”Kävelimme siltaa pitkin, kun vaneri alkoi vääntyä” – 15-vuotias poika sai vakavia vammoja sillan romahdettua Espoossa

Viikko sitten torstaina väliaikainen kävelysilta romahti Espoon Tapiolassa. Onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut poika kertoo Ylelle näkevänsä painajaisia tapahtuneesta.

Onnettomuudessa sairaalahoitoa vaatineita loukkaantuneita oli 24. He olivat pääosin alaikäisiä.

– Voin vähän paremmin, mutta näen painajaisia. Olen kavereiden kanssa ja putoan.

Pojalla on vaikeuksia puhua. Kun silta romahti, viiden metrin pudotus asfalttiin aiheutti vakavia vammoja.

Pojalta murtui muun muassa käsi. Myös kasvojen ja suun alueelta murtui luita.

Vammoja korjattiin sairaalassa, jonne poika kiidätettiin monen muun tavoin. Suussa olevat metalliosat haittaavat puhumista ja syömistä. Kipuihin hän syö kipulääkkeitä.

Nyt poika haluaa kuitenkin puhua siitä, mitä sillalla tapahtui.

Poika ja hänen äitinsä esiintyvät jutussa nimettöminä, koska jutussa käsitellään alaikäisen terveystietoja. Ylen tiedossa on heidän henkilöllisyytensä.

Ylitti sillan ensimmäisten joukossa

Poika kertoo, kuinka hän ja noin 40 muuta oppilasta opettajineen olivat menossa taidemuseo Emmaan.

Hän oli ylittämässä siltaa ensimmäisten joukossa.

Poika ei muista, että silta olisi natissut tai muutenkaan heilunut, kun he lähtivät ylittämään sitä.

– Olin niin omissa ajatuksissani silloin, hän muistelee.

Julkisuudessa on kerrottu (siirryt toiseen palveluun), että nuoret olisivat hyppineet (siirryt toiseen palveluun)ja pomppineet sillalla.

Poika sanoo, että ainakaan hän ei huomannut, että kukaan olisi hyppinyt.

– Järkytyin, kun huomasin, että meitä syytetään siitä. Se on täyttä paskaa, hän sanoo – ja pyytää heti anteeksi kielenkäyttöään.

Pojan mukaan kaikki lähtivät ylittämään siltaa normaalisti. Hän sanoo, että vaikka joku olisikin pomppinut, sillan olisi pitänyt kestää.

– Lähdimme kävelemään siltaa pitkin. Meni jotain pari tai kymmenen sekuntia, kun näin, että vaneri alkoi kääntyä. Sitten vaneri alkoi kallistua oikealle ja minä vain tipuin.

Poika kertoo, että hän ei ollut ehtinyt ylittää sillan puoltaväliä, kun putosi viiden metrin korkeudesta katuun.

– Meni ehkä kymmenen sekuntia ja alkoi hirveä huuto. Se oli minulle sokki. En tajunnut, että minulla oli mennyt suu ja käsi halki. Yritin soittaa äidilleni, enkä tajunnut, että suustani tuli verta.

Sitten hän katsoi ylös.

– Katsoin ylöspäin, ja näin sillan. Pelkäsin, että se putoaa meidän päällemme ja kuolemme kaikki.

Poika alkoi katsoa ympärilleen. Hän näki tuttuja kasvoja.

– Heillä oli erilaisia vammoja. Joku oli tajuttomana, ja joltain tuli verta. Siinä oli paljon huutoa. Jotkut kuvasivat sitä videolle.

Poika epäilee, että hänen päälleen on pudonnut sillan metalliosia, koska vammat olivat niin vakavia. Hän uskoo, ettei kukaan lapsista pudonnut hänen päälleen.

Monet rakennusmiehet tulivat auttamaan lapsia. Yksi heistä soitti pojan äidille.

Äiti näki puhelimen ruudulla poikansa veriset kasvot

Äidin ääni sortuu yhä, kun muistelee tuota hetkeä.

– Rakennusmies soitti ja puhui venäjää. Hän kertoi, että silta on romahtanut. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, koska olin sokissa. Pyysin häntä laittamaan kameran päälle, ja silloin näin poikani, joka oli aivan veressä, hän kertoo.

Äiti yritti kysyä, minne poika viedään, koska hän olisi halunnut mennä mukaan tai seurata tätä perässä, mutta pojan olinpaikka ei selvinnyt.

Äiti oli kauhuissaan, koska ei tiennyt, miten pojan oli käynyt ja missä tämä oli.

Myöhemmin hän soitti Helsingin lastensairaalaan, josta kerrottiin, että poika on siellä hoidossa ja hän voi mennä tämän luo.

– En tiennyt pariin tuntiin, missä poikani oli. Se oli järkyttävää.

”En tiennyt olenko elossa vai en”

Poika kertoo, että ambulanssit ja hoitajat tulivat paikalle pian onnettomuuden jälkeen.

– En vieläkään voinut uskoa, että tämä oli tapahtunut. Kun olin pudonnut, en tiennyt, olinko elossa vai en.

Ambulanssissa pahoin loukkaantuneen pojan tunteet vaihtelivat: ensin tuli suru, sitten ilo – ja lopulta vihaisuus.

– Vihainen mieli on jäänyt päälle, hän sanoo.

Myös äiti on vihainen. Hän ihmettelee, miten Suomen kaltaisessa turvallisessa maassa voi tapahtua tällainen onnettomuus.

– Miten tämä on voinut tapahtua? Kuka tästä on vastuussa? Miksi sillan rakenteita ei korjattu, jos jotkut olivat aiemmin jo sanoneet, että se ei ole kunnossa?

Äiti sanoo, että onneksi sillan alla ei romahtamishetkellä ollut liikennettä.

– Jos sillan alla olisi kulkenut autoja, lapset olisivat kuolleet.

Pelko silloista on jäänyt

Äiti kertoo, että pojan fyysisten vammojen paranemiseen ja suun korjaamiseen saattaa kulua vuosia.

– Menemme perjantaina hammaslääkäriin, jossa katsotaan, miten suu on alkanut parantua, hän toteaa.

Äidin mielestä onnettomuuden uhrit tarvitsevat nyt ennen kaikkea henkistä apua, traumaterapiaa. Apu olisi tärkeää, jotta onnettomuudesta ei jäisi pelkoja, ja lapset voisivat sopeutua normaalin elämään.

– Onnettomuuden jälkeisenä päivänä poikani hän ei uskaltanut mennä sairaalassa hissiin, kun hänen piti mennä röntgeniin. Nyt hän sanoo, ettei halua mennä minnekään sillalle enää koskaan.

Äiti ei tiedä, mistä hän voisi pyytää terapia-apua pojalleen. Äidin mukaan heille ei ole tarjottu sitä esimerkiksi koulun puolesta.

Onnettomuudessa loukkaantunut poika kertoo myös Ylelle peloistaan.

– Kun minua tuotiin sairaalasta kotiin, pelkäsin, että kotiini johtava silta romahtaa.

Epätietoa kouluunpaluusta ja tulevaisuuden haaveammatin toteutumisesta

Helsingin Kalasatamassa peruskoulua käyvän pojan vanhemmatkaan eivät ole saaneet apua onnettomuuden käsittelyyn. Äiti kertoo, että hänen ystävänsä ovat soitelleet hänelle ja yrittäneet tukea.

Omat voimat menevät nyt kokonaan pojan kanssa keskusteluun.

– Hän haluaa puhua tästä jatkuvasti. Hän toistaa samoja asioita ja kyselee koko ajan, miksi tämä tapahtui ja miksi tämä tapahtui juuri hänelle.

Kasvojen lisäksi sairaalassa leikattiin myös pojan murtunutta kättä. Nyt siinäkin on metalliosia. Kahdeksatta luokkaa käyvä poika pelkää, että hänen unelmansa tulevaisuudesta ovat romuttuneet.

– Minulla olisi ollut hyvä mahdollisuus päästä metronkuljettajaksi. Nyt kun minulla on kädessä näitä metallijuttuja, se ei ole enää mahdollista.

Pojan äiti pelkää, että onnettomuus aiheuttaa pojalle psyykkisiä ongelmia ja voi vaikuttaa tämän tulevaisuuteen, vaikkapa juuri ammatinvalintaan.

– Tämä vaikuttaa hänen itseluottamukseensa, koska hän voi ajatella, ettei ole samanlainen kuin muut. Onnettomuus muutti koko elämämme.

Ylen haastattelema siltaonnettomuuden uhri ei tiedä vielä, milloin hän voi palata kouluun. Poika syö kipulääkkeitä, suuta on korjattu, ja korjataan vielä vastaisuudessakin. Syöminen ja puhuminen on vaikeaa.

– Minulla olisi siellä vaikeuksia pärjätä, koska en oikein voi syödä. Olen syönyt lastenruokia ja keittoja. Ne rupeavat välillä oksettamaan minua.

Koulumatkan varrella on lisäksi monta siltaa.

Olitko paikalla ja haluatko jakaa kokemuksesi? Voit olla luottamuksellisesti yhteydessä jutun kirjoittaneeseen toimittajaan elina.jamsen@yle.fi.