• 23 heinäkuun, 2023

Maailmanmestaruudesta haaveilevalle Ruotsille kritiikkiä – asiantuntijakin joutuu jännittämään povaustaan: ”Tuli hikikarpaloita otsalle”


Ruotsin MM-turnaus sai kaatosateessa tahmean alun. Etelä-Afrikka pääsi yllättäen maalin johtoon, mutta kokenut ruotsalaisryhmä kamppaili tärkeän 2–1-voiton.

Katso Amanda Ilestedtin puskema 2–1-voittomaali napauttamalla kuvaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ruotsi voitti Etelä-Afrikan 2–1 jalkapallon naisten MM-kisoissa. Länsinaapurimme ensimmäinen peli alkoi jähmeästi, ja lisäksi Etelä-Afrikan Hildah Magaia viimeisteli ottelun avausmaalin toisen puoliajan alussa.

Ruotsi lisäsi painetta ja 65. peliminuutilla joukkueen todennäköisesti suurin tähti, Barcelonaa edustava Fridolina Rolfö tasoitti tilanteeksi 1–1. Sen jälkeen Ruotsi haki sitkeästi johto-osumaa ja epäonnistui avopaikoista. Lopulta sankariksi nousi kokenut Paris Saint-Germainin toppari Amanda Ilestedt.

– Ymmärrän, että peliin liittyy hermostuneisuutta, mutta silti sekä minulla että pelaajilla pitää olla enemmän uskallusta pelitilanteissa, Ruotsin päävalmentaja Peter Gerhardsson sanoi Viaplayn haastattelussa Expressenin mukaan.

Myös Ruotsin mediassa mitalisuosikki sai kritiikkiä.

– Ruotsi oli lähellä painajaismaista alkua MM-kisoissa, kirjoittaa Aftonbladet.

– (Stina Blackstenius) ei päässyt lainkaan peliin mukaan. Hän ei uhannut hyökkäyspäässä, eikä hyödyntänyt saamiaan tilanteita, Fotbollskanalen toteaa pelaaja-arviossaan.

– Ruotsin tähtijoukkue, joka unelmoi ensimmäisestä mestaruudestaan sitten vuoden 1984 EM-kullan, pääsi huokaisemaan helpotuksesta, Dagens Nyheter summaa.

Ruotsi joutui myös varotoimenpiteenä vaihtamaan kentältä tähtipelaajansa Rolfön ottelun 67. peliminuutilla. Pelaaja itse oli tyytyväinen, että pystyi pelaamaan niinkin pitään.

– Polvi tuntuu ihan ookoolta. Sellaista se on, polvi toimi ja olen siitä iloinen, huhtikuussa loukkaantunut Rolfö sanoi Ruotsin yleisradiolle SVT:lle.

Fridolina Rolfö hymyilee.

Fridolina Rolfö oli pukeutunut lämpimästi jo ennen päätösvihellystä. Kuva: Maja Hitij / FIFA / Getty Images

”Tuli hikikarpaloita otsalle”

Yle Urheilun asiantuntija Maija Saari sivalsi lauantai-iltana povauksen: Ruotsi nousee omalle tasolleen EM-pettymyksen jälkeen.

– Tuli hikikarpaloita otsalle povauksestani, Saari myönsi Ruotsin avausottelun jälkeen.

– Etelä-Afrikka pääsi yllättämään. Ruotsin puolustajat olivat pystyjuoksujen kanssa ongelmissa läpi ottelun, asiantuntija Tuija Hyyrynen arvioi.

Hän lisäksi sanoi, että Ruotsin kokemus näkyi ottelussa ja joukkueella oli uskoa, että maaleja vielä tulee.

– Onhan tuo voimavara, että Ruotsi voi laittaa (Caroline) Segerin ja (Lina) Hurtigin kaltaisia pelaajia kentälle. Etelä-Afrikka taasen ei tehnyt vaihtoja loppuhetkillä, Hyyrynen jatkoi.

Myös Saari totesi Ruotsin kokemuksen tuoneen tärkeän avausvoiton.

– Joukkueen erikoistilanteissa nähtiin harjoiteltuja kuvioita. Ruotsin pääpelivoima on äärimmäisen kova ase, jolla he voivat kääntää näitä pelejä.

Ruotsin 2–1-voittomaali tuli juurikin puskusta, kun varsinainen peliaika oli täyttymässä. Kapteeni Kosovare Asllani toimitti kovan kulmapotkun lähelle maalia, jossa odotti Ilestedtin päänuppi.

Katso Ruotsi–Etelä-Afrikka-ottelun maalikooste napauttamalla kuvaa.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *