”Tarjous on noussut joka vuosi”

Ajoneuvokeräilijä Veli-Matti Mäkinen nykäisee entisen huonekaluhallin nosto-oven ylös jämsäläisellä teollisuusalueella. Vaatimattoman julkisivun takaa paljastuu liuta karkkikaupan väreissä kiilteleviä amerikanrautoja.

Nämä ovat sitä kaartia, jolle näytetään liikenteessä enemmän peukkua kuin nyrkkiä.

Mäkinen omistaa kokoelman yhdessä keräilijäystävänsä Hannu Haljalan kanssa. Kaksikko on keräillyt ajoneuvoharvinaisuuksia 1980-luvulta lähtien.

Toista yhtä ainutlaatuista amerikkalaisen autokulttuurin keräelmää ei Suomesta löydy. Myös Euroopan mittakaavassa kokoelma on harvinainen.

Amerikkalaisen autokulttuurin todelliset voimanpesät seisovat automuseossa omassa hallissaan. Muskeliautoiksi kutsuttiin 1960- ja 1970-lukujen kaksiovisia urheiluautoja, joissa oli voimakas V8-moottori.

– Näistä lähtee meteliä. Ajoin kerran kylillä, ja tytär oli kuullut äänet koulun pihaan. Hän oli sanonut kavereilleen, että jaaha, iskä ajaa Corvettella.

Mäkisen puhe uhkaa hukkua vuoden 1965 Chevrolet Corvette Sting Rayn paukkeen alle. Kyseessä on vanhin yhtäjaksoisesti valmistettu urheiluauto.

Bensaa nielevien muskeliautojen tehot nousivat huippuunsa vielä 1970-luvun alussa, kunnes vuoden 1973 öljykriisi laittoi hevosvoimakilpailun aisoihin. Autot ja moottorit pienenivät.

Tehokkaita bensiinikäyttöisiä polttomoottoreita on kehitelty viime päiviin asti, mutta nyt autotehtailta on saatu ilmoituksia ”viimeisistä veekaseista”. Tämä tietäisi muskeliautojen toista ja lopullista kuolemaa.

Vuosien 2007–2009 finanssikriisin ja talouslaman seurauksena paljon rahaa pakeni keräilyajoneuvoihin. Keräilijän mielestä klassikkoautot ovat olleet paras sijoitus 2010-luvulla.

– Niiden hinnat on nousseet vähintään kolmin- ja nelinkertaisiksi. Esimerkiksi kuplavolkkarin sai 2000-luvun alkupuolella muutamalla tonnilla. Nyt se maksaa hyväkuntoisena kymppitonnin ja enemmänkin.

Mäkinen ei ensisijaisesti ajatellut sijoittamista, kun hän ryhtyi hankkimaan jenkkiautoja 1980- ja 1990-luvuilla. Kyse oli alkuun harrastuksesta.

Keräily lähti hänen sanojensa mukaan lopullisesti lapasesta vuonna 2007 toteutuneen yrityskaupan ansiosta. Mäkinen ja hänen liikekumppaninsa myivät silloin teknisen tukkukaupan, Jaakko Saari -yhtiön, Etolalle.

Mutta osaako uusi ympäristötietoinen sukupolvi arvostaa vanhoja jenkkiautoja?

– Uskon, että nämä harvinaiset ja hyväkuntoiset yksilöt säilyttävät historia-arvonsa. Ja kyllä bensaa aina saa jostain. Eri asia on sitten se, mitä se maksaa, hän pohtii.

Sijoituksen arvo on toki keräilijälle aina teoreettinen. Sijoitus muuttuu todeksi vasta, kun ajoneuvo myydään.

– Jos myydään. Todellinen arvo määräytyy vasta, kun kaksi kahjoa kohtaa: myyjä ja ostaja. Pyytäähän voi mitä vain, Mäkinen naurahtaa.

Yksi harvinaisuuksista, joita Mäkiseltä on yritetty ostaa, on Dodge Charger R/T vuosimallia 1970. Auto on todistetusti toiminut lestinheittäjien autona Knoxvillen seudulla Tennesseen osavaltiossa Yhdysvalloissa. Lestinheitolla tarkoitetaan pimeän viinan myyntiä.

– Moni on varmaan nähnyt etelävaltioon sijoittuvia elokuvia, joissa pontikkaa myydään ja ajetaan poliisia karkuun. Tämä auto on todellinen esikuva.

Auton aiemmin omistanut amerikkalaismies yrittää sitkeästi ostaa sitä takaisin. Mies oli etsintäkuuluttanut auton sosiaalisessa mediassa, ja yllätys oli melkoinen, kun hän sai kuulla sen olevan Jämsässä.

Myyntineuvotteluja on käyty nyt kahdeksan vuotta.

– Olemme sopineet, että jos joskus myyn, hänellä on etuosto-oikeus. Tarjous on noussut joka vuosi.

Tarinat pulppuavat museoisännän suusta tasaisena virtana. Veli-Matti Mäkinen latelee ulkomuistista vuosimallit, valmistusmäärät ja tekniset ominaisuudet.

Puhelin soi lähes taukoamatta. Yksityinen museo on auki vain tilauksesta, mutta sana on alkanut levitä ja kiinnostuneita riittää. Museota pyörittää Mäkisen ja Haljalan yhdistys Classic Garage Jämsä, eikä se tavoittele voittoa.

Mäkisen oma autounelma oli pitkään vuoden 1953 Cadillac Eldorado.

– General Motors valmisti näitä vain 532 kappaletta ja tällä Azure Blue -värillä 56 kappaletta. Tämä auto maksoi Amerikassa silloin omakotitalon verran.

Mäkinen sai odottaa Eldoradoaan melko pitkään. Lopulta vuonna 2008 hän hankki sen Englannista. Myyjä oli varakas mies, jonka lapset asuivat maailmalla ja puoliso oli hiljattain kuollut. Ennen kauppoja mies halusi esitellä valtavat tiluksensa ja autokokoelmansa. Mäkisen haaveauto paljastui vasta viimeisestä autohallista.

Käteiskauppahinta oli sovittu puhelimessa etukäteen, mutta paikan päällä jämsäläinen alkoi tingata.

– Myyjä katsoi minua närkästyneenä ja kysyi, eikö tästä jo sovittu. Ymmärsin, että miehelle on ihan sama, myykö hän tämän jollekin Mäkiselle Suomesta vai ei.

Mäkinen suihkauttaa bensiiniä turkoosin Cadillac Eldoradon kaasuttimeen ja valmistautuu käynnistämään talven yli seissyttä konetta. Pyyhe auton alla on värjäytynyt punaiseksi vaihteistoöljystä. Starttimoottori vinkaisee muutaman kerran härnäävästi ennen kuin uninen auto käynnistyy.

– No niin! Bensaakin on, että ajetaanko vaikka Jyväskylään, Mäkinen kysyy ja ajaa auton ulos tallista.

Jämsäläismuseossa on nyt noin 40 jenkkiautoa ja 70 kaksipyöräistä. Kaikki ajoneuvot pyritään pitämään ajokunnossa, mikä on valtava urakka.

– Niitä pitää vähintään liikutella ja mielellään ajaa. Jos ne pelkästään seisovat täällä tallissa, tiivisteet kuivuvat, öljyä alkaa vuotaa ja renkaat muuttuvat kantikkaiksi, Mäkinen kertoo.

Museoautokaarti pitää myös katsastaa neljän vuoden välein.

– Kun omistaa paljon autoja, hommaa riittää. Omaa tyhmyyttä ja hulluutta tämä on, mutta ei tähän aspiriini auta, Mäkinen tiivistää.

Työelämästä pois jäätyään Mäkinen on kouluttautunut Autohistoriallisen seuran museoajoneuvotarkastajaksi. Toukokuu on tarkastajille kiireisintä aikaa.

Tarkastettavina on nyt paljon lainmukaisen 30 vuoden museoiän juuri saavuttaneita autoja, kuten 1990-luvun alun mersuja ja bemareita.

Museoajoneuvojen rekisteröinnit ovat liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan lisääntyneet. Vuonna 2022 Suomessa oli 62 000 rekisteröityä museoajoneuvoa, joista noin 57 000 liikennekäytössä. Määrä ovat kasvanut parilla tuhannella edellisvuodesta.

Ajoneuvoa ei saa museoautoksi heittämällä. Auton pitää olla alkuperäisessä tai sitä vastaavassa kunnossa. Siinä ei saa olla rikkinäisyyttä eikä näkyvää ruostetta.

– Tarkastus ei ole teknisen kunnon tae, koska me emme aja autoa. Tarkastamme auton päältä ja sisältä, myös konehuoneen ja tavaratilat. Kokonaisuus ratkaisee, Mäkinen luonnehtii.

Veli-Matti Mäkisellä on meneillään myös oma entisöintiprojekti. Tavoitteena on kunnostaa vuoden 1965 Cadillac ”Eldoraato”, jonka hän osti Yhdysvalloista vuonna 1990. Kaupat leskimummon kanssa tehtiin kadun varressa puolessa tunnissa.

– Olimme tyttöystäväni kanssa silloin alle kolmekymppisiä ja lomalla Kaliforniassa. Tuumasimme, että tällähän me lähdemme ajamaan Route 66:ä. Menimme tässä autossa lopulta kihloihinkin, Mäkinen osoittaa autonraatoa.

Hän toivoo, että pääsee viemään kunnostetun auton vielä Yhdysvaltoihin ja ajamaan sillä uudelleen mantereen halki.

– Olen ilmoittanut asian silloiselle tyttöystävälleni, eli siis vaimolleni, sekä lapsilleni. Jos tähän nyt tovi vielä menee, olen silloinkin nuori mies, hän nauraa.