• 2 toukokuun, 2023

Yleisurheilun EM-kisat Ylen kanavilla vuoteen 2026 saakka


Yle tarjoaa yleisurheilun huippuhetket jatkossakin kanavillaan.

Wilma Murto juhlii voittoaan.

Wilma Murto (kuvassa) juhli viime kesänä Münchenissä EM-kultaa. Myös estejuoksija Topi Raitanen voitti kultaa. Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä juhli EM-hopeaa ja keihäänheittäjä Lassi Etelätalo EM-pronssia. Kuva: EPA-EFE/FILIP SINGER/All Over Press

Yle on hankkinut esitysoikeudet yleisurheilun EM-kisoihin vuosille 2024 ja 2026. Oikeudet myönnettiin Ylelle osana Euroopan yleisurheiluliiton (EA) ja Euroopan yleisradiounionin (EBU) tekemää jatkosopimusta.

Kattavaan pakettiin kuuluvat myös EM-hallikisat, nuorten EM-kisat eri ikäluokissa sekä joukkueiden EM-kilpailut vuoteen 2027 saakka.

– Yleisurheilu on suomalaisille yksi rakkaimpia lajeja, jonka arvokisojen esittämisessä Ylellä on pitkät ja menestyksekkäät perinteet. Tämän jatkosopimuksen myötä pystymme tarjoamaan tärkeimmät yleisurheilutapahtumat suomalaisille tulevinakin vuosina, sanoo Ylen urheiluoikeuksien päällikkö Riku Saaranluoma.

Ulkoratojen seuraavat EM-kisat käydään Roomassa kesäkuussa 2024, ja vuoden 2026 kisat Englannin Birminghamissa.

– Suomalainen yleisurheilu on upeassa nousussa valovoimaisen ja monipuolisen uuden urheilijasukupolven myötä. Suomalaisilla on erinomaiset mahdollisuudet menestyä EM-kisoissa lähitulevaisuudessa. On hienoa, että kaikki suomalaiset pääsevät meidän lähetystemme ja sisältöjemme kautta seuraamaan huippu-urheilijoiden suorituksia ja tarinoita, toteaa Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen.

Ylellä on esitysoikeudet myös yleisurheilun MM-kilpailuihin vuoteen 2029 saakka. Seuraavat MM-kisat käydään Unkarissa Budapestissa elokuussa 2023. Yleisurheilua nähdään myös osana kesäolympialaisia, joiden oikeudet Ylellä on vuoteen 2032.

Kansainvälisten arvokisojen lisäksi Ylellä on sopimukset myös useista lajin kotimaisista tapahtumista kuten Kalevan kisoista, Suomi–Ruotsi-maaottelusta, Paavo Nurmi Gamesista ja GP-sarjasta.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *