• 21 helmikuun, 2023

Sydänlihastulehdus, aivoverenvuoto ja uusi sydänvaiva – pettymyksiä kokenut Leevi Mutru joutuu pohtimaan, kannattaako urheilu-uraa enää jatkaa


Suomen kärkinimiin yhdistetyssä kuuluvan Leevi Mutrun viime vuosien sairaskertomus sai jatkoa, kun hänellä todettiin tiistaina sydämen laajassa magneettikuvauksessa sydänpussitulehdus. Sunnuntaina Kuopiossa Mutru voitti vielä SM-pronssia Ilkka Herolan ja Waltteri Karhumaan perässä. Nyt kausi on ohi, ja Planican MM-kisat jäivät haaveeksi.

– Olen sairastanut flunssia vuodenvaihteen molemmin puolin, ja kävin jälkimmäisen flunssan jälkeen EKG-tutkimuksessa sekä verikokeissa. Niissä ei ilmennyt mitään, ja päättelin olon johtuvan jonkinlaisesta alipalautumisesta flunssan jälkeen, Mutru taustoittaa.

– Viime viikonlopun kisassa aistin, että keho löi reilusti rajoitinta päälle, eikä aerobia lähtenyt pelittämään. Siinä kohtaa hypyn ansiosta tilanne oli sellainen, että pystyi vähän säätelemään menoa ja sain SM-mitalin, joka oli lähtökohtiin nähden yläkanttiin.

Mutrun näytöt olisivat riittäneet Planicaan, mutta epävarma olo terveyden suhteen vei miehen tutkimuksiin vielä kisareissun alla. Kallis tutkimus piti rahoittaa omasta pussista, mutta hän on tyytyväinen ratkaisuun, koska harjoittelun ja kilpailemisen jatkaminen olisi voinut tuoda lisävaikeuksia.

– Minulla ei ole sellaista vakuutusta, joka korvaisi tällaisia tutkimuksia, vaan ne korvataan vain Olympiakomitean apurahaurheilijoille. Oma taloustilanne on ollut sellainen, että olen joutunut miettimään, milloin käyn tutkimuksissa.

– Missään nimessä en halunnut ottaa riskiä, että lähden sinne, jos tiedän, etten ole täysin terve. Siinä kuitenkin rytmihäiriöriskiä ja sellaista, jota en todellakaan halua riesakseni.

Mutru ajatteli, että jos kisapaikkaa ei tule, silloin edessä on vain lepo.

– Kun nyt olisin pystynyt näyttöjen puolesta lähtemään, halusin siinä vaiheessa avata suuni siitä, että tilanne pitäisi käydä tarkistamassa.

Pahojen pettymysten vuodet

Mutrun haaveet Pekingin olympialaisista menivät roskakoriin sydänlihastulehduksen takia. Keväällä hän sairasti koronan, ja heinäkuussa hän kaatui rajusti Lahden normaalimäessä saaden aivoverenvuodon.

Seefeldin MM-kisoissa neljä vuotta sitten normaalimäen kilpailussa lahtelainen ylsi kymmenenneksi, mutta viime vuodet ovat olleet rikkonaisia sekä epäonnisia. Uran jatkumista täytyy pohtia nyt tarkasti.

– Kyllähän se pistää miettimään, ja eilisen diagnoosin jälkeen ajatuksia on pyörinyt mielessä. Tuskin koskaan tulen laittamaan suksia niin sanotusti naulaan, mutta kilpaurheilun suhteen on tehtävä päätös, onko se kannattavaa kuitenkaan.

Leevi Mutru Rukan maailmancupissa marraskuussa 2021.

Mutru kertoo, että olo ei ole ollut kisoissa normaali viime aikoina. Kuva: Tomi Hänninen

– Ei se ainakaan taloudellisesti kannattavaa ole, että panostaa täysillä puoli vuotta harjoitellen ja pääsee vetämään kisan tai pari ennen kuin on taas loppukauden sivussa. Aika näyttää, milloin tulen kisaamaan viimeisen kerran, vai olivatko ne nuo SM-kisat.

Mutru kertoo, että syksyllä hän kävi niin ikään sydämen magneettikuvauksessa, jonka jälkitehostumassa näkyi poikkeavuutta. Se pystyttiin yhdistämään edelliseen sydänlihastulehdukseen.

– Aika samanlainen keissi tämä on ollut kuin se edellinenkin. Koronan jälkeen oli myös samanlaista piston tunnetta syvemmällä rinnassa.

– Mietityttää, miten sydän palautuu näin monesta otatuksesta ja onko ylipäätään mahdollista saavuttaa enää sellaisia tuloksia kuin mitä on joskus saavuttanut.

Leevi Mutru kaatui rajusti viime heinäkuussa.

”Toivottavasti saavat voimistavan fiiliksen”

Mutrun kohtaloksi jää Pekingin kisojen tavoin seurata arvokisat kotisohvalta. Joukkuekavereilleen hän toivoo kauden parhaita suorituksia.

– Harvemmin tällainen yhden kaverin poisjäänti joukkueesta viime hetkellä tuo mitään positiivista hypeä, mutta toivottavasti he saavat sellaisen voimistavan fiiliksen aikaiseksi. Arvokisoissa tulee aina yllätyksiä, ja toivottavasti yllätys kohtaa positiivisessa mielessä meidän joukkueen.

– Ilkka Herolalla sitä potentiaalia on, ja kun homma natsaa, kaikki on siellä mahdollista.

Mutru itse on tyytyväinen, että elämässä on jälleen yhden pettymyksen hetkellä muutakin sisältöä kuin urheilu.

– Henkisestä kuopasta päästään ajan kanssa yli, mutta pitää ajatella muutakin kuin vain yhtä asiaa elämässä. Kun on perhe-elämää ja opiskeluja, on muutakin touhua, eikä tarvitse miettiä koko ajan uran jatkamista tai sellaista.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *