• 20 toukokuun, 2023

”Muutan Hekalta pois, ja se on hyvä juttu”


Helsingin kaupungin asuntojen eli Hekan suunnittelemat yli kymmenen prosentin vuokrakorotukset saavat Hekan Vuosaarentien asukkaat hiljaisiksi.

Asiasta kysyttäessä kirosanoja ei säästellä.

– En suostu haastatteluun, muutan Hekalta huomenna pois, ja se on hyvä juttu se, sanoo ohi kulkeva Vuosaarentien asukas perjantai-iltapäivänä Itä-Helsingissä.

Heka-asukas Tiina Sanden pysähtyy. Hän asuu Vuosaaren Heka-asunnossa väliaikaisesti, kun Kontulan Heka-kotia peruskorjataan.

– Tämä tuntuu todella pahalta. Jos vuokra nousee Kontulassa, joudumme ehkä jäämään tänne, vaikka kotiinhan sitä jokainen haluaisi, Sanden sanoo.

Eläkeläisen vuosivuokra kasvaa tonnilla

Heka on nostanut vuokria keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa. Viime vuonna vuokraa korotettiin neljä prosenttia.

Ensi vuodelle suunniteltuja yli kymmenprosenttisia korotuksia Heka perusteli korkokustannusten nousulla.

Heka on rakentanut ja peruskorjannut asuntojaan lainarahalla.

Vuodesta 2011 Hekalla asunut Hans Duncker muistuttaa, että vuokrankorotukset koskevat lähes sataa tuhatta asukasta, eli noin seitsemää prosenttia kaikista helsinkiläisistä.

Dunckerin mukaan Hekan asukkaille yhteistä on matalampi tulotaso.

– Raha, mikä tulee, myös menee, hän sanoo.

Duncker arvioi, että korotukset nostaisivat hänen vuosimaksujaan noin tuhat euroa.

Samalla Arkadianmäellä puhutaan asumistuen kiristämisestä. Dunckerin mukaan Hekan toiminta on ristiriidassa myös sen kanssa, että työvoimaa kaivataan Helsinkiin lisää.

– Ihmiset hakeutuvat Helsingin ulkopuolelle, jos pystyvät vain nippa nappa maksamaan vuokransa. Ilman kohtuuhintaisia asuntoja emme saa tänne käsiä myöskään maakunnista.

Heka-asunnon asukas Hans Duncker kuvattuna Vuosaaressa Heka-asunnon etupihalla. Taustalla nurmikkoa, kukkia, ja Heka-kerrostalon seinää.

Hekan vuokralaisneuvottelukunnan varapuheenjohtaja Hans Dunckerin mukaan Hekan omakustannusperiaate on osin näköharha. Kuva: Otso Karhu / Yle

Duncker on keskustellut asiasta lukuisten hekalaisten kanssa. Hän toimii Hekan vuokralaisneuvottelukunnan varapuheenjohtajana.

Vuokria nostetaan Dunckerin mukaan samaan aikaan kun Heka-asunnot ovat yhä heikommassa kunnossa.

Korjausvelkaa on paljon.

– Ihmiset ovat kohtalaisen vihaisia, jos sen kauniisti ilmaisee. Hekan omakustannusperiaate, että peritään vain sen verran vuokraa mitä tarvitaan toiminnan pyörittämiseen, on näköharha, Duncker sanoo.

Vva: vuokrankorotukset nostavat riskiä jäädä asunnottomaksi

Järkytys on kantautunut myös Hekan toimistoon. Toimitusjohtaja Jaana Närön mukaan asukkailta on riittänyt palautetta aiheesta.

– Ihmiset ovat olleet järkyttyneitä tästä tilanteesta ja vaatineet meitä peruuttamaan tämän.

Esimerkiksi Vailla vakinaista asuntoa ry otti kantaa (siirryt toiseen palveluun) Hekan mahdollisiin suuriin vuokrankorotuksiin. Järjestön mukaan korkeat vuokrankorotukset nostavat riskiä jäädä asunnottomaksi tai joutua taloudellisiin vaikeuksiin.

Närö tunnistaa tilanteen ja on siitä huolissaan. Jo nyt Hekalla suhtaudutaan auttavaisesti esimerkiksi maksuhäiriötilanteisiin, hän sanoo.

– Tietenkin tämä tilanne nyt on poikkeuksellinen ja toivomme, että yhteiskunta voisi tulla tässä jollain tavalla apuun, Närö sanoo.

Valtion apu voisi olla esimerkiksi Hekalle maksettavat korkotuet tai se, että asumistuesta ei leikattaisi.

Hekan vuokralaisneuvottelukunnan varapuheenjohtaja Hans Duncker kertoo näkemyksensä alueellisista eroista ja Hekan vuokrannousuun liittyvistä ongelmista.

Voidaanko korotukset peruuttaa?

Yleinen korkotason nousu on Närön mukaan suurin syy yli kymmenen prosentin suunnitelluille vuokrahintojen korotuksille.

Hekalla on valtavasti lainoja ja enemmän velkaa kuin Helsingin kaupungilla, hän sanoo.

Närön mukaan vuokran korotusten peruutus olisi nykyisellä korkotasolla mahdotonta. Vaikea taloustilanne koskee kaikkia, myös yksityisiä taloyhtiöitä.

Heka on yhtiö joka toimii omakustannusperiaatteella. Se tarkoittaa sitä, että kulut rahoitetaan vuokrilla, eikä Heka tee voittoa.

Toisaalta korotukset ovat vasta suunnitelmia ja niiden määrä tarkentuu myöhemmin tänä vuonna. Jos korkotaso esimerkiksi yhtäkkiä laskisi dramaattisesti, ei vuokrakorotusten tarvitsisi olla yli kymmenen prosentin luokkaa.

Hekan Vuosaarentien vuokra-asuntoja kuvattu alhaalta ylöspäin. Kuvassa näkyvät ulkoseinusta ja lukuisat ikkunat.

Hekalla on paljon korjausvelkaa. Asukkaita harmittaa se, että vuokrat nousevat, vaikka asuntoja ei ehditä kunnostaa riittävästi. Kuva: Otso Karhu / Yle

Vuokrien nousu vaikuttaa työvoiman saantiin

Vailla vakinaista asuntoa ry:n palvelupäällikkö Jussi Lehtonen on huolissaan pääkaupunkiseudun vuokrannousun vaikutuksista pienituloisten asemaan, mutta myös laajemmin koko pääkaupunkiseudun kehitykseen.

Pääkaupunkiseudun vetovoima ja taloudellinen kasvu voivat kärsiä. Lehtosen mukaan pääkaupunkiseudulla tarvitaan työvoimaa erityisesti palvelualoille.

Lehtonen arvioi, että matalapalkka-aloilla työvoiman saanti vaikeutuu, jos ihmisten tulotaso ei riitä edes asumiskustannusten kattamiseen.

– Tällaisen kehityskulun taloudelliset kustannukset ovat niin korkeat, että niitä on vaikea edes arvioida, hän sanoi tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Heka saa asuntojen rakentamiseen valtion tukemaa ARA-rahoitusta. ARA-vuokrien kasvuprosentti on Lehtosen mukaan viime vuosina ollut etenkin kasvukeskuksissa säännöllisesti korkeampi kuin vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen.

Hekan vuokrankorotusten odotetaan selviävän syys–lokakuun aikana.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 21.5.2023 kello 23 asti.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *