• 7 elokuun, 2023

Mika Mielonen olisi kohdannut Robert Heleniuksen ”vaikka pyörätuolissa” – taisteli murtuneella jalalla, nyt kyselyjä tulee ympäri Eurooppaa


Raskaansarjan nyrkkeilijä Mika Mielonen kohtasi ylivoimaisen Robert Heleniuksen lauantaina vastikään murtuneella sääriluulla. Hän ei olisi kuitenkaan jättänyt tilaisuutta väliin mistään hinnasta.

Ammattinyrkkeilijä Mika Mielonen.

Mielonen on saanut Heleniuksen kohtaamisen jälkeen kutsuja ottelemaan ympäri Eurooppaa. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

Nyrkkeilijä Mika Mielosen periaate on, että haasteesta ei kieltäydytä, oli se miten iso tahansa.

Periaatteelleen uskollisena Mielonen päätyi lauantaina kotikonnuillaan Savonlinnassa tilanteeseen, jossa hänen edessään seisoi 200 senttiä ja 113 kiloa haastetta pureskeltavaksi.

Vasta kaksi vuotta sitten ottelemisen aloittanut Mielonen, 41, sai vastaansa entisen raskaan sarjan Euroopan mestarin Robert Heleniuksen, 39. Ottelu päättyi kolmannessa erässä Heleniuksen tekniseen tyrmäykseen, mutta se ei latistanut Mielosen tunnelmaa.

– Olen tyytyväinen omaan suoritukseeni, tämä kokemus oli unohtumaton. Tasoeron tietenkin huomasi, mutta lähdin kuitenkin rohkeasti haastetta kohti. Tärkeintä on, että voi katsoa itseään ylpeänä peilistä jälkeenpäin. Muistan tämän lopun ikääni, Mielonen kertoo Yle Urheilulle puhelimessa.

Teknisen tyrmäyksen jälkeen Mielonen oli nopeasti varsin hyvävoimaisen näköinen ja sanoi olleensa valmis jatkamaan.

– Katsoin jälkikäteen tilanteen nauhalta ja kyllä tuomari teki oikean ratkaisun, siitä ei ole kahta sanaa. Robbella (Helenius) olisi ollut mahdollisuus jatkaa myllytystä, ennen kuin tuomari pääsi väliin.

Robert Helenius utses till segrare.

Robert Heleniuksen kokemus ja ulottuvuus olivat liikaa Mieloselle. Kuva: Frank Micelotta/Fox Sports/Pictu/Shutterstock/All Over Press

Vamman läpi otteluun

Turvallisuusalalla työskentelevä Mielonen oli ennen Heleniuksen kohtaamista kerännyt kuudesta ottelusta kuusi tyrmäysvoittoa, mutta vastustajat eivät ole olleet lähelläkään Heleniuksen tasoa.

Ennakkoon Mielosta kutsuttiin rohkeaksi, jopa hullunrohkeaksi. Mielonen myönsi, että hänen voittonsa todennäköisyys olisi ollut lottovoiton luokkaa. Mutta pelkoa itsensä satuttamisesta ylivoimaisen vastustajan edessä hän ei kokenut.

– Jos sitä alkaa miettiä tai pelätä, niin ei ole järkeä jatkaa. Minulla se riski on olemassa työnkin puolesta koko ajan.

Uran ylivoimaisesti tärkein ottelu uhkasi kuitenkin jäädä toteutumatta viime hetkillä. Mielonen mursi kesäkuussa juoksulenkillä sääriluunsa ja joutui olemaan kävelemättä monta viikkoa. Ottelussa koko oikea jalka oli vahvasti tuettuna.

– Vamma hankaloitti valmistautumista ja jouduin muokkaamaan harjoittelua. Koin sen vain hidasteena ja olen tyytyväinen, että sain taisteltua sen läpi. Ei se kuitenkaan vaikuttanut lopputulokseen, Mielonen naurahtaa.

Ammattinyrkkeilijä Mika Mielonen harjoittelee lyöntejä nyrkkeilykehässä.

Mielosen valmistautuminen otti takapakkia jalkavamman vuoksi. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

Mielosen päässä ottelun siirtäminen tai peruminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Näin hän vakuutti myös ottelun järjestämistä puuhanneelle valmentaja Pekka Mäelle.

– Tietysti jos olisi ollut fiksu, niin ottelu olisi kannattanut perua. Sanoin kuitenkin Pekalle, että ottelen vaikka pyörätuolissa. En olisi välttämättä saanut toista mahdollisuutta otella Heleniuksen kanssa ja en olisi jättänyt tätä väliin mistään hinnasta.

Paljon kyselyjä ulkomailta

Heleniuksen nyrkit sisuskaluissaan tuntenut Mielonen analysoi, että suomalaisjyrä on hyvässä kunnossa.

– Kyseessä on maailmanluokan urheilija. Kannustan häntä puristamaan vielä itsestään kaiken irti ja pyrkimään maailman korkeimmalle huipulle, Sanoin matsin jälkeen, että jos hän tarvitsee treeneihin jalallista nyrkkeilysäkkiä, niin aina voi soittaa.

Ottelun jälkeen Helenius myös tituleerasi Mielosta Suomen toiseksi kovimmaksi jätkäksi.

– Tyydyn siihen titteliin kyllä, Mielonen nauraa.

Mielosen seuraava ottelu on edessä marraskuun alussa Järvenpäässä. Lauantain jälkeen puhelin on pirissyt ja kyselyitä ottelemaan on tullut pitkin Eurooppaa.

– Ilmaisin tietenkin halukkuuteni. Laitetaan nyt kuitenkin ensin jalka kuntoon ja sitten lähdetään kokeilemaan siipiä, Mielonen linjaa.

Mielosella on nyt vyöllään seitsemän ottelua ammattilaisena, joista kaikki ovat päättyneet tyrmäykseen jomman kumman nyrkkeilijän toimesta. Tappiosta huolimatta Mielonen lohkaisi Instagramissaan, että tyrmäysprosentti on edelleen sata.

– Näin se on myös varmasti seuraavan ottelun jälkeen. Meikäläisen matsit eivät pääty pisteillä, kyllä jompikumpi päätyy ulos tyrmäyksellä, Mielonen paaluttaa.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *