• 15 heinäkuun, 2023

”Ei ole tällaista vastaanottoa ollut ikinä”


ESPOO

Mestarivalmentajan estradi. Urheilijat ovat aina voiton hetkellä kaiken keskiössä. Perjantai-iltana valokeilasta sai kuitenkin osansa myös Saga Vannisen valmentaja Jesse Jokinen.

Vannisen 7-ottelumestaruuden varmistuttua kultakoutsi pääsi kulkemaan melkoisen kunniakujan läpi. Onnitteluja sateli useilta tunnetuilta yleisurheiluvaikuttajilta.

Oli Jarkko Finniä, Janne Ukonmaanahoa ja Jaakko Ojaniemeä. Heistä Ukonmaanaholla on tuoreessa muistissa, miltä Jokisesta tuntuu. Hänen valmennettavansa Topi Raitanen voitti viime kesänä aikuisten EM-kultaa esteissä.

– Ei ole tällaista vastaanottoa ollut ikinä. Kotikisat tekevät tämän, Jokinen kommentoi toimittajan kiiruhtaessa suositun valmentajan rinnalla.

Valmentajien kultakimpaleet

Nuoren polven valmentajat Jokinen ja Jani Pihkanen pääsevät nauttimaan aikamoisesta luksuksesta. Heillä kummallakin on käsissään todelliset kultakimpaleet. Pihkanen vastaa moukarissa jälleen kultaa voittaneen Kososen valmentamisesta.

Perjantai-iltana kotiyleisönsä edessä mestaruuksia juhlineet suomalaistalentit ovat keränneet nuorten arvokisoista komean rivin kultamitaleita. Kun puhutaan nuorten EM- ja MM-kisoista, Vannisella niitä on neljä ja Kososella kolme.

Lähikuvassa yleisurheiluvalmentaja Jesse Jokinen.

Jesse Jokinen on ensimmäistä vuottaan Saga Vannisen valmentajana. Kuva: Kimmo Porttila / Yle

Jokisesta tuli Vannisen valmentaja viime syksynä. Ennen sitä tamperelaista luotsasi Matti Liimatainen, mutta Jokinen toimi jo tuolloin nuorten kisoissa lajivalmentajan ominaisuudessa usein Vannisen apuna.

Tuoko tuollaisen talentin valmentaminen paineita koutsille?

– Toki se tuo sitäkin. Olen saanut älyttömän mahdollisuuden tällaisen urheilijan kanssa.

– Henkilökohtaisesti tässä tuntuu eniten se, että saa vastata itse ensimmäistä kertaa koko paketista.

Vannisen voittokulku on tehnyt valmentajaan suuren vaikutuksen. Toki Kososellakin kultamitaleja riittää vino pino.

– Ei tällaista varmasti ole ollut pitkään aikaan. Olen huono tietämään historiaa, mutta ei tällaista putkea ole ollut varmaan kellään, Jokinen kommentoi Vannisen voittokulkua.

Silja Kosonen.

Jani Pihkanen antoi voittohalauksen Silja Kososelle. Kuva: Tomi Hänninen

Ylivoimaisellakin riittää tavoitteita

Silja Kososen isä Kimmo Kosonen on luottavainen tyttärensä sekä Vannisen suhteen.

– Seuraavaksi sitten vain aikuisten sarjaan. Molemmat ovat olleet siellä kilpailemassa, mutta noin nuoret eivät yleensä pärjää siellä. Toivottavasti molemmat saavat pysyä terveinä ja kehittyvät vielä tuosta.

Kimmo Kosonen sanoo, ettei mestaruuksiin kuitenkaan totu ikinä kuitenkaan liikaa. Kyseessä olivat Kososen viimeiset nuorten arvokisat.

– Silja oli asettanut tämän kuitenkin kauden päätavoitteeksi. Silja tykkää tästä hommasta. On osunut sopiva laji.

Kimmo ja Johanna Kosonen.

Johanna ja Kimmo Kosonen seurasivat luottavaisina tyttärensä kisaa. Kuva: Tomi Hänninen

Pihkanen sanoo, että Kososen kisa meni suunnitelmien mukaan. Voisi kuitenkin todeta, että vielä suunnitelmia paremmin, sillä Kosonen räväytti voittotuloksen (73,71) ensimmäisellään.

– Se ei ole ihan normaalia Siljaa. Ne parhaimmat heitot tulevat vasta lopussa. Hyvä näin välillä.

Vaikka Vanninen on voittokone, viimeisin mestaruus ei tullut helpolla Hollannin Sofie Dokterin ansiosta. Kosonen oli kuitenkin kisassa häkellyttävän ylivoimainen neljän ja puolen metrin erolla.

Joku voisi ajatella, että eikö tuollainen ylivoima ole tylsää ja haluaisi laittaa jo pillit pussiin. Yleisurheilu on kuitenkin siitä hieno laji, että rajoja on aina.

– Pariisin olympiaraja on 74 metriä. Pienestä se jäi kiinni, Pihkanen toteaa.

Budapestin MM-kisoissa Kosonen puolustaa seitsemättä sijaa. Kosonen rykäisi EM-finaalissa neljä kertaa vähintään 72 metriä tai enemmän.

MM-kisoja ajatellen Kosonen on vielä haastaja. Miltä MM-mitali kuulostaisi?

– Toivotaan, että sitä viime vuoden sijoitusta saisi pois. Pohjois-Amerikan heittäjät ovat siellä aika kovia, mutta katsotaan. Se vaatii aika huippuheiton.

Saga Vanninen juhlii Euroopan mestaruutta Suomen lipun kanssa.

Jesse Jokisen mielestä Saga Vanninen on jo nyt maailmanluokan ottelija. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Maailmanluokan ottelijaksi

Vanninen otteli tuoreimmassa kultaottelussaan pisteet 6 317. Kyseessä on hänen uransa toiseksi parhaimmat pisteet (PB 6 391).

Vanninen alkaa olla sillä tasolla, että hyvänä päivänä hän on aikuisten MM-tasolla kahdeksan parhaan joukossa.

Mihin valmennettavasi on matkalla?

– Aika näyttää. Sagalla on potentiaalia ihan maailmanluokan ottelijaksi. Toki hän on jo sitä. Ei muuta kuin seuraavia satasia (pisteitä) kohti ja katsotaan, mihin se johtaa, Jokinen sanoo.

Vanninen ei näytä julkisuudessa kovin usein tunteitaan. Viilipyttymäinen urheilija osaa kuitenkin antaa arvonsa valmentajalleen.

– Koen, että meillä on todella hyvä luottamussuhde. Tiedän, että Saga arvostaa sitä, mitä teemme yhdessä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *