• 10 elokuun, 2023

Miltä tuntuu, kun kokee menettäneensä luottamuksen? Syvissä vesissä käynyt lukkari Ville Väliaho avautui ystävälleen ja voitti katkeruuden


Miesten Superpesiksen runkosarjan päätösottelu Joensuu–Kempele Ylen TV2:ssa torstaina 10.8. klo 18.

Harva tuore Suomen mestari tuntee oloaan tyhjäksi kiivaimpien voitonjuhlien aikana.

Syyskuussa 2020 Sotkamon Jymyn pelaajat kylpivät mestaruuspokaalin kanssa legendaarisessa Sapsojärvessä, mutta Ville Väliahon oli vaikea hymyillä.

Väliaho pelasi Jymyn lukkarina ison osan kauden otteluista, kaikkiaan 17. Silti hänestä tuntui, ettei hän ollut saavuttanut mitään.

– Olo oli ristiriitainen. Kaikki onnittelivat mestaruudesta, mutta en laske sitä itselleni. Vaikka olin nimellisesti osa joukkuetta, en ajatellut, että olisin vienyt sitä mestaruuteen, Väliaho, 26, muistelee nyt.

Kunnianhimoinen pelaaja oli kokenut kauden aikana uransa suurimman kolauksen, kun pelinjohtaja Jani Komulainen nosti pudotuspelien kynnyksellä Jymyn ykköslukkariksi poikansa Aapo Komulaisen. 17-vuotias huippulupaus ei kaihtanut vastuuta ja johti Sotkamon seurahistorian 19. mestaruuteen.

Sotkamon Jymy juhli pesäpallon Suomen mestaruutta syyskuussa 2020.

Sotkamon Jymyn pelaajat juhlivat SM-kultaa kauden 2020 päätteeksi. Yksi puuttui riemuitsevasta joukosta. Kuva: Jami Ivanoff/All Over Press

Väliaho pettyi raskaasti ja antoi pettymyksen myös näkyä.

– Lukkarin vaihto kertoi siitä, ettei minuun luotettu. Se totta kai satutti. Olin myös pettynyt itseeni: olin ehkä luullut liikaa ja tehnyt liian vähän.

– Olin katkera, mutta jälkeenpäin voi sanoa, että ratkaisu oli oikea. Joukkue voitti Suomen mestaruuden, joten siinä ei jäänyt jossiteltavaa.

”Onko tämä jotain unta?”

Väliaho siirtyi kaudeksi 2021 toiseen suurseuraan Joensuun Mailaan. Siellä hän lukkaroi joukkueen puolivälieriin, joissa JoMa hävisi Sotkamolle voitoin 2–3.

Lokakuussa 2021 Joensuun seurajohto pudotti uutispommin. Seura oli tehnyt sopimuksen lukkarilegendan Topi Kososen kanssa, mikä tarkoitti Väliahon aseman olevan vakavasti uhattuna.

Kun Väliaho kuuli asiasta seuran edustajilta, hän yritti suhtautua asiallisesti. Sisällä kuitenkin kiehui.

– Kysyin itseltäni, onko tämä jotain unta. Että ei perkele, käykö tässä taas näin.

Seurajohdossa oli mietitty hieman huolestuneina, millainen Väliahon reaktio olisi. Syksyllä 2021 Joensuun Mailan pelinjohtajaksi tullut Mikko Huotari kuvailee tilannetta poikkeukselliseksi.

– Itselleni se oli uudessa seurassa raju aloitus. Siinä kohtaa valettiin luottamusta. Minulle se tarkoitti tilan antamista, silmiin katsomista ja hyvin avointa keskustelua.

Väliaho vetäytyi muutamaksi päiväksi omiin oloihinsa. Hän on kertonut avoimesti käyneensä syvissä vesissä.

Ville Väliaho puhuu pettymyksen tunteistaan ja hyvän ystävän avusta.

Vaikeimpina hetkinä entisen pelikaverin tuki nousi uuteen arvoon. Alajärven Ankkureista tutusta väriläiskästä Aki Oravasta oli tullut Väliaholle hyvä ystävä, joka kuunteli lukkarin murheet.

– Puhuimme Akin kanssa paljon siitä, että nyt oli etsittävä ratkaisuja. Minulle oli osoitettu, ettei minuun luotettu. Luottamus oli saatava takaisin.

Armottomana pelin opiskelijana tunnettu Väliaho alkoi paiskia rajusti töitä. Hän panosti heikkouksiensa eli fysiikan ja heittokäden kehittämiseen, mutta ennen kaikkea eteenpäin ajoi kova kilpailuvietti.

– Vaikka olin alkuun vihainen, tykkäsin Huotarin Mikon tyylistä. Hän kertoi rehellisesti asioista. Hän kertoi, mitä mahdollisuuksia minulla on ja mitä minun kannattaisi tehdä.

Työ tuotti tulosta viime kesänä. Kosonen ja Väliaho lähtivät kauteen 2022 tasavertaisesta kilpailutilanteesta. Monien yllätykseksi Väliaho nousi Joensuussa lautasen herraksi.

– Viime vuosi opetti joukkueelle, että tämä on kilpaurheilua. Tässä ei jaeta mitään nimen, kokemuksen tai vastaavan perusteella, pelinjohtaja Mikko Huotari sanoo.

Lukkarilegenda Topi Kosonen kertoo kilpailuasetelmastaan Ville Väliahon kanssa.

Vastuu toi Väliahon itseluottamuksen takaisin. Lopullisen rauhan hän saavutti vuosi sitten, kun JoMa kaatoi puolivälierissä Sotkamon.

– Huokaisin, että nyt tämä saaga on viimein taputeltu. Se oli osoitus ennen kaikkea itselleni, että kyllä tässä jotain osataankin.

Nykyään Väliaho puhuu uransa karikoista ilman katkeruuden sivumakua. Aika on auttanut ymmärtämään toisia ihmisiä ja heidän ratkaisujaan. Pelinjohtaja Jani Komulaisen ja Sotkamon väen kanssa Väliaholla on sanojensa mukaan hyvät välit.

– Jos näemme, sanomme käsipäivää ja vaihdamme kuulumiset. Jani on hyvä tyyppi, ei siinä mitään.

Ville Väliaho pelaa Joensuun Mailan lukkarina.

Väliaho sanoo olevansa nykyään pelaaja, joka ei pienestä hätkähdä. Kirjanpitäjänä työskentelevä lukkari on pesäpallopiireissä pidetty persoona. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Väliahosta on tullut yksi maan parhaista lukkareista, jonka suurimmat vahvuudet ovat vaikeat syötöt ja taktinen pelisilmä. Parannettavaa löytyy yhä fysiisistä ominaisuuksista kuten heittokädestä ja näpyjen hausta, mutta motivaatiosta kehittyminen tuskin jää kiinni.

Tulevaisuudessa Väliaholla on selvä tavoite.

– Koen, että minulta puuttuu yhä Suomen mestaruus. Minua eivät kiinnosta pätkääkään mitkään Itä-Länsi-hommat, ja tilastoja en voi voittaakaan, kun en käy hirveästi lyömässä. Minua kiinnostaa vain SM-kulta.

Miesten Superpesiksen runkosarjan päätösottelu Joensuu–Kempele Ylen TV2:ssa torstaina 10.8. klo 18.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *