaherruuden. Mikäli näin olisi käynyt, Venäjä olisi voinut pommittaa Ukrainaa vapaasti.
– Jos saavutat ilmaherruuden, et häviä nykyaikaisia sotia, Käihkö sanoo.
Käihkö kertoo tuolloin keskustelleensa ukrainalaisten sotilaiden kanssa ilmapuolustuksesta.
– He kertoivat luottavansa siihen ja uskovansa, että ilmapuolustuksen järjestelmät ovat hyvin linkitettyjä toisiinsa. Siksi he eivät pelänneet Venäjän saavuttavan ilmaherruutta.
Nyt Käihkö tiedostaa, että Ukrainan ilmapuolustusta aliarvioitiin sodan alkuvaiheessa.
– Olimme väärässä. Ukrainan ilmapuolustus on parempi kuin uskottiin.
Käihkö uskoo, että ilmapuolustus on parantunut länsimaiden asetoimitusten ja harjoittelun myötä. Puolin ja toisin pyritään tehostamaan toimintaa, Käihkö sanoo.
– Ilmatorjunta paranee sitä mukaan kun sitä tehdään. Mitä enemmän ammutaan alas, sitä paremmin tiedetään, miten kannattaa ampua alas.
Käihkö muistuttaa, että vaikka ilmapuolustuksen taso oli uskottua parempi, Ukraina tarvitsee tukea siihenkin. Hän pitää tärkeimpänä seikkana sitä, että Ukrainalla on riittävästi ammustarvikkeita ilmatorjunnan tarpeisiin.
– Ilmatorjunta on aina kolmen joukossa, kun tarvittavasta tuesta puhutaan Ukrainassa. Tapahtui mitä tapahtui, Ukrainalla tulee olla riittävästi ammuksia, jotta se kykenee torjumaan Venäjän hyökkäyksiä.
Venäjän arsenaalissa risteilyohjuksia ja puoliballistisia ohjuksia
Venäjä käyttää iskuissaan tyypillisesti erilaisia risteilyohjuksia sekä puoliballistisia ohjuksia, Honkonen sanoo.
Hänen mukaansa risteilyohjusten ja ballististen ohjusten merkittävin ero on, että risteilyohjuksessa on moottori, joka toimii koko lentomatkan ajan. Ballistisissa ohjuksissa rakettimoottori toimii lyhyen ajan ja suurimman osan lentomatkasta se kulkee ilman moottorin työntövoimaa. Puoliballistisen ohjuksesta tekee sen kyky tehdä muutoksia lentorataan kesken lennon.
Ukrainan sodassa tyypillisesti käytettävät risteilyohjukset lentävät kymmenien metrien korkeudella maanpinnasta, puoliballistiset puolestaan noin 50 kilometrin korkeudessa.
Honkosen mukaan perinteisen risteilyohjuksen lentonopeus on noin 800 kilometriä tunnissa. Puoliballistisen ohjuksen lentonopeus on puolestaan yli kymmenkertainen verrattuna risteilyohjukseen.
– Risteilyohjus tarvitsee lentoonsa vähintään muutamia kymmeniä minuutteja. Puoliballistisen lentoaika on vastaavasti muutamia minuutteja. Haarukka on muutamista minuuteista puoleen tuntiin.
Honkonen kertoo, että risteilyohjuksia ammutaan esimerkiksi mereltä, todennäköisesti lähinnä Mustanmeren alueelta, sekä ilmasta käyttäen raskaita pommikoneita. Puoliballistisia ohjuksia ammutaan lähinnä pommikoneista.
Ohjuksia ammutaan myös Venäjän maaperältä, sillä ohjusten laukaisuun käytettävien lentokoneiden tukikohtia sijaitsee kansainvälisesti tunnustetun Venäjän alueella, Honkonen lisää. Hän mainitsee myös, että Krimin tukikohtia hyödynnetään iskuissa.
Venäläisten käyttämät ohjukset ovat erittäin tarkkoja. Honkosen mukaan venäläisten ohjukset osuvat kymmenen metrin säteelle kohteesta 50 prosentin tarkkuudella johtuen siitä, ettei GPS-järjestelmää ole merkittävästi häiritty Ukrainassa.
Voi olla monta syytä siihen, miksi joskus näyttää siltä, että ohjukset osuvat mihin sattuu, Honkonen toteaa.
– Jotain voi aina mennä pieleen. Joskus ilmatorjunta onnistuu vahingoittamaan ohjuksia, mutta ei tuhoamaan niitä. Voi esimerkiksi käydä niin, että se onnistuu vahingoittamaan ohjuksen ohjauslaitteita, jolloin ohjus osuu muualle kuin tarkoitettuun kohteeseen.
