• 18 heinäkuun, 2023

Euroopan halvinta sähköä saa pian Suomessa, naulaa asiantuntija – tällaisia sähkösopimuksia ekspertit suosivat nyt



Viime talven sähköpainajainen ei toistu enää ensi talvena. Tätä mieltä ovat Ylen haastattelemat sähkömarkkinoiden asiantuntijat.

Kysyimme kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususelta, Energiateollisuuden johtaja Pekka Salomaalta ja sähkönmyyntiyhtiö Väreen salkunhoitajalta Risto Kinnuselta, miltä sähkömarkkinoiden tilanne näyttää, kun helteet vaihtuvat pakkasiin.

Millä mielellä kuluttajat voivat katsoa ensi talveen ja pidemmällekin?

– Suomen hintaodotukset ja myös viime aikoina toteutuneet hinnat ovat olleet joko alhaisimpia tai alhaisimpien joukossa Euroopassa. Tilanne näyttää kuluttajan kannalta paljon leppoisammalta verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen, sanoo Salomaa.

– Suomen tilanne näyttää erinomaisen hyvältä. Me olemme käyttäneet termiä sähköonnela. Suomesta tulee Euroopan halvin hinta-alue, vakuuttaa puolestaan Kinnunen.

– Kantaverkkoyhtiöiden välisissä keskusteluissa tunnelma on ollut varovaisen optimistinen. Kun kantaverkkoyhtiöt ovat optimistisia, niin se on jo aika vahvaa tekstiä, sanoo Ruusunen.

Millaista tukkuhintaa sähkölle ennustetaan?

– Tämän vuoden kolmelle viimeiselle kuukaudelle tukkumarkkinoiden verolliset hinnat ovat nyt noin kuutta senttiä kilowattitunnilta. Ensi vuoden kolmelle ensimmäiselle kuukaudelle hinta on jonkin verran yli yhdeksän senttiä kilowattitunnilta, sanoo Salomaa.

– Koko ensi vuotta myydään tukkumarkkinoilla nyt keskiarvolla 5,5 senttiä kilowattitunti (veroton hinta). Pitkään näytti siltä, että ensi vuosi menisi lähempänä kymmentä senttiä kilowattitunti, mutta nyt on markkinat selvästi rauhoittuneet, täydentää Ruusunen.

Viime syksynä pörssisähkön hinta kohosi rajusti kymmeniin sentteihin kilowattitunnilta. Tämän vuoden puolella verollinen hinta alkoi kuitenkin nopeasti laskea leudon sään, sähkön säästämisen ja arvonlisäveron väliaikaisen alennuksen ansiosta.

Mikä merkitys hintaodotuksilla on kuluttajalle?

– Edullisempia sähkölaskuja. Sitähän se tarkoittaa. Myyjien tarjoushinnoittelu eri sähkösopimuksissa perustuu futuurimarkkinoiden verottomaan hintatasoon, sanoo Kinnunen.

– Sähkönmyyjien tarjouksia kannattaa kyllä nyt ryhtyä seuraamaan. Esimerkiksi määräaikaista sopimusta etsivällä voi olla mahdollisuus saada sopimus järkevään hintaan. Niille kuluttajille, jotka pystyvät säätämään kulutustaan halvemmille tunneille, pörssisähkösopimus voi puolestaan näyttää aiempaa houkuttelevammalta, kannustaa Ruusunen.

Mikä selittää sähkön hintaodotusten laskua?

– Viime aikoina nähty voimakas lasku sähköfutuureissa johtuu runsaista sateista Norjassa ja Ruotsissa. Sademäärillä on merkitystä, koska vesialtaiden tilanne on ollut normaalia huonompi ja vesivoimalla on sähköntuotannossa suuri merkitys, sanoo Kinnunen.

Myös Euroopan maakaasuvarastot tulevat ylittämään reilusti tavoitetäyttöasteen eli 90 prosenttia talveen mennessä.

– Siinä on silloin useamman kuukauden puskuri erilaisiin tilanteisiin. Kaasupula ei siis toistaiseksi uhkaa, ja se vaikuttaa markkinoilla kaasun hintaan rauhoittavasti, Kinnunen sanoo.

Hintaennusteita Suomen alueella painaa vielä erikseen oman tuotannon nopea kasvu.

– Meillä on entistä enemmän tasaisesti tuottavaa ydinvoimaa, mutta myös aiempaa enemmän sääolosuhteiden mukaan tuottavaa tuulivoimaa, sanoo Salomaa.

– Suomi alkaa olla näiden investointien ansiosta jo tämä vuonna yliomavarainen sähkön tuotannossa, arvioi puolestaan Kinnunen.

Palaavatko hinnat yhtä alas kuin vuonna 2020?

– Pidän hyvin epätodennäköisenä, että niin kävisi moneen moneen vuoteen. Pitää muistaa, että vuosi 2020 oli historian paras vesivuosi koskaan Pohjoismaissa. Venäjän halpaa putkikaasuakin virtasi tuolloin vielä Eurooppaan. Nyt Eurooppaan tuotu kaasu on kalliimpaa, sanoo Kinnunen.

Hänen mukaansa Venäjän hyökkäyssodan pysyvä lisähinta sähkölle on yhdestä kahteen senttiä kilowattitunnille juuri kaasun takia.

Mihin kannattaa sähkömarkkinoilla varautua?

– Tulee varmasti hetkiä, jolloin sähköä on niukasti ja ajankohtia, jolloin sitä on runsaasti, mikä vaikuttaa hintaan. Vaikka nyt vaikuttaa hyvältä, niin ennustaminen on aina vaikeaa. Emme esimerkiksi tiedä millainen talvi pakkasineen meille on tulossa, sanoo Salomaa.

Myös Ruusunen kehottaa varautumaan sähkön säästötoimiin ja hintaheilahteluihin.

– Hyökkäyssodan jatkuminen aiheuttaa riskejä edelleen. Todennäköisyys sille, että sähkön hinta nousisi samalle tasolle kuin viime talvena, on kuitenkin huomattavasti pienempi.

– Jos syyssateet jäisivät Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa niukoiksi, se nostaisi futuurien hintaa. Kyllä tämä futuurimarkkina heiluu nyt Pohjolassa sademääräkehityksen mukana, arvioi puolestaan Kinnunen.

Millainen sähkösopimus kannattaisi nyt ottaa?

Salomaa ja Ruusunen kehottavat miettimään ensimmäiseksi omaa sähkön kulutusta ja taloustilannetta.

– Jos kulutus on pientä, niin sopimuksen merkityskin on pienempi. Jos kiinteä hinta luo turvallisen olon, niin silloin määräaikainen sopimus voi olla hyvä vaihtoehto. Jos pystyy siirtämään sähkölämmitystä tai sähköauton latausta halvemmille tunneille, ja pystyy varautumaan hetkittäisiin kovempiin sähkölaskuihin, niin kannattaa harkita pörssisähköä, sanoo Ruusunen.

Salomaa kehottaa pohtimaan myös muita toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia, joissa on aiempaa enemmän vaihtoehtoja ja hintaliikkeet vähän rauhallisempia kuin puhtaassa pörssisähkösopimuksessa.

– Niissähän on tyypillisesti vain kahden viikon irtisanomisaika, jos tulee katumapäälle.

Ruusunen muistuttaa puolestaan määräaikaisista sopimuksista, joissa sopimusaika on esimerkiksi kolme tai kuusi kuukautta tyypillisten vuoden ja kahden vuoden sopimusten lisäksi.

– Jos on kiinnostusta pörssihintaan, mutta vähän pelottaa miten hinnan lopulta talvella käy, niin voihan sen talven suojata pois lyhyemmällä määräaikaisella sopimuksella ja katsoa sitten keväällä uudestaan. Hinnannousun riski on kesää kohti pienempi.

Voit keskustella aiheesta 19.7. kello 23:een saakka.

Kuuntele myös keskustelu sähköntuotannon tulevaisuudesta Ylen Tiedeykkösestä:



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *