• 24 heinäkuun, 2023

Korfun maastopalojen liekkijonot näkyvät jo suomalaisten hotelliin


– Totta kai olen huolissani, kun näen tästä hotellilta kirkkaan oranssin liekkijonon tuolla horisontissa. Kyllähän tuo näyttää ihan järkyttävältä, kuvailee Korfulla parhaillaan lomaileva Iida Leino.

Etäällä raivoavat metsäpalot näkyvät hotellin uima-altaalle Korfun saarella Kreikassa.

Noin 40 kilometrin päässä Korfun pohjoisosissa raivoavat metsäpalot näkyivät sunnuntai-iltana selvästi Cook’s Club-hotellin uima-altaalle Gouviassa saaren keskiosassa. Kuva: Iida Leino

– Olen itse tällä hetkellä aika kaukana tulipaloista, noin 40 kilometrin päässä, mutta ne näkyvät kyllä ihan selvästi tänne meidän hotellillemme, Ylen Korfulta myöhään sunnuntai-iltana tavoittama Iida Leino kertoo.

Leino lomailee kreikkalaissaaren keskiosassa itärannikolla sijaitsevassa Gouvian kaupungissa. Siellä ihmiset jatkavat elämäänsä normaalisti, eikä ohjeita tulipalojen varalta ole annettu.

– Emme ole saaneet täällä paikan päällä mikäänlaisia ohjeita. Hotelliltakin vain sanottiin, palo on tosi kaukana, eikä pitäisi olla hätää. Tuulen suunta liikkuu niin, ettei palon pitäisi ylettyä meihin, mutta kyllä se näyttää tosi hurjalta, Leino kertoo.

Sunnuntain ja alkuyön aikana Korfun saaren pohjoisosissa on evakuoitu maastopalojen tieltä Kreikan yleisradioyhtiön ERT:n mukaan Vigglatouri, Nissaki, Barbati, Porta, Megoula, Sinies, Santa ja Vanha Perithia.

Iida Leino ja hänen matkaseuralaisensa ovat lentäneet Korfulle viikon lomalle Apollomatkojen kautta nyt viikonloppuna, mutta jo ensi lauantaita aikaisempi kotiinpaluu on käynyt mielessä. Varsinkin illan pimetessä etäällä leviävät liekit erottuvat huolestuttavan selvästi.

– Kyllä me olemme jo tässä vähän katselleet, että pitäisikö täältä lähteä aikaisemmin pois, Leino miettii.

– Totta kai olen huolissani, kun näen tästä hotellilta kirkkaan oranssin liekkijonon tuolla horisontissa. Kyllähän tuo näyttää ihan järkyttävältä, hän sanoo.

– Olen jo selvittänyt, että kyllä täältä onneksi pois pääsee, mutta odottelemme vielä lisäinfoa matkanjärjestäjältä ja seuraamme, mitä hotellilta sanotaan. Jos tulipalot todella pysyvät tuolla saaren pohjoisosissa, niin ei meillä pitäisi olla hätää.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *