• 26 toukokuun, 2023

Transvaikuttaja mainosti suosikkiolutta – konservatiivit aloittivat boikotin ja Pride-tuotteita vedetään nyt myynnistä USA:ssa


Brändeistä ja niihin liittyvästä kulutuskäyttäytymisestä on muodostunut yksi Yhdysvaltoja repivien kulttuurisotien taistelukentistä.

Nyt oikeistokonservatiivit ovat alkaneet boikotoida brändejä painostaakseen suuryhtiöitä vähentämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyttä.

Viime aikoina boikottien voiman on saanut kokea maailman suurimpiin panimoyhtiöihin lukeutuva Anheuser-Busch InBev (AB InBev). Sen Yhdysvaltain yhtiö teki keväällä yhteistyötä sosiaalisen median vaikuttaja ja näyttelijä Dylan Mulvaneyn kanssa Bud Light -oluen mainostamisessa.

26-vuotias Mulvaney on transnainen, joka on dokumentoinut sosiaalisessa mediassa transitiotaan. Hänellä on yhteensä useita miljoonia seuraajia Tiktokissa ja Instagramissa. Lokakuussa hän keskusteli Valkoisessa talossa presidentti Joe Bidenin kanssa transihmisten oikeuksista.

Mulvaney on tehnyt yhteistyötä useiden brändien kanssa. Hän on mainostanut esimerkiksi Niken urheiluvaatteita naisille.

Anheuser-Busch oli lähettänyt Mulvaneylle Bud Light -erikoistölkin, jossa oli kuva tämän kasvoista. Mulvaney joi olutta ja esitteli tölkkiä Instagramiin lataamallaan videolla.

– Tässä kuussa juhlistin naiseuteni 365. päivää ja Bud Light lähetti minulle ehkä parhaan lahjan ikinä, tölkin jossa on minun kasvoni, Mulvaney sanoi videolla.

Dylan Mulvaney.

Dylan Mulvaney kuvattuna Hollywood Hillsin alueella 8. toukokuuta 2023. Kuva: AOP

Mainos pani laulajan aseen laulamaan

Konservatiivit raivostuivat mainoksesta. Monet oikeistoon kallellaan olevat tunnetut henkilöt kehottivat sosiaalisessa mediassa ihmisiä välttämään Bud Lightin ostamista ja juomista.

Esimerkiksi laulaja Kid Rock julkaisi videon, jossa hän ampui sarjatuliaseella Bud Light -olutlaatikoita mäsäksi ja haistatteli Anheuser-Buschille. Somepalveluissa on myös levinnyt tekoälyn avulla luotu video, jossa presidentti Bidenia muistuttava ja häneltä kuulostava oletettu transnainen mainostaa Bud Lightia.

Boikotti otti nopeasti tuulta alleen. Yhdysvaltojen suosituimpiin olutmerkkeihin kuuluneen Bud Lightin myynti on nyt romahtanut lähes 25 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, kertoo New York Post. Lehden mukaan myös Anheuser-Buschin muiden oluiden myynti on alkanut laskea.

Rajut reaktiot johtuvat siitä, että Yhdysvalloissa transsukupuolisten ihmisten oikeudet ovat syvästi kansaa jakava asia.

Pew Research Centerin viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan 38 prosenttia amerikkalaisista katsoi, että yhteiskunta on mennyt liian pitkälle transsukupuolisten ihmisten hyväksymisessä. 36 prosentin mielestä yhteiskunta taas ei ollut tehnyt tarpeeksi tässä asiassa.

Esimerkiksi transnaisten osallistuminen naisten urheilukisoihin ja alaikäisten hormonihoidot ovat aiheuttaneet kiivasta vääntöä.

Bud Lightia boikotoiva kyltti Arcossa Idahossa.

Bud Lightia halveksuva kyltti kuvattuna Arcossa Idahossa 21. huhtikuuta 2023. Kuva: Natalie Behring / Getty Images

Olutpomojen toiminta suututti vähemmistöjä

Huhtikuun puolivälissä Anheuser-Buschin Yhdysvaltain-toimitusjohtaja Brendan Whitworth sanoi Twitterissä julkaisemassaan tiedotteessa, että yhtiön tarkoituksena ei ollut osallistua keskusteluun, joka jakaa ihmisiä.

– Me olemme bisneksessä, jonka tavoitteena on tuoda ihmisiä yhteen oluen äärelle, Whitworth sanoi.

Toukokuun alussa Whitworthin pomo, Belgiasta käsin toimivan AB InBev -panimojätin toimitusjohtaja Michel Doukeris pyrki sijoittajapuhelussa vähättelemään yhtiön yhteistyötä Mulvaneyn kanssa.

– Meidän täytyy selventää sitä tosiasiaa, että kyseessä oli yksi tölkki, yksi vaikuttaja ja yksi postaus, ei kampanja, Doukeris sanoi Fox Newsin mukaan.

Anheuser-Busch on ilmoittanut, että jatkossa se aikoo keskittyä markkinoinnissaan musiikkiin ja urheiluun, kertoo The New York Times. Yhtiö pyrkii myös vetoamaan isänmaallisiin tunteisiin sponsoroimalla ensimmäistä kertaa veteraanijärjestöä.

Dylan Mulvaney puhui seuraajilleen huhtikuun lopussa olutkohusta. Hän ei suoraan maininnut Bud Light -olutta nimeltä. Kuvalähde: Instagram @dylanmulvaney / Reuters.

Seuraavaksi panimoyhtiön toiminnasta suuttuivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavat järjestöt ja aktivistit.

Whitworthin lausunto ei miellyttänyt heitä, koska toimitusjohtaja ei ilmaissut tukea Mulvaneylle eikä tuominnut olutmainoskohun aikana esitettyä transfobista puhetta.

Esimerkiksi Chicagossa useat homobaarit lopettivat Bud Lightin ja muiden Anheuser-Buschin tuotteiden myynnin, kertoo chicagolainen verkkolehti Block Club Chicago. Baariyrittäjät sanoivat tiedotteessaan, että tapaus todistaa, kuinka vähän panimoyhtiö välittää LGBTQIA+-yhteisöstä.

Yhdysvaltojen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustava järjestö Human Rights Campaign (HRC) jäädytti toukokuussa Anheuser-Buschin tasa-arvo- ja inkluusioluokituksen, koska yhtiö oli järjestön mielestä hoitanut huonosti kohun jälkipyykin.

HRC:n mukaan Anheuser-Buschilla ei ole enää oikeutta käyttää ”parhaat työpaikat” -kunniamainintaa. Aiemmin HRC oli antanut panimoyhtiölle huippupisteet.

Järjestö oli huhtikuun lopussa esimerkiksi kehottanut panimoyhtiötä julkaisemaan tiedotteen, jossa se ilmaisee tukensa Dylan Mulvaneylle sekä transsukupuolisille asiakkailleen, osakkeenomistajilleen ja työntekijöilleen.

HRC:n mukaan Anheuser-Busch ei vastannut pyyntöihin. Järjestön johtajistoon kuuluva Eric Bloem sanoi uutistoimisto AP:lle, että Anheuser-Buschin toiminta kohun aikana on ollut oppikirjaesimerkki siitä, miten kriisissä ei pitäisi toimia.

Kuljettaja nostaa Bud Light -laatikoita kuorma-autosta nokkakärryihin.

Työntekijä nostaa Bud Light -laatikoita kuorma-autosta nokkakärryihin New Yorkissa. Kuva: AOP

Tavarataloketju säikähti olutmerkin kohtaloa

Tällä viikolla konservatiivit ovat löytäneet uuden boikottikohteen, Yhdysvaltojen toiseksi suurimman alennustavarataloketju Targetin.

Kauppaketjun myymät Pride-tuotteet ovat joutuneet kovasanaisen arvostelun kohteeksi.

Targetin mukaan asiakkaat ovat joissakin myymälöissä kaataneet Pride-tuotteita maahan, lähestyneet vihaisena myyjiä ja jakaneet sosiaalisessa mediassa uhkaavia videoita, jotka on kuvattu ketjun myymälöissä.

Kauppaketju reagoi poistamalla myynnistä joitakin Pride-tuotteita ja siirtämällä Pride-tuotteet vähemmän näkyville paikoille osassa ketjun tavarataloista.

– Epävakaista olosuhteista johtuen teemme muutoksia suunnitelmiimme. Poistamme tuotteita, jotka ovat olleet vastakkainasettelun keskiössä, Target kertoi tiedotteessaan tiistaina AP:n mukaan.

Yhtiö ei kertonut, mitkä tuotteet se tarkalleen ottaen poisti valikoimista.

Target-kaupan esillepano pride-osaston vaatteista.

Marylandissa sijaitseva Target-tavaratalo möi Pride-kokoelmaan kuuluvia vaatteita 24.5.2023. Kuva: AOP
Lähikuva Target-kaupan pride-teemaisten vaatteiden ostoslapuista.

Pride-kokoelmaan kuuluu uimapukuja, joiden suunnittelussa on huomioitu transnaiset. Kuva: AOP

Eniten ärsytystä ovat aiheuttaneet naisten uimapuvut, joissa on ominaisuus, jonka avulla sukupuolenkorjausleikkauksessa käymättömät transnaiset voivat asetella sukupuolielimensä piiloon.

Lisäksi arvostelun kohteeksi ovat joutuneet Targetin myymät britannialaisen Abprallen-yhtiön satanismiteemaiset LGBTQ-vaatteet ja -asusteet.

Pride-tuotteet tulivat myyntiin toukokuun alussa Targetin tavarataloihin. Kesäkuussa Yhdysvalloissa järjestetään Pride-kuukausi, joka juhlistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia.

Lähteet: AP, Reuters



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *