• 14 heinäkuun, 2023

”Hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa oli virhe”


Entinen kokoomuspoliitikko Kirsi Piha kirjoittaa, että ”kokoomus tuntuu tekevän itsestään persunkestävää”.

Kirsi Piha, Helsinki 28.11.2020

Kirsi Piha on kokoomuksen entinen kansanedustaja. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle

Entinen pitkäaikainen kokoomuspoliitikko Kirsi Piha ruotii kovin sanoin kokoomuksen politiikkaa blogikirjoituksessaan. Piha kirjoittaa, että kokoomuksella olisi nyt erityisen tärkeä asema Suomen tulevaisuuden kannalta. Hänen mukaansa kokoomus on nyt kuitenkin mahdollistamassa ennakkoluuloihin perustuvan yhteiskunnan kehittymistä.

Hänen mukaansa kokoomus ryhtyy tekemisillään puolustautumaan hallituksen kestävyyden nimissä suomalaisia vastaan.

– Kokoomus on paitsi rakentanut sillan sille, että perussuomalaiset ovat hallitusvastuussa, se myös tuntuu tällä hetkellä tekevän itsestään persunkestävää sen sijaan, että vaatisi perussuomalaisilta hallituskestävää toimintaa, puhetta ja käytöstä, Piha kirjoittaa.

”Tämä ei ole minun hallitukseni”

Kirsi Piha toteaa myös, etteivät kyseessä ole enää politiikkakysymykset ja erilaiset ideologiat, vaan suhtautuminen esimerkiksi ihmisarvoon ja ihmisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen.

– Se arvoilmapiiri, joka nyt hallituksen ympärillä leijuu, saa kansalaiset sitä paitsi epäilemään myös hallitusohjelmaa ja sen motiiveja ja tekee lopulta myös työn mahdottomaksi, hän toteaa.

Piha kirjoittaa, että kokoomuksen hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa oli virhe.

– Se oli suuren mittakaavan virhe yhteiskunnallisesti. Perussuomalaisen puolueen arvopohja ei rakennu ajattelulle vaan ennakkoluuloille. Viimeistään puheenjohtaja Riikka Purran julkitulleet kirjoitukset osoittavat sen, Piha kirjoittaa.

– Tämä ei ole minun hallitukseni, vaikka sillä olisi kuinka loistava hallitusohjelma.

Eriävät näkemykset johtivat pormestariehdokkuuden jättämiseen

Piha on kritisoinut puolueensa arvoja aiemminkin. Hän oli vuonna 2021 kokoomuksen pormestariehdokas Helsingissä, mutta hän kuitenkin luopui ehdokkuudesta ennen vaaleja.

Tuolloin hän kirjoitti verkkosivuillaan, ettei voisi edustaa kokoomuksen laajaksi kokemaansa arvokirjoa pormestariehdokkaana. Tuolloin puolueen puheenjohtaja, nykyinen pääministeri Petteri Orpo piti Pihan päätöstä pettymyksenä.

Kokoomuksen pormestariehdokkuudesta Pihan kanssa kilpaili kansanedustaja Wille Rydman, joka siirtyi viime kesänä perussuomalaisiin ja toimii nyt hallituksen elinkeinoministerinä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *