• 11 heinäkuun, 2023

Alle sadan asukkaan kylässä on kesäteatteri, jonka kaikki näyttelijät ovat Suomen Kansallisteatterista


Löytänän kylätalo seisoo jykevästi Nelostien kupeessa, 23 kilometriä Viitasaarelta pohjoiseen. Pihtiputaalle matkaa tulee 13 kilometriä. Vakituisia asukkaita Löytänällä on alle sata.

– Helppo ohittaa, mutta vaikea unohtaa, kuvailee Löytänää näyttelijä Juha Varis.

Variksen päivätyö on Helsingissä, Suomen Kansallisteatterissa. Löytänälle hänet saa kotiseuturakkaus. Satavuotias kylätalo on entinen koulu, Varis on käynyt siellä ala-asteen.

Koulua on käyty samassa rakennuksessa useassa sukupolvessa. Sata vuotta sitten Variksen isoisän isä oli käynnistämässä koulutoimintaa Löytänällä.

Ihmisiä Löytänän kylätalon edessä.

Löytänän kylätalo on entinen kyläkoulu. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Löytänän kyläseuran puheenjohtaja Juha Variksesta tuli neljä vuotta sitten. Kylätalo oli silloin todella huonossa kunnossa.

– Pääajatus oli, että rakennus pitää pelastaa ja se, että sitä pystyy vielä käyttämään. Jos mitään ei oltaisi tehty, tämä olisi lahonnut tälle paikalle, Varis muistelee.

Työtunteja talon pelastamiseen on käytetty satoja, ellei tuhansia. Ja paljon on myös kilometrejä kertynyt auton matkamittariin Helsingin ja Löytänän välillä.

– Ei niitä tule mietittyä. Sitä kun on asettanut itselleen päämäärän, niin se onnistuu niin hyvin kuin onnistuu. Kaikki ollaan tehty, mitä ollaan osattu, ehditty ja pystytty, Varis sanoo.

Kesäteatteria toista kesää

Teatterin tulo Löytänälle ei ollut Variksen mukaan itsestäänselvyys. Ajatus siitä syntyi kaksi vuotta sitten, kun hän katseli rannassa olevaa satavuotiasta saunaa.

– Ajattelin, että perhana. Teatteria osaan tehdä, sitä tässä on tehty yli 30 vuotta. Kun on joku asia, joka vetää ihmisiä, sillä saadaan myös rahaa kylätalon kunnostamiseen, Varis muistelee.

Löytänän kesäteatteri Löytänäjärven rannalla.

Kesäteatteri on Löytänäjärven rannalla. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Viime kesänä Löytänällä esitettiin Onnennumerot -näytelmää. Tänä vuonna rantalavalla nähdään Mika Waltarin Myöhästynyt hääyö. Variksen lisäksi myös muut näyttelijät, eli Helena Vierikko, Pirjo Määttä ja Heikki Pitkänen ovat Kansallisteatterista. Siihen on luonnollinen selitys: Vierikko on Variksen puoliso, Määtällä ja Pitkäsellä on kesäpaikat lähellä.

Ja tulijoita Kansallisteatterista olisi lisää. Löytänä-projektin positiivinen vire on kantautunut myös muiden kollegoiden korviin.

Ympäristö tehdä teatteria Löytänällä on täysin erilainen kuin teatterihistoriaa huokuvassa Kansallisteatterissa.

– Kukaan ei tuo vaatteita pukuhuoneeseen. Tai toisaalta, eihän täällä edes ole pukuhuoneita. Ja jos maskia haluat, niin ihan itse saat laittaa, Varis naureskelee.

Helena Vierikko on asunut koko elämänsä Helsingin Kalliossa. Kaksi kuukautta kesäisin Löytänällä tarjoaa hieman erilaista elämää kuin Helsingissä. Kylätalon remontissa hän on auttanut sen minkä on osannut.

Kesäteatteri on hänelle huomattavasti tutumpaa kuin remontointi. Lapsuuden kesät ovat vierähtäneet Suomenlinnassa Ryhmäteatterin kesäteatterissa.

– Kolmevuotiaana olen ensimmäistä kertaa ollut näyttämöllä. Aikuisena olen ollut myös mukana Heinolan kesäteatterissa. Täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti kesäteatteri on minun suosikkini eri teatterin lajeista, se on mukavinta, mitä tiedän, Vierikko hymyilee.

Helena Vierikko ja Heikki Pitkänen Löytänän kesäteatterin lavalla.

Helena Vierikko ja Heikki Pitkänen Myöhästynyt hääyö -näytelmässä. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Heikki Pitkäsellä sen sijaan ei ole paljoakaan kokemusta kesäteteatterista. Itse asiassa hän on kokenut vain yhden kesäteatterisesongin yli 20 vuotta sitten. Nyt hän on mukana Löytänällä toista kesää.

– Suomalainen kesäteatterikulttuuri on aika vahva, taitaa olla maailmankin mittakaavassa melko ainutlaatuinen. Vähän jokaisessa niemessä ja notkossa on kesäteatteri, mielestäni se kertoo vahvasta teatterin harrastamisen kulttuurista Suomessa, Pitkänen sanoo.

Enemmän kuin win-win -tilanne

Löytänän monitoimimies Juha Varis ottaa rauhallisesti. Kesäteatteriesitykseen on vielä hetki aikaa, joten aikaa on toimia vaikka lipunmyyjänä. Ja miettiä sitä, mikä hänet on viime vuosien aikana saanut käyttämään ison osan vapaa-ajastaan Löytänän, kylätalon ja kesäteatterin hyväksi.

Juha Varis myy lippuja kesäteatteriin.

Ennen esitystä Variksella on hetki aikaa toimia lipunmyyjänä. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

– Rakkaus kotiseutuun, kotipaikkaan ja se, että saa jatkaa tätä perintöä, mikä tuntuu itsestä tärkeältä. Voi myös tehdä sitä, minkä kokee osaavansa.

Erityisen ilahtunut Varis on siitä, kuinka ihmiset ovat hakeutuneet mukaan.

– Koko ajan tulee lisää porukkaa ja he haluavat olla osallisena tekemässä tätä. Tuntuu, että ihmiset saa tästä, se on se tärkein. Ja saa olla mukavien kollegoiden kanssa touhuamassa kesää täällä. Saadaan itse tehdä tästä sellainen, kuin me halutaan. Se on sellainen win-win-win-win-win-win -tilanne, Varis myhäilee.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *