• 2 toukokuun, 2023

WWF avuksi Joutsenon Kemiran tehtaan öljypäästön torjuntaan


Lappeenrannan Joutsenon Kemiran tehtaalta Saimaaseen päässeen öljyn määrä on arvioitu vähäiseksi, mutta ohut kalvo on havaittavissa.

Kemiran Joutsenon tehdas

Joutsenon Kemiran tehtaalla on viimeisen parin viikon ajan selvitetty öljypäästön syitä ja seurauksia. Kuvituskuva. Kuva: Kalle Schönberg / Yle

Kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n vapaaehtoiset aloittavat Lappeenrannan Joutsenossa Kemiran tehtaan öljypäästöjen puhdistustyöt.

Kymmenen vapaaehtoista puhdistaa rantoja, joita WWF:n asiantuntija on kartoittanut yhdessä ympäristöasiantuntijan kanssa.

Öljyhavaintoja tehtiin eilen maanantaina Kolarinlahden kaakkoisrannalla, Petäiniemen edustalla, Ahvenniemessä sekä Luhdanlahdessa.

Öljyn määrä havaituilla alueilla on vähäinen, mutta ohut kalvo on havaittavissa.

Lisää torjuntamateriaalia tulossa

Etelä-Karjalan pelastuslaitos on jatkanut rantojen suojaamista sekä alueen puomittamista.

Kolarinlahdella muutaman puomin rantakiinnityksiä korjattu ja tiivistetty.

Kolarinlahdella ja Petäiniemen edustalla on suoritettu öljyn nuottaamista veneen avustuksella, ja kerättyä öljyä on imetty pois imuautolla.

Maanantaina alueelle tehtiin yksi uusi rajoituspuomilinja Petäiniemestä pohjoiseen mahdollisia itätuulia vastaan. Öljyn kyllästämiä imeytyspuomeja vaihdettiin alueella usean sadan metrin verran ja tilalle asetettiin uusia puhtaita puomeja.

Torjuntamateriaaliin on tullut täydennyksiä muilta pelastuslaitoksilta. Lisää torjuntamateriaalia saadaan jälleen tänään tiistaina.

Veneilykielto jatkuu

Pelastuslaitos muistuttaa, että torjunta-alueella on voimassa veneilykielto. Likosenlahdesta lähtevä veneväylä on suljettu aina Työsaaren pohjoispuolelle saakka toistaiseksi. Veneiden laskeminen Likosenlahden laituriin on mahdollista.

Öljyvuoto havaittiin Joutsenon lipeätehtaalla kaksi viikkoa sitten

Kemiran lipeätehtaalta päätyi Saimaaseen noin 1 100 litraa öljyä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *