• 4 elokuun, 2023

Oletko nähnyt kaksikerroksista festaritelttaa? Sellainen pystytettiin juuri Varkauden torille


Varkauteen on pystytetty tiettävästi Suomen suurin kaksikerroksinen festariteltta. Teltan sisällä on muun muassa suihkulähde. Viikonloppuna teltassa järjestetään kaupunkifestarit.

Tältä näyttää tiettävästi Suomen suurimmassa kaksikerroksisessa festariteltassa.

”On se valtava”. Näin toteaa moni Varkauden Päiviönsaaren torille pystytetyn teltan nähtyään. Viikonloppuna järjestettävän Warkaus Soikoon -kaupunkifestarin onnistuminen ei jää ainakaan säästä kiinni, sillä käytännössä koko tori on katettu kaksikerroksisella teltalla.

Teltta on tilattu Aasiasta mittatilaustyönä, sillä näin isoa kaksikerrostelttaa ei Suomesta valmiiksi löytynyt. Se saapui kahdessa isossa merikontissa, ja kasaaminen kesti pari viikkoa.

– Pelkkiä pultteja on 2 700 kappaletta. Olenkin sanonut tätä Savon isoimmaksi palapeliksi, festarit järjestävän Ravintola Viinamäen Rammarin ravintolatoimenjohtaja Lasse Ikonen nauraa.

Portaat alaspäin kuvattuna toisesta kerroksesta.

Vip-tiloihin on käynti portaiden kautta. Torstaina teltan kattoon asennettiin vielä diskopallot. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle

Ennakkoon kaksikerroksinen teltta on herättänyt ihmisissä paljon kiinnostusta. 60 metriä pitkän, 20 metriä leveän ja harjakorkeudeltaan 8,5-metrisen teltan sisäreunoja kiertää U:n muotoinen toinen kerros.

Kerros on rakennettu metallipalkkien päälle, ja siellä on festareiden vip-vieraiden tilat. Pöytien ja istumapaikkojen lisäksi ylhäältä löytyy kaksi anniskelupistettä.

– Toisen kerroksen saa telttaan, kun on tarpeeksi korkeutta, leveyttä ja pituutta. Käynti vip-kerrokseen on portaikkojen kautta, joita on kolme kappaletta, Ikonen kertoo.

Jättimäinen festivaaliteltta Varkaudessa Päiviönsaaren torilla

Teltta täyttää likimain koko Päiviönsaaren torin. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle

Turvallisuutta mietitty erityisen paljon

Kaksikerroksinen festariteltta vetää noin 1 500 henkilöä, ja sen turvallisuutta on Ikosen mukaan mietitty etukäteen tarkkaan. Kaupungin rakennustarkastaja on antanut lausuntonsa jättiteltan turvallisuudesta muun muassa toisen kerroksen kantavuuden ja telttamateriaalin paloturvallisuuden osalta.

Vip-kerroksen lattiakantavuus on 600 kiloa neliömetrillä, ja turvakaiteet estävät putoamisen.

– Vaikka henkilöautolla siellä ajaisi niin varmasti kestää, Ikonen sanoo.

Betoniset telttapainot.

Betonipainot painavat 500 kiloa kappaleelta. Ne on teetetty varta vasten jättiteltaan. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle

Myös turvallisuusviranomaiset ovat useaan kertaan tarkastaneet jättiteltan.

Etukäteen sille on pitänyt tehdä tuulikuormalaskelmat, ja Ikonen vakuuttaa, että teltta kestää jopa myrskytuulet. Maahan kiinnittämistä varten on teltalle teetetty erikoistilauksesta satojen kilojen painoiset, trukilla liikuteltavat betonipainot.

Suihkulähde festariteltan sisällä.

Torin suihkulähde jäi teltan sisälle, mutta sen suojaksi on laitettu vanerit festareiden ajaksi. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle

Vaikka teltta tehtiin mittatilaustyönä, meni sen mitoitus niin tarkalle, että torilla oleva suihkulähde Ruukin Ruusa piti mahduttaa teltan sisälle. Nyt se koristaa backstagea eli esiintymislavan takaosaa

– Ihan senttipeliksi meni teltan sijoittaminen lopulta. Asuinrakennukseen tulee olla vähintään 8 metrin väli, meillä se on nyt 8 metriä ja 4 senttiä. Ympärillä olevat kiinteät rakenteet ja puut määrittelevät teltan paikan, mutta hyvä tästä tuli, Ikonen toteaa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta lauantaihin 5. elokuuta kello 23:een saakka.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *