• 23 huhtikuun, 2023

Yhdysvaltojen mukaan Afganistanista on tullut jälleen terrorismin pesäke, tietovuoto paljastaa


Vuodettujen Pentagon-asiakirjojen mukaan Isis suunnittelee iskuja Eurooppaan ja Aasiaan.

Pentagonin päärakennus.

Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin päärakennus. Kuva: Shutterstock / AOP

Yhdysvaltojen mukaan Afganistanista on tullut äärijärjestö Isisin keskeinen koordinointipaikka terroritekojen suunnittelulle alle kaksi vuotta sen jälkeen, kun yhdysvaltalaisjoukot vedettiin maasta.

Asiasta kertoo keskustelupalvelu Discordissa levinneeseen tietovuotoon perustuen Washington Post (siirryt toiseen palveluun) -lehti. Salaiseksi luokiteltujen Yhdysvaltain puolusministeriö Pentagonin asiakirjojen mukaan Isisin suunnittelemat terrori-iskut Eurooppaan ja Aasiaan sekä ”kunnianhimoiset suunnitelmat” Yhdysvaltoja vastaan ovat kasvava turvallisuusuhka.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen vuotaneet asiakirjat paljastavat tarkkoja suunnitelmia iskuista, joiden kohteina on suurlähetystöjä, kirkkoja, ostoskeskuksia sekä jalkapallon MM-turnaus. Pentagonin työntekijät olivat viime joulukuussa tietoisia yhdeksästä Isisin Afganistanista käsin suunnittelemasta iskusta. Helmikuuhun mennessä luku nousi 15:een.

– Isis on kehittänyt kustannustehokasta toimintamallia ulkoisille operaatioille, jotka nojaavat Afganistanin ulkopuolisiin resursseihin, toimijoihin kohdemaissa ja laajoihin fasilitointiverkostoihin, todetaan erittäin salaiseksi leimatussa, usean puolustusministeriön alaisen toimijan logoilla varustetussa arviossa.

Mallin odotetaan tekevän Isisin toiminnasta tehokkaampaa.

Suunnitelmissa diplomaattien kidnappauksia ja kemiallisia aseita

Afganistan-löydökset ovat yksi osa monimutkaista ja kehittyvää terroristien suunnalta tulevaa uhkaa, jota kuvaillaan vuodetuissa asiakirjoissa. Ne linkittyvät tietovuotoon, josta epäillään 21-vuotiasta Jack Teixeiraa.

Muissa asiaan liittyvissä asiakirjoissa kuvataan Isisin yrityksiä eri puolilla maailmaa saavuttaa tietotaitoa kemiallisten aseiden valmistuksessa ja lennokkien operoinnissa.

Ne paljastavat myös juonen, jonka mukaan ryhmän tukijoiden olisi tarkoitus kidnapata irakilaisia diplomaatteja Belgiassa tai Ranskassa. Diplomaattien vapauttamiseksi Isis vaatisi 4 000 vangitun sotilaansa vapauttamista.

Yhdysvaltain hallinto ei ole vahvistanut asiakirjojen aitoutta.

Pohdinnassa ollut myös Ruotsin-vastaisia iskuja

Ryhmä on harkinnut myös useita kostoiskuja vastareaktiona äärioikeiston tekemiin Koraanin polttamisiin Ruotsissa ja Hollannissa.

Asiakirjojen mukaan suunnitteilla on ollut hyökkäyksiä ruotsalaisiin ja hollantilaisiin diplomaattikohteisiin Azerbaidzhanissa, Tadzhikistanissa, Venäjällä, Turkissa ja muissa maissa. Ilmeisesti iskuja ei kuitenkaan ole toteutettu.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *