• 21 heinäkuun, 2023

Yksi Venäjän vaikutusvaltaisimmista sotabloggareista pidätettiin syytettynä ”ekstremismistä” – haukkui Putinia kovin sanoin



Pidätetty Igor Girkin toimi Itä-Ukrainassa Venäjä-mielisten separatistien johdossa vuonna 2014. Hänet tunnetaan Malaysia Airlinesin lentokoneen alasampumisesta.

Äärinationalistisella sotabloggarilla Igor Girkinillä on Telegramissa yli 870 000 seuraajaa.

Vilma Romsi,

Roni Kuronen

Äärinationalistinen sotabloggaaja Igor Girkin tuotiin perjantai-iltana oikeuden eteen Moskovassa. Asiasta kertoo muun muassa riippumaton venäläinen uutissivusto Mediazona.

Riippumaton venäläinen uutismedia Meduza kertoo, että Girkin pidätettiin perjantaina kotonaan noin puolen päivän aikaan. Ensitietojen mukaan pidätys tehtiin entisen Wagner-palkkasotilasyhtiön työntekijän vihjeen pohjalta.

Oikeustalolla Girkinille luettiin syytteet yllyttämisestä ekstremismiin. Syytteet liittyvät ilmeisesti kahteen julkaisuun, jotka Girkin oli julkaissut Telegram kanavallaan toukokuussa 2022 sekä 25. maaliskuuta tänä vuonna.

Kirjoituksissa Girkin oli muun muassa ilmaissut mielipiteensä Krimin niemimaata koskevista ongelmista ja todennut, ettei kaikille Ukrainassa taisteleville venäläissotilaille oltu maksettu palkkaa.

Girkin kiisti lakimiehensä Aleksandr Molohovin välityksellä syyllistyneensä rikokseen.

Hän pyysi oikeudelta lupaa odottaa tulevaa oikeudenkäyntiä kotiarestissa, viitaten lääkitystä vaativiin rintakipuihinsa. Tuomari kuitenkin määräsi, että Girkin pysyy tutkintavankeudessa ainakin 18. syyskuuta asti.

Mikäli Girkin todetaan syylliseksi, voi häntä odottaa jopa viiden vuoden vankeusrangaistus.

Entinen separatistijohtaja haukkuu Putinia

Girkin on Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n entinen upseeri ja johti Venäjä-mielisiä separatisteja Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Hänet tunnetaan myös nimellä Igor Strelkov.

Hollantilainen oikeusistun langetti vuonna 2022 Girkinille elinkautisen vankeusrangaistuksen poissaolevana. Oikeuden mukaan Girkin ja kaksi muuta henkilöä olivat vastuussa vuonna 2014 Malaysia Airlinesin koneen alasampumisesta ja näinollen 298 ihmisen murhasta.

Venäjän hyökkäyssodan aikana Girkin on noussut Venäjän äänekkäimpien ja vaikutusvaltaisimpien sotabloggaajien joukkoon. Hänen Telegram-kanavallaan on yli 870 000 seuraajaa.

Girkin on toistuvasti arvostellut presidentti Vladimir Putinia epäonnistumisista Ukrainan sotarintamilla.

Girkin on muun muassa kutsunut Putinia ”mitättömyydeksi, joka onnistui heittämään pölyä suuren väestönosan silmiin”. Girkin on myös sanonut, ettö Venäjä ”ei kestä kuutta vuotta lisää tätä pelkurimaista keskinkertaisuutta sen johdossa”, viitaten seuraaviin presidentinvaaleihin.

Girkiniä on tähän asti pidetty jossain määrin koskemattomana taustansa ja yhteyksiensä vuoksi.

Venäjän politiikkaa tutkivan analyysiyhtiö R. Politikin johtaja Tatjana Stanovaja sanoo Twitterissä, että palkka-armeija Wagnerin epäonnistunut kapina antoi Venäjän johdolle mahdollisuuden hiljentää vastustajiaan.

– [Girkin] on ylittänyt kaikki kuviteltavissa olevat rajat kauan sitten, Stanovaja kirjoittaa.

Lähteet: Reuters, AP





Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *