• 29 kesäkuun, 2023

”Helteistä kannattaa nyt nauttia” – huomenna saapuu jo rankkasateita



Aluksi luvassa on paikallisia sateita lähes koko maahan, sitten maan päälle vyöryy yhtenäisempi sadealue.

Maahan on luvassa paikallisia sateita, ja lauantaina lännestä vyöryy Suomeen yhtenäisempi sadealue.

Sää jatkuu torstaina lämpimänä ja kaikilla alueilla lämpötilat voivat nousta hellelukemiin.

– Helteistä on aurinkoisilla alueilla, lämpötila voi nousta jopa 28 asteeseen lännessä ja etelässä, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.

Paikallisia sateita on kuitenkin luvassa lähes koko maahan pohjoista Lappia lukuun ottamatta.

Kaikkialla liikuskelevat sade- ja ukkoskuurot voivat viilentää paikallisesti lämpötilaa meteorologin mukaan jopa 10 asteen verran.

Varoituksia rankkasateista

Perjantaina sateiden ja ukkosten tulilinjalle joutuvat itäinen ja keskinen Suomi.

Pohjois- ja Etelä-Karjalaan sekä Pohjois- ja Etelä-Savoon on annettu perjantaille myös rankkasadevaroitus. Paikallisesti voi sataa kymmeniä millejä tunnissa, mikä saattaa aiheuttaa tulvimista.

Etelään ja länteen luvataan edelleen lämmintä säätä, eikä Paakkanen näe 29 asteenkaan rikkoutumista mahdottomana.

– Helteistä kannattaa nyt nauttia, ne ketkä nauttivat, Paakkanen vinkkaa.

Pohjoisemmassa lämpötila sen sijaan voi jäädä perjantaina 20 asteen tienoille.

Viikonlopusta sateisempaa

Lauantaina lännestä saapuu yhtenäisempi sadealue eteläisen Suomen päälle. Sateet eivät jää enää vain paikallisiksi, vaan niitä on luvassa ”jatkuvalla syötöllä”. Ukkosia viikonlopun sateissa ei juurikaan näy.

Helteelle ei todennäköisesti enää päästä, vaan sateisilla alueilla jäädään 16–17 asteeseen, Paakkanen kertoo. Poutaisillakin alueilla ollaan vain hieman yli 20 asteessa.

Seuraavan viikon alussa Suomen päälle vyöryy uusia sadealueita, ja samalla ukkosetkin jälleen yleistyvät.

Lännessä ja etelässä lämpötilat voivat vielä sunnuntaina olla reilussa parissakymmenessä asteessa, mutta sateet viilentävät lämpötiloja. Pohjoisessa voidaan jäädä 10 asteeseen.

– Ensi viikko on selkeästi viileämpi kuin tämä viikko, Paakkanen uskoo.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *