Periksiantamaton – helvetillisen vammakierteen kokenut Ella Räsänen on noussut kanveesista kerta toisensa jälkeen

Kesä 2021 on jo loppusuoralla, kun Ella Räsänen astelee fysioterapeuttinsa Peetu Lehmuksen vastaanotolle Helsingissä. He halaavat. Kyyneleet virtaavat molempien poskilla. Tällä kertaa ne eivät ole surun, vaan ilon kyyneleitä. Takana on pitkä ja rankka, lukemattomia vastoinkäymisiä sisältänyt tie.

Yhdessä paiskittu työ oli saanut ison palkinnon, kun Räsänen muutamaa päivää aiemmin osallistui Kalevan kisoihin ensimmäistä kertaa 9 vuoteen. Tauko oli ollut pitkä. Paljon pidempi kuin kukaan olisi kuvitellut.

Räsäsen mieli oli lähtöviivalla seistessä levollinen ja paineeton, iloinen ja helpottunut. Sen kummempaa menestystavoitetta ei ollut. Samalla kuitenkin jännitti, sillä kisarutiini oli kadonnut jo kauan sitten.

400 metrin loppukilpailusta muodostui kovatasoinen. Kahdeksasta naisesta peräti kuusi juoksi oman ennätyksensä, ja yksi kauden parhaansa. Räsänen ei ollut yksi heistä. Hän ylitti maaliviivan viimeisenä – 3 sekuntia omaa ennätystään hitaammalla ajalla.

Ajalla ja sijoituksella ei kuitenkaan ollut juuri väliä. Räsänen oli raatanut itsensä takaisin yleisurheilun SM-kisoihin lähes vuosikymmenen kestäneen vammahelvetin jälkeen. Loukkaantumisia olisi edessä vielä tämänkin jälkeen, mutta käyrä oli kääntynyt ylöspäin.

Sen eteen oli uurastettu, eikä kisojen jälkeinen tunteiden purkaus ollut ensimmäinen laatuaan.

– Peetun vastaanotolla on muutamat itkut itketty. Harva varmaan tietääkään, mitä kaikkea on tehty ja mitä se on vaatinut.

Nyt ei kuitenkaan olla Lehmuksen vastaanotolla Helsingissä, vaan pilatesstudiolla Tampereella. Räsänen on itse ehdottanut haastattelun tekemistä täällä.

Satamakadun vanhaan sukkatehtaaseen avatun studion isojen ikkunoiden välistä seinää koristaa rakennuksen alkuperäiset punaiset tiilet. Studion omistaja Minna Kurjenmäki esittelee paikkoja ystävällinen hymy kasvoillaan. Vaijereilla ja liukuvalla penkillä varustettuja pilateslaitteita on salissa viisi.

– Pilates on kuin aikuisen naisen Särkänniemi, hän nauraa.

Räsänenkin nauraa. Tämä on paikka, jossa hän selvästi viihtyy.

Pilates on myös toiminut Räsäselle terapiana. Masennusdiagnoosin vuonna 2015 saanut Räsänen kävi pilateksessa myös silloin, kun masennus oli pahimmillaan. Se on ollut henkireikä, joka on tukenut myös psyykkistä puolta.

– Tämä on korjannut kehoa, sekä ulkoa että sisältä. Löydän rauhan ja tasapainon itseni kanssa.

Teini-ikäisenä yhteensä kuusi henkilökohtaista SM-kultaa voittaneella, nyt 29-vuotiaalla Räsäsellä on takanaan järkyttävä määrä loukkaantumisia. Selkänikamasta löytyi jo nuorena rasitusmurtuma ja selkä on hajonnut kolme kertaa. Molemmat kantapäät on leikattu, takareisi on reistaillut, keho ylikuormittunut ja akillesjänne tulehtunut. Matkan varrelle on mahtunut myös monta pienempää vammaa.

Vaikein vaihe Räsäsen elämässä sijoittui vuosiin 2015-16, kun hänellä diagnosoitiin keskivaikea masennus, josta hän on puhunut aiemminkin. Normaalisti äärimmäisen aktiivinen, kykenevä ja aikaansaava ihminen ei enää jaksanutkaan tehdä yhtään mitään.

– Se oli urani ja elämäni synkin hetki. Silloin ei ollut varsinaista fyysistä vammaa, mutta olin pihalla muuten. Ne vuodet meni aika sumussa.

Masennukseen liittyviä oireita alkoi näkyä jo vuoden 2014 aikana. Räsänen ei enää innostunut asioista, ja hän joutui pakottamaan itsensä harjoituksiin.

Edellisvuosi oli ollut uran paras. Göteborgin EM-hallikisoissa Räsänen oli juossut ajan 52,37, on edelleen aikuisten halli-SE ja 19-vuotiaiden Euroopan ennätys. Teinisensaatio oli jo pitkään ollut aikamoisessa mankelissa, eikä kukaan ei ymmärtänyt viheltää peliä poikki ajoissa.

Lopulta seinä tuli vastaan. Keho ei palautunut, mieli särkyi.

Seuraavat 2-3 vuotta menivät uuden arjen opettelemiseen ja elämän peruspalikoiden pyörittämiseen. Yhtäkkiä tähtäimeissä ei ollutkaan enää olympialaiset, vaan terveeksi tuleminen.

– Se tuntui todella kurjalta aluksi. Tilanteen hyväksyminen oli vaikeaa. Paraneminen vaati paljon ajatusjumppaa. Mutta toisaalta, mielestäni pitää pystyä hautaamaan vanhaa, että pystyy synnyttämään uutta. Se on ollut pitkä mutta palkitseva prosessi.

Yksi avaintekijä paranemisprosessissa oli psykoterapia. Räsänen käy edelleen terapiassa, mutta enemmän urheilupsykologimuotoisesti.

2017 oli jo hyvä vuosi. Räsänen pystyi taas harjoittelemaan pitkän tauon jälkeen. Säännöllinen tekeminen toi kaivattua rytmiä elämään.

– Siitä alkoi sellainen positiivinen flow. Aluksi olin fyysisesti huonommassa kunnossa, koska en ollut muutamaan vuoteen pystynyt harjoittelemaan juuri ollenkaan. Tavoitteellinen tekeminen aloitettiin, kun olin siihen valmis. Oli paljon pätkiä, jolloin pystyin harjoittelemaan hyvin.

Epäonni iski kuitenkin jälleen. Tällä kertaa kantapäävammojen muodossa. Edessä oli kaksi leikkausta ja lisää kuntoutusta.

Lattia tömisee Kauppi Sports Centerissä, kun rauta saa kyytiä Tampereen itäpuolella sijaitsevan liikuntakeskuksen kolmannessa kerroksessa. Viereisellä 50 metriä pitkällä ja siniseksi maalatulla juoksuradalla lämpöä ottaa Räsänen ja kaksi muuta samaan harjoitusryhmään kuuluvaa urheilijaa.

Ilmapiiri on rento, mutta keskittynyt. Porukka selvästi viihtyy yhdessä.

Radan vieressä tekemisen laatua tarkkailee ryhmää valmentava Petra Stenman, joka on myös toiminut Räsäsen henkilökohtaisena valmentajana jo vuosikaudet.

– Suomen kielessä on hieno sana, joka kuvailee Ellaa erinomaisesti. Se on ”periksiantamaton”.

Räsäsen kanssa kuoppaista tietä jo pitkään taivaltanut valmentaja Petra Stenman ei suinkaan ole ainoa jonka suusta kuuluu sana ”periksiantamaton”, Räsäsestä puhuttaessa. Tämä luonteenpiirre on syy sille, että hän on kerta toisensa jälkeen kaivanut itsensä ylös kuopasta.

Valmentajan työhön kuuluu urheilijan eteenpäin puskeminen, mutta joskus myös jarruttaminen. Stenman muistaa erään Raaseporissa juostun kisan. Häntä sattui seurata, kun Räsänen yritti lääkkeiden voimalla taistella kipujen läpi.

Lopulta oli todettava, että kantapää on leikattava. Kyseessä oli Haglundin syndrooma, jossa Räsäsen terävä kantaluu painoi akillesjännettä. Se oli vaikeasti hoidettavissa oleva vaiva.

– Ei ollut mitään takuita, että Ella enää vetäisi piikkareita jalkaan. Hän on aina halunnut takaisin, mutta joskus olen epäillyt, jaksaako hän, Stenman muistelee.

Operaatio meni kuitenkin hyvin, mutta Räsäsen toisen jalan kantapää koki saman kohtalon kaksi vuotta myöhemmin. Tällä kertaa kuntouttaminen oli vaivalloisempaa.

Valmennusryhmään liittyneellä fysioterapeutti Lehmuksella oli kädet täynnä töitä. Joskus oli todettava, että suunnitelma ei tehoa, ja palattava piirustuspöydän ääreen.

Hommia ei paiskittu ainoastaan fyysisen vamman kuntouttamiseksi, vaan psykologinen puoli oli vahvasti läsnä ja keskustelut venyivät usein pitkiksi ja tunteikkaiksi.

– Monelta työ olisi jäänyt kesken. Ja monelta on jäänyt paljon vähemmästäkin, Lehmus toteaa.

Pikavoittojen tavoitteleminen ei ole koskaan kuulunut Räsäsen tyyliin. Jos hän jotain halusi, olisi sen eteen oltava valmis tekemään töitä.

– Meillä on pienestä asti kotona opetettu pitkäjänteisyyttä ja itse asioista vastuun kantamista. Ei ole väärin epäonnistua ja yrittää uudestaan, Räsänen pohtii.

Nuorena Räsänen oli äärimmäisen lahjakas urheilija. Menestysjuna kulki kovaa vauhtia, kunnes se suistui kiskoiltaan ja kaikki hajosi. Kun kilpailemiseen tottunut kunnianhimoinen urheilija ei enää pääse edes lähtöviivalle, on se henkisesti äärimmäisen rankka isku.

Räsäsen urheilijaidentiteetti ei vaikeista vuosista huolimatta koskaan kuollut, mutta välillä se oli todella piilossa. Sinne se oli pakko laittaa, jotta mieli ja keho voisivat parantua.

Kuntouttava työ voi olla henkisesti äärimmäisen raskasta, varsinkin kun takaiskuja satelee toistuvasti ja työ on joka kerta aloitettava alusta.

Yksi keskeinen osa urheilijan elämää on tavoitteiden asettaminen ja niiden eteen työskenteleminen. Räsäsen prosessissa tähtäin on ollut pienemmissä asioissa, vaikka askeleet ovat toisinaan tuntuneet loputtoman pitkiltä.

Olympialaisista haaveileminen oli laitettava taka-alalle.

– Muuten siinä menisi aika nopeasti solmuun. Siellä on toki ne haaveet ja unelmat myös niistä isommista asioista, mutta jotta ne voisivat olla mahdollisia, pitää löytää arkeen niitä pieniä tavoitteita.

Oman elämän kriisinhallinta ja haasteiden keskellä toimiminen on tullut Räsäselle tutuksi. Uuden vamman sattuessa, hän ei vaivu synkkyyteen, vaan haluaa ryhtyä töihin mahdollisimman nopeasti.

– Matkalle mahtuu myös niitä paskoja päiviä. Surua, vihaa, katkeruutta ja kaikennäköistä. Se on sellaista vuoristorataa. Itsellä on ollut avainasemassa, että heti pääsee tekemään jotakin. Silloin tuntuu, että paketti pysyy kassa ja mieli pysyy virkeänä.

Räsänen on syksystä asti ollut hyvässä tilanteessa, sekä henkisesti että fyysisesti. Hän on pystynyt harjoittelemaan normaalisti jo kuukausia, eikä niitä enää tarvitse juurikaan soveltaa vanhojen loukkaantumisten ehdoilla.

Ennen yksin harjoittelemista suosinut Räsänen on viime vuosina tehnyt muutoksen ryhmäharjoittelun suuntaan. Ympärillä on entistä vahvempi tukiverkosto. Perhe, valmentajat, avopuoliso, ja nyt myös Stenmanin vetämä treeniryhmä.

– Se antaa ihan hirveästi. Heitetään hyvää perusläppää ja puhutaan ihan muistakin kuin urheilujutuista. Se on minulle valtavan iso voimavara.

Räsäsen elämä on balanssissa. Hän on kokonaisvaltaisesti terve ja hän pystyy elämään kilpaurheilijan arkea. Hallikauden aikana on syntynyt parhaita tuloksia kymmeneen vuoteen.

Räsänen on vihdoinkin tilanteessa, jossa hän voi asettaa tähtäimen huipulle. Sitä on ollut ikävä.

– Koko ajan ollaan tähän pisteeseen rakennettu. En koskaan lopettanut unelmoimista. Se on se, joka pitää liekkiä yllä.