• 10 huhtikuun, 2023

Nyrkit heiluivat ja ennätykset paukkuivat NBA:n päätöskierroksella – näistä asioista runkosarja muistetaan Markkasen sensaatiokauden lisäksi


Koripalloliiga NBA:n runkosarja päättyi ottelukierroksella, joka huipentui läntisen konferenssin kamppailuihin pudotuspelipaikoista. Samalla nähtiin liigalle tyypilliseen tapaan amerikkalaista ”show-meininkiä”, ennätyksiä ja pelin ulkopuolisia välikohtauksia.

Suomalaista runkosarjahuipennusta ei nähty, sillä Lauri Markkanen ei pelannut, kun suomalaisen Utah hävisi Los Angeles Lakersille 117–128. Lebron Jamesin ja Anthony Davisin tähdittämä Lakers kampesi itsensä lopulta konferenssin seitsemänneksi ja pudotuspelikarsintoihin katastrofaalisesti alkaneen kauden päätteeksi.

Karsinnoissa joukkue kohtaa Minnesotan, joka järjesti päätöskierroksen suurimman kohun. Jättisopimuksella pelaava sentteri Rudy Gobert löi joukkuekaveriaan Kyle Andersonia kesken aikalisän. Pelaajat ajautuivat sanaharkkaan, joka päättyi Gobertin lyöntiin. Välikohtauksen jälkeen seura lähetti Gobertin kotiin New Orleansia vastaan pelatusta ottelusta, kertoo amerikkalaissivusto ESPN (siirryt toiseen palveluun).

Katso koripallosivusto Bleacher Reportin twiittaama video välikohtauksesta alta.

Koko olemassaolonsa ajan sarjan menestymättömimpiin organisaatioihin kuulunut Minnesota sai ottelussa lisää ikäviä uutisia. Joukkueen runkopelaaja Jaden McDaniels mursi kätensä, kun hän löi turhautuneena pelaajatunnelin seinään kesken ensimmäisen neljänneksen. ESPN:n mukaan läpimurtonsa liigaan tällä kaudella tehnyt McDaniels on sivussa loppukauden.

Katso koripallosivusto Bleacher Reportin twiittaama video McDanielsin tilanteesta alta.

Kaiken tämän jälkeen Minnesota voitti ottelun 113–108, vaikka oli vielä kolmannella neljänneksellä tappiolla 14 pisteellä. Voitolla joukkue nousi New Orleansin ohi kahdeksanneksi ja sai näin helpomman reitin pudotuspelikarsintaturnaukseen. New Orleans kohtaa karsintojen ensimmäisellä kierroksella nuoren yllättäjäjoukkue Oklahoma Cityn.

Hallitseva mestari nousi pudotuspeleihin

Liigan hallitseva mestari Golden State Warriors päätti kauden vahvasti kolmella voitolla, joista viimeinen varmisti seuran kuudennen sijan. Joukkue pääsi viimeisenä läntisen konferenssin joukkueena suoraan pudotuspeleihin. Lukemin 157–101 tulleessa Portland-voitossa Warriors teki historiaa, sillä se takoi avausneljänneksellä 55 pistettä, joka on uusi NBA-ennätys yhden neljänneksen aikana tehdyissä pisteissä.

Samalla joukkueen voittomarginaali oli suurin tämän kauden runkosarjassa, ja takamies Klay Thompsonista tuli ainoa pelaaja, joka osui kauden aikana vähintään 300 kolmen pisteen heittoa.

Mikal Bridges saa onnitteluja vaihtopenkillä.

Mikal Bridges jatkoi hurjaa otteluputkeaan, kun hän piipahti kentällä Philadelphiaa vastaan. Kuva: Getty Images

Itäisessä konferenssissa kymmenen parhaan joukkueen runkosarjasijoitukset olivat ratkenneet ennen päätöskierrosta, joten otteluissa nähtiin paljon lepuutuksia. Brooklynin tähtipelaaja Mikal Bridges teki kuitenkin neljän sekunnin pikavisiitin kentälle Philadelphia-ottelussa, jotta hänen peräkkäisten pelattujen otteluiden putkensa jatkui. Hän on nyt pelannut 392 NBA-ottelussa peräkkäin.

Kesken kauden Brooklyniin siirtynyt Bridges esiintyi runkosarjan aikana kentällä 83 ottelussa.

Miamissa nähtiin seuralegendan pelaajauran päätös, kun kolminkertainen NBA-mestari Udonis Haslem päätti pelaajauransa. 42-vuotias Haslem iski 24 pistettä ja peräti kolme kolmosta 123–110-voitossa Orlandosta. Haslem pelasi koko 20-vuotisen NBA-uransa Miamissa, jonka valmennustiimiin hän on myös kuulunut jo vuosien ajan.

Udonis Haslem kiikkutuolissa.

Udonis Haslem sai joukkuekavereiltaan kiikkustuolin lahjaksi ottelussa, jossa hän upotti kolme kolmen pisteen heittoa ja kasvatti koko uransa saldon yhdeksään tehtyyn kolmoseen. Kuva: NBAE via Getty Images

Katso NBA:n taulukot tämän linkin kautta (Teksti-TV).

Kausi täynnä vaiherikkaita tapahtumia

Suomalaisittain NBA:n runkosarjakausi muistetaan Lauri Markkasen noususta tähtipelaajaksi. Nousu tähdistöotteluun ja koko sarjan 12 parhaaksi pistemieheksi ovat ennennäkemättömiä asioita suomalaisessa urheilussa.

Supertähtien värittämässä liigassa riitti kuitenkin tapahtumia Markkasen huippukauden lisäksi. Muun muassa näistä tapahtumista NBA:n runkosarjakausi tullaan muistamaan.

1) Hurja pistetehtailu

NBA:ssa on tällä hetkellä historiallinen määrä taitavia ja monipuolisia hyökkäyspään pelaajia. Runkosarjassa pelaajilta nähtiin yhdessä ottelussa vähintään 40 pistettä ennätykselliset 203 kertaa. Edellinen ennätys oli 142 kaudelta 1961–1962.

Kirkkaimpina suorituksina takamiehet Damian Lillard ja Donovan Mitchell iskivät kumpikin kertaalleen 71 pistettä. Lillard nakutti peräti 15 ottelussa vähintään 40 pistettä. Havainnollistava esimerkki pistetehtailusta on, että Markkasen ottelukohtaisella pistekeskiarvolla 25,6 oltaisiin vielä kymmenen vuotta sitten oltu koko runkosarjan kuudenneksi paras pistemies.

Joel Embiid takoi 33,1 pistettä ottelua kohti ja oli tämän kauden pistekuningas ottelukohtaisella keskiarvolla.

Damian Lillard donkkaa.

Damian Lillard (kesk.) pelasi tilastojen valossa uransa parhaan kauden, mutta Portland ei silti selvinnyt pudotuspeleihin. Kuva: NBAE via Getty Images

2) Lebron Jamesin ennätys

38-vuotias Lebron James nousi kaikkien aikojen pisteidentekijäksi NBA:n runkosarjassa helmikuun 7. päivänä. Hän ohitti tuolloin legendaarisen Kareem Abdul-Jabbarin tehtailemat 38 387 pistettä. James on nyt tehnyt NBA:n runkosarjassa yhteensä 38 652 pistettä.

James hakee tällä kaudella viidettä NBA-mestaruuttaan 20 vuotta kestäneen uransa aikana.

Lebron James ja Kareem Abdul-Jabbar.

Lebron James (kesk.) ja Kareem Abdul-Jabbarin (oik.) ovat NBA:n runkosarjan kaikkien aikojen kaksi parasta pisteidentekijää. Kuva: NBAE via Getty Images

3) Kentän ulkopuoliset kohut

Kauden aikana nähtiin jälleen myös valitettavia kentän ulkopuolisia kohuja. Lokakuussa takamiestähti Kyrie Irving jakoi Twitter-tilillään twiitin vajaalle viidelle miljoonalle seuraajalleen. Twiitissä oli linkki pienen budjetin elokuvaan, joka on tuomittu esimerkiksi antisemitistisestä sisällöstä ja holokaustin kieltämisestä.

Tapaus keräsi valtavasti mediahuomiota ja Irving sai lopulta kahdeksan ottelun pelikiellon, sakkoja sekä muita velvoitteita.

Maaliskuussa toinen takamies Ja Morant esitteli Instagram-tilinsä livevideolla asetta yökerhossa ollessaan. NBA langetti pelaajalle kahdeksan ottelun pelikiellon. Kauden aikana nousi esille myös, miten Morant oli lyönyt teini-ikäistä poikaa heidän ollessaan yhdessä pihapeleissä. Vielä on epäselvää, tuleeko Morantille jatkoseuraamuksia.

Ja Morant pallon kanssa.

Ja Morant on pelannut vahvan kauden kaikista kohuistaan huolimatta. Kuva: Getty Images

Morant on silti pelannut loistavan kauden. Hän oli johdattamassa Memphisiä läntisen konferenssin toiseksi.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *