• 17 kesäkuun, 2023

Nora Suojasen ja Mape Partasen koti on kesäkuumalla kuin pätsi, mutta tuulettaa ei voi, koska naapurit tupakoivat ikkunan alla


Nora Suojasen ja Mape Partasen kotona Mikkelin Kaituenmäessä jännitetään kuinka kuuma kesä on tulossa. Viime kesänä asunnon lämpötila huiteli yli 27 asteessa, eikä tuuletusikkunoita voinut avata edes yöllä.

Metsämaisemaan avautuva parveke toimii tarpeettoman tavaran varastona.

– Useat meidän naapureista polttavat tupakkaa parvekkeillaan. Savu tunkeutuu kotiimme, jos ikkunoita tai parvekkeen ovea pitää auki, Nora Suojanen sanoo.

Hän kertoo naapureiden käyvän tupakalla hyvin myöhään illalla ja yölläkin, sekä jälleen aamusta alkaen.

– Vaikea löytää sellaista hetkeä päivästä jolloin ikkunoita tai ovea voisi pitää auki.

Pariskunnasta kumpikaan ei polta, ja Partanen kertoo lopettaneensa tupakoinnin yhdeksän vuotta sitten. Heillä kummallakin on migreeni, ja pahimmillaan tupakansavu sattuu päähän.

– En osaa sanoa, laukaiseeko savunhaju migreenin, mutta ainakin se pahentaa kohtausta, Partanen kertoo.

Tavarakasa parvekkeella.

Suojasen ja Partasen parvekkeelle on vuosien varrella kertynyt tavaraa muun käytön puutteessa. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Kieltäminen on hankalaa ja kallista

Suojasen ja Partasen koti on Mikkelin kaupungin omistamassa vuokrataloyhtiössä. Parveketupakoinnin ongelmat tiedostetaan Mikalolla, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta asiaa ei kommentoitu tämän enempää.

Myös Suomen kiinteistöliiton lakineuvonnassa parveketupakointi nousee joka kevät esille. Puhelin on säiden lämmettyä jälleen pirissyt tiuhaan.

– Kun tuuletuksen tarve lisääntyy, ja elämä siirtyy parvekkeelle, kiinnitetään myös enemmän huomiota parveketupakointiin, sanoo kiinteistöliiton lakiasiainjohtaja Jenni Hupli.

Tupakkalakia muutettiin vuonna 2017 niin, että taloyhtiöille tuli mahdollisuus hakea tupakointikieltoa kunnalta yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä. Kieltoja haetaan vähän, sillä prosessi on työläs ja kallis. Ennen prosessiin ryhtymistä jokaista huoneiston haltijaa pitää kuulla.

– Isompien kerrostalokohteiden parveketupakointikiellon hakeminen voi maksaa jopa 3500 euroa, Hupli sanoo.

Tupakointi oven edessä kielletty -lappu ulko-ovessa.

Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Suojanen ja Partanen ovat pyrkineet vaikuttamaan naapureiden parveketupakoinnin tuomaan haittaan isännöitsijän kautta. Alakerran ulko-oveen laitettiin tupakoinnista huomautus, mutta se revittiin pian irti.

Uusi lappu on myös revitty pois ja isännöitsijä on nostanut kädet pystyyn asian edessä.

– Vastaus on suunnilleen ollut, että asialle ei voida tehdä mitään. Koska parveketupakointi on sallittu tässä talossa, niin se sitten on, Suojanen kertoo.

Mape Partasta hirvittää, mitä naapurit tuumivat siitä, että hän puhuu asiasta. Hän kuitenkin toivoo, että tästä aukeaisi rakentava keskustelu.

– Ymmärrän kyllä, että tupakoitsijoille nämä asiat ovat hankalia. Varmasti itsekin olisin jurputtanut silloin kun vielä tupakkia poltin. Kaikkien yhteisellä hyvällähän tässä ollaan liikkeellä, niin toivoisin että otettaisiin toinen toisemme huomioon.

Enemmistö suomalaisista haluaa kieltää parveketupakoinnin

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä julkaisi keväällä listan ehdotuksista, joiden avulla tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi tupakkalain tavoitteen mukaisesti vuoteen 2030 mennessä. Käytännössä se tarkoittaa, että aikuisväestöstä alle viisi prosenttia käyttäisi päivittäin tupakka- ja nikotiinituotteita vuonna 2030. Tällä hetkellä tupakkaa pollttaa noin 12 prosenttia aikuisista.

Yksityisasunnoissa ja parvekkeilla tapahtuvaan tupakointiin työryhmä toivoo tiukennuksia. Ehdotus on, että uusiin vuokrasuhteisiin tulisi automaattisesti tupakointikielto. Myös tupakointikiellon asettamiseen toivotaan helpotusta niin, että asuntoyhteisössä voitaisiin tehdä enemmistön äänillä päätös tupakointikiellosta asuinhuoneistoissa

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän toiveena on, että tuleva hallitus alkaisi edistää parveketupakoinnin kiellon helpottamista heti kautensa alussa.

Kerrostalon parvekkeita.

Suojasen ja Partasen koti sijaitsee keskellä kerrostaloa. Suurin osa naapureista tupakoi parvekkeilla. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Kansanterveysjärjestö ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara on seurannut tupakkakeskustelua useita vuosikymmeniä, ja hän oli mukana ministeriön työryhmässä.

Hara sanoo, että asuntojen tupakointikielloista puhuttaessa tupakoinnin kannattajat nostavat helposti esiin holhouksen ja isoveli valvoo -vasta-argumentit. Keskusteluun nousee usein myös yhdenvertaisuus ja yksityiselämän suoja.

– Asiaa on tähän saakka tarkasteltu lähinnä tupakoivien näkökulmasta. Nyt on korkea aika lainsäätäjän puuttua tilanteeseen, Hara sanoo.

Nora ja Mape katselevat parvekkeelta talon vieressä olevaa metsää.

Nora Suojasen ja Mape Partasen toiveena olisi istua parvekkeella kahvista nauttien ja linnunlaulua kuunnellen ilman että naapureiden tupakansavu häiritsee. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Suojanen ja Partanen ovat alkaneet etsiä itselleen uutta kotia. Tupakansavu on yksi syy, toinen on mehiläisharrastus johon he kaipaisivat omakotitaloa luonnon helmasta. Nyt mehiläispesät ovat kodin lähellä siirtolapuutarhan vieressä.

Uutta kotia odotellessa heillä on yksi toive.

– Että edes illalla oltaisiin polttamatta, niin saisi yöksi asuntoa viilennettyä, Partanen huokaa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 17.6.2023 klo 23.00 saakka.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *