• 10 heinäkuun, 2023

Jäähalliin muodostui tappavaa häkää – romurallitapahtuma päätyi keskeytykseen alle puolessa tunnissa


Kouvolan jäähallissa järjestetty romurallitapahtuma jouduttiin keskeyttämään liian korkeaksi kohonneiden häkäpitoisuuksien vuoksi. Järjestäjä epäilee, että ilmanvaihto ei toiminut suunnitellusti.

Kuusi ruttuista henkilöautoa törmäilee tukeista muodostetussa kehässä.

Kuva: Ukko Bamberg

Savu ja häkä keskeyttivät romurallitapahtuman Kouvolan jäähallissa eilen sunnuntaina. Ensimmäistä erää oli ehditty ajaa 25 minuuttia, kun autoista oli muodostunut halliin haitallinen määrä savua ja häkää.

Radalla oli kerralla puolenkymmentä autoa. Romurallitapahtuman keskeyttämisestä kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Autot sammutettiin, mutta pitoisuudet eivät siitä huolimatta laskeneet. Tapahtuman järjestäjä Sheikki Laakso teki nopean päätöksen keskeyttää kisa, koska ei halunnut ottaa riskiä, että joku yleisöstä saisi oireita.

Laakso on perussuomalaisten kansanedustaja.

– Olimme varautuneet siihen, että voimme joutua pitämään kisassa taukoja. Nyt katossa leijuva savupilvi ei liikkunut mihinkään, vaikka hallia tuuletettiin ja autot olivat sammutettuina, sanoo harmistunut Sheikki Laakso.

Hallin oman ilmanvaihdon olisi pitänyt poistaa ilmaa 11 kuutiota sekunnissa. Lisäksi tapahtumaa varten järjestäjä oli tuonut halliin neljä alipaineimuria, joiden olisi yhteensä pitänyt kyetä poistamaan neljä kuutiota sekunnissa.

Laskelmien mukaan näiden olisi pitänyt taata riittävä ilmanvaihto. Laakson mukaan ongelma ei ollut siinä, että pakokaasuja olisi tullut paljon, vaan siinä, että ne eivät poistuneet.

Laakso epäilee, että ongelma on hallin ilmanvaihdossa, joka ei toiminut kuten olisi pitänyt. Hän aikoo selvittää laitevalmistajan kanssa, miksi näin pääsi tapahtumaan.

Romurallia ensimmäistä kertaa sisätiloissa

Vastaavia romurallitapahtumia ei ole järjestetty Suomessa sisätiloissa aiemmin. Halleissa on kuitenkin järjestetty muita moottoriurheilukilpailuja ja -tapahtumia, kuten monsteriauto Monster Jam -tapahtumia sekä moottoripyörillä ajettavia ratatrialia ja motocrossia.

Romurallitapahtumasta oli tehty asianmukainen pelastussuunnitelma Kymenlaakson pelastuslaitokselle.

– Suunnitelmassa oli huomioitu riskit, ja paperilla kaikki oli kunnossa. Ilmanvaihto ei toiminut kuten piti, sanoo vs. paloinsinööri Eero Valojää Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Koska jäähallissa järjestettävä tapahtuma oli poikkeuksellinen, oli pelastuslaitos paikalla tekemässä palotarkastusta. Hallin korkeat häkäpitoisuudet havaittiin pelastuslaitoksen mittalaitteilla, joka antoi suosituksen tapahtuman keskeyttämisestä.

Yhdistykselle katastrofi

Tapahtuman keskeytyksestä aiheutuu järjestäjälle 50 000–60 000 euron tappiot. Noin puolet tappiosta tulee kisoja varten hankituista ratatarpeista. Kilpailun järjestäjänä olevalle Repsikka ry:lle tappio on katastrofi ja syö kassan tyhjiin.

Jäähallin tapahtumaan osallistuneet asiakkaat saavat lippujen hintansa takaisin.

Voit keskustella aiheesta 11.7.2023 klo 23.00 saakka.

Muokattu 10.7. klo 13.20: Lisätty tieto, että tapahtuman järjestäjä Sheikki Laakso on myös perussuomalaisten kansanedustaja.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *