• 5 elokuun, 2023

Puolet suomalaisista arvioi tekoälyn heikentävän yksityisyydensuojaa


Tekoälyn nähdään vaikuttavan kielteisesti myös työpaikkojen määrään, asiakaspalveluun ja tiedonsaantiin.

Älypuhelimen näytöllä näkyy tekoälysovelluksen vastaus.

OpenAI:n ChatGPT-tekoälysovellus kuvattuna älypuhelimen näytöllä Helsingissä 24. toukokuuta 2023. Kuva: Eelis Berglund / Lehtikuva

Puolet suomalaisista arvioi tekoälyn heikentävän yksityisyydensuojaa, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimuksesta. Tekoälyn arvioidaan vaikuttavan kielteisesti myös muun muassa työpaikkojen määrään ja asiakaspalveluun. Vajaa kolmannes epäilee myös paikkansapitävän, virheettömän tiedon saannin vaikeutuvan.

Puolestaan enemmistö suomalaisista uskoo tekoälyn vaikuttavan myönteisesti teollisen tuotannon tehokkuuteen ja työn tuottavuuteen.

Enemmän kuin kaksi viidestä ei nähnyt tekoälyn vaikuttavan myönteisesti eikä kielteisesti ilmastonmuutokseen, demokratiaan tai sosiaaliseen tasa-arvoon.

Lisäksi enemmän kuin kaksi viidestä vastaajasta ei kokenut tekoälyn vaikuttavan omaan elämäänsä myönteisesti eikä kielteisesti. Nuorissa ikäluokissa tekoälyn nähtiin vaikuttavan myönteisesti omaan elämään. Eläkeikää lähestyvien, heikosti koulutettujen ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa on keskimäärää jonkin verran enemmän pessimistisiä näkemyksiä.

Nuoret kuitenkin poikkesivat muista siinä, että he uskovat muita yleisemmin tekoälyn kehityksen vähentävän tulevaisuudessa työpaikkojen määrää.

Tutkimuksen toteutti Kantar Public. Aineisto on koottu kesäkuussa, ja haastatteluja tehtiin 1 010.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *