- 27 heinäkuun, 2023
Näyttelijä Pekka Laiho on kuollut
Laiho kuoli pitkäaikaiseen sairauteen, kerrotaan omaisten lähettämässä tiedotteessa.
Näyttelijä Pekka Laiho on kuollut 80-vuotiaana. Suru-uutisesta kertovat Laihon läheiset tiedotteessa.
Vuonna 1943 syntyneen Laihon kerrotaan kuolleen pitkällisen sairauden jälkeen tänään torstaina 27. heinäkuuta.
– Pekka Laiholla oli kuusi lasta ja neljä lastenlasta. Jälkeläisten lisäksi häntä jää kaipaamaan vaimo, sisko ja monet muut sukulaiset ja läheiset, tiedotteessa sanotaan.
Laiho teki pitkän uran Helsingin kaupunginteatterissa, jossa hän näytteli 37 vuotta Merkittäviin rooleihin kuuluivat muun muassa muun muassa Don Juanin nimirooli, Othellon Jago sekä Tuntemattoman sotilaan Hietanen.
Lisäksi Laiho teki lukuisia elokuva- ja tv-rooleja sekä ääninäyttelijän töitä. Hänet muistetaan muun muassa Pumbana Leijonakuningas-animaation suomenkielisessä versiossa.
Viimeisen elokuvaroolinsa Laiho teki elokuvassa Lunastajat vuonna 2022.
Pekka Laiho sai parhaan miessivuosa Jussi-palkinnon vuonna 1983 elokuvasta Menestyksen maku sekä Jussi-kunniakirjan vuonna 1980 elokuvasta Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti..
Laihon kuolemasta kertoi ensimmäisenä MTV Uutiset.