• 17 maaliskuun, 2023

Matkustaja, varaudu tähän: lakko voi pysäyttää Suomen junat maanantaina



Maanantaina mahdollisesti alkava veturinkuljettajien lakko uhkaa pysäyttää koko junaliikenteen Suomessa. Kokosimme tähän juttuun matkustajaa koskevia kysymyksiä ja vastauksia.

Tulevana maanantaina koko Suomen koko junaliikenne seisoo, jos rautatiealan uhattu lakko alkaa. Rautatiealan unioni aloittaa lakon heti puoliltaöin.

Matkustajille lakko näkyisi siten, että yöllä kulussa olevat junat ajetaan asemille, mutta uusia vuoroja ei lähde liikkeelle.

Käytännössä aamun työmatkaliikenteessä yksikään VR:n matkustajajuna ei siis kulkisi pääkaupungin ja muiden kaupunkien lähiliikenteessä eikä kaukoliikenteessä, jos työehtosopimusneuvotteluissa ei päästä lopputulokseen.

Lakko kestää Rautatiealan unionin päätöksen mukaisesti 31. maaliskuuta asti. Ammattiyhdistys on jättänyt toistaiseksi voimassaolevan lakkovaroituksen, eli junaliikenne voi pahimmillaan olla seisahtunut pidempäänkin.

Lakon piirissä ovat kaikki tavarakuljetukset, pois lukien muutamat kriittiset rahdit, kuten kemikaalikuljetukset. VR:n operoima Tampereen ratikka ei kuulu työtaisteluun.

Rautatiealan unionin puheenjohtaja Tero Palomäki kertoo, että liikenne ajetaan lakossa yön aikana alas hallitusti.

– Emme jätä yön junia mihinkään korpeen. Junat ajetaan asemille seisomaan. Maanantaina aamusta tuskin montaa junaa enää liikkuu, Palomäki sanoo.

Sunnuntain puolella lähteneet vuorot ajetaan normaalisti päätepysäkille asti ja ne pysähtyvät myös väliasemilla.

VR kertoo, että se palauttaa henkilöliikenteen matkustajille rahat lakon ajalle ostetuista lipuista. Lippu on myös mahdollista siirtää maksutta lakon jälkeiseen aikaan.

Yhtiö suosittelee käyttämään sen VR Matkalla -sovellusta lippujen muutoksiin. Paperisille lipuille korvaus haetaan erikseen. Ohjeet löytyvät VR:n verkkosivuilta.

Lähi- ja kaukoliikenteen kausilippujen voimassaoloaikaa pidennetään lakon keston verran. Pidennys koskee vain VR:n kausilippuja, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudun HSL:n kausilippujen osalta matkustajan tulee olla yhteydessä HSL:n asiakaspalveluun.

Kun lakko päättyy

Kun mahdollisesti alkava rautatiealan lakko on ohi, junaliikenne palaa noin kahden vuorokauden kuluessa normaaliksi. Rautatiealan unionin Palomäki kertoo, että ammattiyhdistyksellä ja VR:llä on suunnitelma liikenteen aloittamiseksi.

– Veikkaan, että liikenne nousee nopeasti, varsinkin lähiliikenne. Sanoisin, että vuorokauden kahden sisällä, Palomäki sanoo.

Myös VR kertoo, että junaliikenteessä voi olla poikkeustilanteita lakkoa seuraavina päivinä. Matkustajaliikenteen lisäksi myös tavarakuljetukset seisahtuvat, mikä näkynee raiteilla lievänä ruuhkana.

Lakon jatkuessa useamman päivän, kuljetusta jää odottamaan koko ajan kasvava määrä rahtia. Pidempi lakko tarkoittaa pidempää jonoa.

Voit keskustella aiheesta 18.3. kello 23:een saakka.

Juttua muokattu 17.2. kello 14:00: Lisätty tarkennuksia VR:n toimiin mahdollisen lakon aikana.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *