• 3 heinäkuun, 2023

Kimi Räikkösen kaltaiselle F1-mestaruusvuodelle on nyt huutava tarve – muuten Max Verstappen voittaa kaiken


Max Verstappenin ylivoima F1:ssä saa entistä hurjempia piirteitä. 25-vuotiaan Red Bull -kuskin dominanssille on vaikea nähdä loppua lähivuosina, kirjoittaa Yle Urheilun Joel Sippola.

Max Verstappen.

Max Verstappen voitti Itävallassa jo neljättä kertaa. Kuva: Getty Images

Yhdeksästä kisasta seitsemän voittoa. Viisi peräkkäistä ykkössijaa.

Max Verstappenin, 25, ylivoima F1:ssä saa entistä hurjempia sävyjä. Dominoinnista kertoo jotain se, että viimeisen 15 kuukauden aikana Red Bullin hollantilaistähti on saavuttanut enemmän ykkössijoja (22) kuin Kimi Räikkönen koko 19 kautta kestäneen F1-uransa aikana!

Viime vuonna Ferrari pystyi haastamaan pitkän osan kaudesta, mutta kuluvalla kaudella Verstappen on saanut nauttia autosta, jolle mikään muu talli ei voi yhtään mitään. Kilpailukykyisen auton ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Ylivoimaisen auton kohdalla pitää tarkastella tallikavereiden eroa.

Verstappenin ja Sergio Perezin Perezin 81 pisteen ero kertoo kaiken olennaisen. Verstappen riepottelee meksikolaistallikaveriaan kuin Lewis Hamilton konsanaan Mercedeksellä Valtteri Bottasta.

Kolmanteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteensa tyylittelevä Verstappen menestyi loistavasti jo ennen valtakauttaan. Ennen ensimmäistä mestaruusvuottaan 2021 hän oli voittanut 12 kertaa ja yltänyt palkintokorokkeelle 42 kertaa.

17-vuoden ikäisenä sarjassa debytoinut Verstappen sai ajaa sarjassa silti kuusi kautta ilman mestaruutta. Nyt hollantilainen on saavuttanut aseman, josta häntä on miltei mahdotonta kammeta pois.

F1-säännöt muuttuvat merkittävästi vasta vuonna 2026, joten Red Bullin dominoinnille on helppo luvata jatkoa ainakin vuoteen 2025 asti.

Max Verstappen.

Tuttu kuva tältä kaudelta. Max Verstappen painelee maisemaan. Kuva: Getty Images

Ei haastajia

Verstappen oli jo ennen mestaruuksiaan huimalla tasolla, mutta Lewis Hamiltonin kukistaminen rajussa vuoden 2021 maailmanmestaruustaistelussa sinkosi Verstappenin henkisesti aivan uudelle tasolle. Verstappen on saanut ensimmäisen mestaruuden myötä otteisiinsa tarvittavaa malttia ja kypsyyttä.

Toki autolla on myös paljon merkitystä, mutta tällä hetkellä sarjasta on vaikea löytää yhtään kuskia, joka pystyisi kukistamaan Verstappenia mestaruustaistossa edes vähän paremmalla autolla lähitulevaisuudessa. Kokeneet menestyskuljettajat, Mercedeksen Lewis Hamilton sekä Aston Martinin Fernando Alonso ajavat edelleen korkealla tasolla.

Sarjan kokeneimmat kuljettajat eivät ole kuitenkaan enää sellaisessa iskussa, että he pystyisivät haastamaan uransa parhaimmassa vireessä olevaa Verstappenia. Ensi vuonna 39 vuotta täyttävän Hamiltonin parasta ennen -päivämäärä on vauhdin puolesta mennyt. Sillä ei Verstappenin silmille hypitä.

Verstappen on myös ottanut henkiset niskalenkit saman ikäluokan kuskeihin kuuluvista tähtikuljettajista, Ferrarin Charles Leclercistä ja Mercedeksen George Russelista. Etenkin Leclerciä vastaan Verstappen on ottanut useamman pidemmän korren. Viime vuonna Leclercillä oli alkukaudesta 46 pisteen etumatka Verstappeniin, mutta hollantilainen murensi eron hetkessä ja painui nopeasti maisemaan.

Leclercissä ja Russelilla on mestaruuspotentiaalia, mutta kummastakaan heistä ei ole Verstappenin kaltaiseksi moninkertaiseksi maailmanmestariksi.

Seitsemän maailmanmestaruutta voittanut Hamilton saavutti toisen MM-tittelinsä 29-vuotiaana. Viimeisimmän mestaruutensa hän nappasi 35 vuoden iässä. Verstappen täyttää syyskuussa 26 vuotta ja hänellä on kauden päätteeksi kolme mestaruutta. Verstappenilla on siis jopa kymmenen vuotta aikaa jahdata kasan lisää MM-titteleitä.

Toki paljon merkitystä on Verstappenin motivaatiolla. Hän on puhunut, että hän voi lopettaa kauden 2028 jälkeen. Mikäli motivaatiota riittää, hänelle on vaikea löytää pysäyttäjää.

Lewis Hamilton.

Lewis Hamiltonin tulokaskausi oli satumainen. Neljä voittoa ja vain pisteen päähän maailmanmestaruudesta. Kuva: Darren Heath/Getty Images

Räikkösen mestaruuskauden esimerkki

Verstappenin dominoinnin pysäyttämiseen vaaditaan raikkautta. Jotain sellaista ennakkoluulottomuutta, mitä teini-ikäinen Verstappen esitti F1-uransa alkuvuosinaan.

Vielä on ennenaikaista sanoa, onko pikkuformuloissa Verstappenin kaltaista haastajaa, mutta potentiaalisia nuoria tähtikuskeja on paljon. Tällaisia nimiä ovat muun muassa britti Oliver Bearman, Italian Andrea Kimi Antonelli, USA:n Ugo Ugochukwu sekä 15-vuotias britti Arvid Lindblad.

Erityisesti Ferrarin junioriakatemiaan kuuluva Bearman ja Mercedeksen vastaavaan organisaatioon linkittyvä Antonelli ovat sellaisia kuljettajia, jotka voivat ajaa F1:ssä hyvinkin pian.

Nopeus, taidot ja ennakkoluulottomuus eivät silti yksinään riitä, sillä Verstappenin päihittämiseen vaaditaan oikeanlaiset olosuhteet. Nämä kaikki tekijät osuivat yhteen vuonna 2007, jolloin Lewis Hamilton pääsi ajamaan tulokaskauttaan kilpailukykyisellä McLarenilla.

22-vuotias Hamilton horjutti kahdella edellisellä kaudella mestaruutta juhlinutta tallikaveriaan Fernado Alonsoa. Se oli nuorelta brittikuskilta valtaisa taidonnäyte. Hän hävisi maailmanmestaruuden Kimi Räikköselle vain pisteellä ja päätyi tasapisteisiin Alonson kanssa.

Seuraavalla kaudella hän juhli ensimmäistä MM-titteliään.

McLaren uskalsi luottaa vuonna 2006 GP2-mestaruuden voittaneeseen Hamiltoniin eikä pistänyt häntä esimerkiksi pikkutalliin opettelemaan formula ykkösten saloja. Samanlaista toivottaisiin lähitulevaisuudessa esimerkiksi Mercedekseltä ja Ferrarilta.

Olisiko heistä Verstappenin pysäyttäjiksi?

Oliver Bearman.

18-vuotias Oliver Bearman ajaa upeaa tulokaskautta F2:ssa. Kuva: Formula Motorsport Limited via G
Kimi Antonelli.

Mercedeksen junioriohjelman helmi Andrea Kimi Antonelli, 16, ajaa joka luokassa mestaruuksista. Kuva: Jakub Porzycki/NurPhoto/Shutterstock/All Over Press
ugo ugochukwu

16-vuotias Ugo Ugochukwu on Yhdysvaltain suurin formulalahjakkuus. Hän on Tuukka Taposen kovimpia kilpakumppaneita. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *