• 3 huhtikuun, 2023

”Hyvä, että keulakuva välillä vaihtuu” – näin kansa otti vastaan uuden eduskunnan



Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Oli kyllä jännittävää! Oli tiukka kisa, sanoo helsinkiläinen Fanny Strandström Helsingin päärautatieasemalla.

Suomalaiset heräsivät maanantaiaamuna maahan, jossa puolueiden valtasuhteet olivat muuttuneet.

Kokoomus sai vaalien voittajana eduskuntaan kymmenen uutta kansanedustajaa, perussuomalaiset nosti paikkamääräänsä seitsemällä ja SDP kolmella.

Pääministerivaaleiksi tituleeratuissa eduskuntavaaleissa suurin häviäjä oli keskusta, joka menetti kahdeksan kansanedustajaa. Järin paljon paremmin ei mennyt vihreilläkään, paikat vähenivät seitsemällä. Vasemmistoliitto menetti viisi edustajaa.

Strandström sanoo olevansa vaalitulokseen tyytyväinen siltä kantilta, että kokoomuksen kannatus oli perussuomalaisia suurempaa.

Häntä vaalitulos ei yllättänyt.

– Oikeastaan arvasin, että tämä menee näin. Harvoin se menee niin, että sama puolue voittaa vaalit kaksi kertaa peräkkäin.

Kysyimme aamutuimaan ihmisiltä Helsingin päärautatieasemalla, mitä ajatuksia vaalien tulos heissä herätti. Video: Matti Myller / Yle, Kristiina Lehto / Yle

Helsinkiläinen Yrjö Vihman on samaa mieltä siitä, että vaalit olivat poikkeuksellisen jännittävät. Vihman osasi odottaa niin sanottua blokkiutumista eli sitä, että ääniä pakkaantui suuremmille puolueille oikeisto–vasemmisto-akselilla, mutta se yllätti, kuinka voimakasta se oli.

Tulos on hallituksen muodostamisen kannalta Vihmanin mielestä kiinnostava.

– Vaalimatikalla tästä saa monta eri [hallitus]kombinaatiota. Niin kuin aina, se mitä on sanottu ennen vaaleja, on hirvittävän paljon tiukempaa, kuin sitten vaalien jälkeen tehdään, hän sanoo.

Helsinkiläisen Jukka Hilvosen yllätti vasemmistopuolueiden suosion putoaminen. Hän arvelee, että hallitusvastuu on syynä tälle.

Lisää: Analyysi: Suomalaiset äänestivät Sanna Marinin hallituksen ulos

Kokoomus suurin sekä Helsingissä että Uudellamaalla

Helsingin vaalipiirissä kokoomus kasvatti paikkamääräänsä yhdellä ja on seitsemällä edustajalla vaalipiirin selvästi suurin puolue.

Helsingin suurin voittaja oli kuitenkin SDP, joka sai läpi kaksi uutta kansanedustajaa neljän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Kolmanneksi suurin puolue vihreät oli Helsingin suurin häviäjä: paikkoja on neljä eli kaksi vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

Uudenmaan vaalipiirissä kokoomus jatkaa suurimpana puolueena 11 kansanedustajan voimin. Paikkamäärä kasvaa kahdella viime vaalikauteen verrattuna.

Perussuomalaisille tulee Uudeltamaalta yksi lisäpaikka. Koko maan ääniharava, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra keräsi Uudeltamaalta kaikkien aikojen neljänneksi suurimman äänisaaliin.

SDP saa niin ikään yhden lisäpaikan Uudeltamaalta. Vihreät menettää Uudellamaalla kaksi paikkaa ja vasemmisto yhden.

Hämeessä tulosta osattiin odottaa

Sunnuntai-illan vaalitulos ei tarjonnut Hämeessä suuria yllätyksiä.

– Se oli odotusten mukainen: yleensä hallituspuolueet häviävät ja oppositiopuolueet voittavat, kuvailee lahtelainen Kristian Liljeroos.

Perussuomalaiset on vaalivoittaja Hämeen vaalipiirissä. Perussuomalaisten hämäläisedustajat kasvattivat paikkamääräänsä eduskunnassa kolmesta neljään samalla, kun Hämeen vihreät menettivät ainoan eduskuntapaikkansa.

Lahtelainen Jake Salin arvioi, että vaalitulos muuttaa asioita jonkin verran.

– Ehkä tuo vihreiden tappio oli sellainen, joka jäi nyt päällimmäisenä mieleen.

Myös SDP sai kerättyä Hämeestä neljään kansanedustajan paikkaan riittävän äänisaaliin. Kokoomuksen riveistä eduskuntaan lähtee kolme edustajaa.

Keskustan, vasemmistoliiton ja kristillisten ehdokkaista valittiin kustakin yksi edustaja.

Orimattilalainen Erkki Loponen pitää hyvänä, että valtasuhteet maan johdossa muuttuvat.

– On se hyvä, että keulakuva vaihtuu, hän kommentoi.

Täysin uusia kasvoja eduskuntaan Hämeen vaalipiiristä nousi kolme: kokoomuksen Teemu Kinnari sekä Mira Nieminen ja Rami Lehtinen perussuomalaisista. Heistä jokainen nousi Hämeen ääniharavien kymmenen kärkeen.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 4. huhtikuuta kello 23:een asti.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *