• 15 huhtikuun, 2023

Olkiluoto 3 aloittaa ”säännöllisen sähköntuotannon”, mutta sillä on lähinnä symbolinen merkitys – lue, miksi



Pitkä odotus on pian päättymässä.

Eurajoen Olkiluodon kolmas ydinvoimalayksikkö aloittaa säännöllisen sähköntuotannon ensi yönä kahdelta.

Ydinvoimalan valmistuminen ja säännöllisen tuotannon alkaminen ovat viivästyneet toistuvasti. Alun perin kolmannen ydinvoimalan piti valmistua jo vuonna 2009.

Kokosimme tähän juttuun vastaukset kolmeen keskeiseen kysymykseen ydinvoimalan säännöllisen sähköntuotannon alkamisesta.

Mitä säännöllinen sähköntuotanto käytännössä tarkoittaa?

Ydinvoimalan toiminnassa ei tapahdu suuria muutoksia, kun säännöllinen sähköntuotanto alkaa. Kyse on ennemminkin projektin virstanpylväästä, sanoo Teollisuuden Voiman (TVO) henkilöstö- ja viestintäjohtaja Jaana Isotalo. Ydinvoimayhtiö TVO on Olkiluoto kolmosen rakennuttaja.

– Jos mietitään tavallisia sähkönkäyttäjiä, mikään ei oikeastaan muutu. Sähköntuotanto jatkuu tavallisesti, Isotalo sanoo.

Myös LUT-yliopiston energiatekniikan professori Juhani Hyvärinen sanoo, ettei mikään muutu.

Voimala yhdistettiin sähkön kantaverkkoon maaliskuussa 2022. Se on jo ehtinyt käydä täydellä teholla. Koekäytön aikana voimalan tuotannossa on kuitenkin ollut katkoja ja sähköä on tuotettu vaihtelevilla tehotasoilla erilaisten huoltotöiden ja kokeiden vuoksi.

Nyt koekäyttövaihe päättyy eikä koekäyttöön liittyviä testejä enää tehdä. Ylimääräisiä keskeytyksiä ei siis pitäisi enää tulla ja näin ollen sähköntuotannosta tulee yhä vakaampaa.

– Kun säännöllinen sähköntuotanto on alkanut, kolmosyksiköllä on samanlainen tilanne kuin Olkiluoto 1:llä ja 2:lla. Myös niissä tehdään tiettyjä vuosittaisia huoltoja ja testejä, joista kerromme ennakkoon, sanoo TVO:n Isotalo.

Hyvärisen mukaan säännöllisen sähköntuotannon alkaminen ei myöskään tee ydinvoimalan toiminnasta yhtään riskialttiimpaa.

Samalla Hyvärinen kuitenkin sanoo, että rakennusvaiheen pitkittymisen myötä Olkiluoto kolmosessa voi jo pian alkaa olla joitakin vanhentuneita osia.

– TVO:lla on kuitenkin menettelyt siitä, miten laitoksen ja sen osien elinikää hallitaan. Laitoshan on suunniteltu kestämään 60 vuotta ja jos TVO pitää sitä hyvin, se varmaan kestää pidempääkin. Tästä on siis tulossa pitkä ilo.

Millainen merkitys säännöllisen sähköntuotannon alkamisella on?

Säännöllisen sähköntuotannon alkamisella on siis enemmänkin symbolinen kuin käytännöllinen merkitys.

Sillä on professori Hyvärisen mukaan väliä myös sopimusteknisistä syistä. Säännöllisen sähköntuotannon alkamisen myötä vastuu ydinvoimalasta siirtyy laitoksen toimittajalta yhä tiiviimmin TVO:lle, hän sanoo.

Säännöllisen sähköntuotannon alkamisessa ei Hyvärisen mielestä pitäisi sinänsä olla mitään ihmeellistä.

– Tämä on kauan kaivattu askel, mutta symbolisesti sen ei kuuluisi olla niin iso asia. Sen, että rakennetaan voimalaitos ja aletaan käyttämään sitä, pitäisi olla tavallista elämää.

Olkiluoto kolmosen kohdalla säännöllisen sähköntuotannon aloittamisesta on kuitenkin tullut tavanomaista suurempi askel, sillä rakentaminen ja voimalan käyttöönottaminen ovat kestäneet niin kauan. Rakennushanke alkoi jo vuonna 2005.

Ranskalais-saksalaiselta Areva-Siemens-konsortiolta tilattu voimalahanke ajautui vaikeuksiin varsin nopeasti muun muassa suunnittelutöiden viivästysten vuoksi. Säteilyturvakeskus arvioi jo hankkeen alkuvaiheessa, että laitoksen suunnitteluun vaadittava aika ja työmäärä on aliarvioitu.

Olkiluoto kolmosella on suuri rooli Suomen sähköntuotannossa. Sen myötä Suomen sähköntuotannon omavaraisuus on kasvanut. Olkiluoto kolmonen vastaa noin 14 prosentista koko maan sähköntuotannosta. Kun mukaan lasketaan Olkiluoto 1 – ja Olkiluoto 2 -laitosyksiköt, Olkiluodossa tuotetaan lähes kolmannes Suomen sähköstä.

Millä tavalla säännöllisen sähköntuotannon alkaminen näkyy sähkön hinnassa?

Olkiluoto kolmosen vaikutus sähkön hintaan on jo nähty koekäytön aikana. Säännöllisen sähköntuotannon alkaminen siis tuskin heiluttaa sähkön hintaa merkittävästi.

Täydellä 1 600 megawatin teholla käydessään voimala on laskenut sähkön pörssihintaa, ja tulee tekemään sitä myös jatkossa.

– Kun meillä on tällainen iso yksikkö, joka tuottaa tasaisesti tehoa, sähkön hintakin tulee tasoittumaan. Todennäköisesti hinta ei heittele enää niin paljon kuin viime syksynä, Hyvärinen sanoo.

Ylen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan on vaikea sanoa tarkkaa senttimäärää siitä, kuinka paljon Olkiluoto kolmonen on alentanut sähkön hintaa. Energiapalveluyhtiö Väreen mukaan voimala on laskenut verollista pörssisähkön hintaa keskimäärin noin viisi senttiä kilowattitunnilta toimiessaan täydellä teholla.

Pitkällä aikavälillä sähkön hintakehityksen näkymä on Suomessa valoisa. Olkiluoto kolmosen valmistumisen lisäksi Suomeen valmistuu runsaasti tuulivoimaa. Niiden yhteisvaikutus on kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususen mukaan merkittävä.

– Meillä alkaa olla Euroopan halvinta sähköä, Ruusunen sanoi Ylelle torstaina.

Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin 16. huhtikuuta kello 23:een saakka.

Katso aikajanalta, miten ongelmallinen Olkiluoto 3:n koekäyttövuosi on ollut. Video on tehty helmikuussa.

Säännöllisen sähköntuotannon aloittamista on lykätty moneen kertaan.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *