- 23 huhtikuun, 2023
Ulkoministeri Haavisto Ylelle: Ensimmäiset suomalaiset evakuoitu Sudanista
Taisteluiden tilanne elää pääkaupunki Khartumissa kaiken aikaa, mikä vaikeuttaa evakuointien toteuttamista, Haavisto kertoo.
Anna Näveri,
Varpu Kiviranta,
STT
Ensimmäiset suomalaiset on saatu evakuoitua Sudanista naapurimaihin, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
Haavisto ei kerro heidän lukumäärää tarkemmin eikä sitä, mihin maahan tai minkä tahon kyydissä heidät on saatu pois Sudanista.
– Evakuointiyhteyksiä pyritään suojaamaan sen vuoksi, ettei niihin kohdistu sotilaallista häirintää tai iskuja, Haavisto perustelee.
Suomi on tukeutunut evakuoinnissa yhteystyöhön, sillä useat maat pyrkivät tällä hetkellä evakuoimaan omia kansalaisiaan Sudanista.
– Meillä on ollut erittäin intensiivinen yhteistyö Pohjoismaiden, Ruotsin ja Norjan kanssa, Yhdysvaltojen kanssa sekä Ranskan kanssa, jolla on vahva läsnäolo Khartumissa. Tämän yhteistyön avulla on saatu myös ratkaisuja evakuointiin, Haavisto avaa.
Suomi on Haaviston mukaan tehnyt yhteistyötä myös YK:n järjestöjen kanssa.
Ainakin Britannia, Saksa, Ranska ja Yhdysvallat onnistuivat sunnuntaina lennättämään kansalaisiaan pois Sudanista.
AFP:n mukaan Ranska lennätti ainakin sata eri maiden kansalaista Khartumista Itä-Afrikan Djiboutiin. Haavisto ei ota kantaa siihen, olivatko ensimmäiset evakuoidut suomalaiset tässä joukossa.
Kymmenkunta suomalaista, joukossa lapsia
Sudanin pääkaupungissa Khartumissa on ollut sunnuntaina ennen ensimmäistä evakuointia kymmenkunta suomalaista, joiden joukossa myös lapsia.
Khartumissa yhä olevien suomalaisten osalta evakuoinnin aikataulusta ei vielä ole tarkkaa tietoa, sillä turvallisuustilanne elää koko ajan.
Haavisto kertoo, että osa Khartumissa olevista suomalaisista on kansainvälisten järjestöjen palveluksessa olleita henkilöitä. Osa taas on yksityisten yritysten työntekijöitä ja osa muista syistä, kuten sukulaissuhteiden vuoksi Sudanissa olevia henkilöitä.
Kansainvälisten järjestöjen palveluksessa olleille henkilöille ensisijaisia evakuointireittejä ovat Haaviston mukaan pyrkineet tarjoamaan järjestöt.
Kaikkien suomalaisten olinpaikka on tiedossa ja heihin on saatu sunnuntaina puhelinyhteys.
– Suurin pullonkaula on se, että osa suomalaisista on alueilla pääkaupunki Khartumissa, jossa edelleen on tulitaisteluita ja erittäin vaarallinen tilanne kaduilla, jolloin ihmiset eivät välttämättä pääse kokoontumispaikoille tai ulos kaupungista.
Evakuointeja on vaikuttanut se, että taisteluiden tilanne on muuttunut jatkuvasti pääkaupunkin kaduilla eikä tulitauko ole pitänyt.
– Jonkun tunnin aikana näytti optimistiselta ja sitten on jouduttu muuttamaan suunnitelmia, kun turvallisuustilanne heikkeni, Haavisto kuvailee.
RSF-joukot ovat taistelleet toista viikkoa kenraali Abdel Fattah al-Burhanin johtamaa Sudanin armeijaa vastaan. Konfliktissa on YK:n mukaan kuollut yli 420 ihmistä ja tuhansia on haavoittunut.