• 27 maaliskuun, 2023

Väkimassat vyöryivät kaduille Israelin puolustusministerin potkujen jälkeen


Israelin New Yorkin pääkonsuli ilmoitti jättävänsä tehtävänsä vastalauseena puolustusministerin erottamiselle. Israelin yliopistot puolestaan aloittivat lakon.

Tuhannet ihmiset protestoivat Tel Avivissa Israelin pääministerin päätöstä erottaa maan puolustusministeri.

Tuhannet ihmiset protestoivat Tel Avivissa Israelin pääministerin päätöstä erottaa maan puolustusministeri. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press

Arviolta sadattuhannet ihmiset lähtivät sunnuntai-iltana Israelissa kaduille protestoimaan maan puolustusministerin potkuja. Laajoja mielenosoituksia on ollut muun muassa Tel Avivissa, Jerusalemissa, Haifassa ja lähellä Gazan rajaa.

Pääministeri Benjamin Netanjahu erotti puolustusministeri Yoav Gallantin sen jälkeen, kun tämä oli kehottanut keskeyttämään kiistanalaisen oikeusjärjestelmän uudistuksen eteenpäin viemisen kuukaudeksi. Netanjahun johtaman hallituskoalition ajamat lakiuudistukset kasvattaisivat poliitikkojen valtaa maan oikeuslaitoksen yli.

Netanjahun puoluetoveri Gallant oli aiemmin varoittanut laajalle levinneiden protestien vaarantavan maan kansallista turvallisuutta. Mielenosoituksiin on osallistunut tuhansia reserviläisiä.

Uutistoimisto Reutersin välittämissä tv-kuvissa suuret väkimassat muun muassa katkaisvat sunnuntaina Tel Avivin valtatien.

Jerusalemissa puolestaan poliisi käytti sunnuntaina-iltana vesitykkejä mielenosoittajia vastaan, jotka pyrkivät hajottamaan Netanjahun asunnon lähellä olevia barrikadeja.

Israelin yliopistot ilmoittivat aloittavansa lakon ja keskeyttävänsä kaiken opetuksen ja tutkimustyön, kertoo Haaraz-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Israelin New Yorkin pääkonsuli Azaf Samir ilmoitti Twitterissä myöhään illalla Suomen aikaa jättävänsä tehtävänsä puolustuministerin erottamisen vuoksi.

– En voi enää jatkaa hallituksen edustamista, hän kirjoitti ja sanoi aikovansa taistella Israelin demokratian puolesta.

Hallituskoalitio pui lakiuudistusta aamulla

Israelin entinen pääministeri Naftali Bennett kehotti Netanjahua perumaan Gallantin irtisanomisen ja keskeyttämään kiistellyn lakiuudistuksen valmistelun. Bennetin mukaan Israel on suuremmassa vaarassa sitten Jom Kippur -sodan.

– Sillä ei ole väliä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Vetoan kaikkiin mielenosoittajiin ja Israelin kansalaisiin väkivallan välttämiseksi, Bennett sanoi.

Yöllä lukuisat Netanjahun johtaman Likud-puolueen ministerit ja edustajat kehottivat niin ikään keskeyttämään lakiuudistuksen valmistelun, kertoi Haarez-lehti.

Uudistuksen puuhamiehen, oikeusministeri Yariv Levinin kerrotaan uhkailleen eroamisella, jos uudistus keskeytetään.

Hallituskoalition on määrä kokoontua keskustelemaan aiheesta maanantaiaamuna.

Yhdyvalloissa Valkoinen talo kehotti Israelin hallituskoalitiota löytämään asiaan pikaisesti kompromissin.

Lähteet: Reuters, AFP, STT



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *