• 8 heinäkuun, 2023

Iranin uusi Suomen-suurlähettiläs on yliopisto-opettaja ja kätilö – ”Tuskin mitään työkokemusta diplomatian alalta”, sanoo tutkija



Iranin johdon nimittämä uusi Suomen-suurlähettiläs ”nostattaa kulmakarvoja”, uutisoi iranilainen oppositiolehti Iran international.

Iranin presidentti Ebrahim Raisi vahvisti 26. kesäkuuta, että Iranin suurlähetystöä Helsingissä saapuu johtamaan kätilönä ja yliopisto-opettajana aiemmin työskennellyt Masoumeh Abad.

Abad on tullut Iranissa tunnetuksi jäätyään sotavangiksi Irakiin 80-luvulla. Abadilla ei ole aiempaa diplomaattitaustaa, ja politiikastakin on kokemusta vain paikallistasolta Teheranin kaupunginvaltuustosta. Nyt edessä on muutto tuntemattomaan Pohjoismaahan Suomeen.

Iran internationalin mukaan Abadin valinta on herättänyt kummastusta, ja useat diplomaatit ovat kritisoineet sitä. Esimerkiksi entinen diplomaatti Fereydoun Majlesi on kommentoinut lehden mukaan sarkastisesti, että ”Abad voi nyt auttaa Suomen hurskaita islamilaisessa synnytyksessä”.

Mistä erikoisessa nimityksessä sitten on kyse?

Lähi-idän politiikkaan erikoistunut Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Bruno Jäntti uskoo, että ratkaiseva tekijä nimityspäätöksessä oli Abadin sukupuoli.

Abad on ensimmäinen presidentti Raisin valtakaudella nimitetty naisdiplomaatti. Iranissa on valittu vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen yhteensä vain viisi naista diplomaateiksi. Yksi heistä oli Suomen entinen suurlähettiläs Forouzandeh Vadiati.

– Abadilla on hädin tuskin mitään työkokemusta diplomatian alalta, joten nimitys ei perustu siihen, että hän olisi osoittanut pätevyyteensä valtionvälisten suhteiden hoitamisessa, Jäntti sanoo.

– EU:ssa Iranin valtiovallan maine on pohjalukemissa. Iranin hallinto kenties otaksuu, että islamistisen valtiovallan julkisuuskuvaan vaikuttaisi hallinnon edun mukaisesti se, että maan diplomaattisen edustuston johdossa pohjoismaassa istuu nainen.

Iranissa kuohuu sisäisesti

Iranissa käynnistyi viime syksynä poikkeuksellisen suuri kansanliikehdintä, kun 22-vuotias Mahsa Amini kuoli poliisin käsissä. Hänet pidätettiin ja pahoinpideltiin, koska hän ei suostunut käyttämään naisille pakollista päähuivia. Sadat tuhannet lähtivät kaduille puolustamaan naisten oikeuksia ja demokratiaa.

Aktivisti Mahsa Aminin kuolema laukaisi laajat mielenosoitukset Iranissa viime syksynä.

Iranin konservatiivinen islamistihallinto on yrittänyt tukahduttaa kansannousua kiduttamalla, tappamalla ja vangitsemalla mielenosoittajia, mutta liikehdintä ei ole talttunut, Jäntti summaa.

Jäntin mukaan Iranin kireä sisäpoliittinen tilanne ja huono maine EU-maiden silmissä luovat islamistihallinnolle painetta diplomaattivalintoihin. Iran on talouspakotteiden alla ja tarvitsee kauppakumppaneita.

Konservatiivisen islamistihallinnon ei kuitenkaan välttämättä ole helppo löytää edustajikseen päteviä ja kielitaitoisia naisia. Abadin eduksi voidaan laskea, että hän on asunut ulkomailla ja hänen miehensä on edustanut Irania kauppaneuvotteluissa.

Jäntti ei kuitenkaan usko, että Iranin hallinnon tahriintunut maine puhdistuisi Suomessa näin helpolla.

– Päätös nimittää nainen suurlähettilääksi Suomeen vaikuttaa pr-tempulta, joka tuskin kantaa hedelmää Suomessa. Iranilaisten valtaenemmistö pitänee tämänkaltaisia vippaskonsteja surkuhupaisina.

Konservatiivinen hallinnon puolustaja

Masoumeh Abadin perhe on lähellä Iranin nykyistä presidenttiä Ebrahim Raisia, ja Abadin voi päätellä kannattavan konservatiivista tulkintaa shiialaisuudesta.

Hän on kertonut iranilaismedia Isnan haastattelussa osallistuneensa miehensä kanssa Lontoossa Englannin islamilaisen keskuksen toimintaan. Keskuksen epäillään saaneen rahoituksensa Iranin hallinnolta. Keskus on sittemmin joutunut tutkinnan kohteeksi ja suljettu.

Samaan keskukseen on kytköksiä myös Helsingissä toimivalla Mellunmäen moskeijalla. Helsingin Sanomat tutki jutussaan moskeijan taustat, sillä osa Suomen iranilaisista pelkää moskeijaa ja syyttää sitä Iranin hallinnon propagandan levittämisestä Suomessa.

Abad kertoo Isnalle, ettei hän koe poliittista pätevyyttä tärkeäksi suurlähettilään tehtävän hoitamisessa. Hänen mukaansa hänen tehtävänsä Suomessa on ”antaa oikea kuva Iranin islamistisen tasavallan kasvoista”, vaikuttaa myönteisesti yleiseen mielipiteeseen ja näyttää, että naisten asema on Iranissa ”erittäin hyvä”. Juttu julkaistiin heinäkuun alussa.

Suomi tunnetaan naisten oikeuksien puolustajana

Suomen iranilainen Bahar Mozaffari uskoo Bruno Jäntin tapaan, että suurlähettilään sukupuoli on ollut merkittävä valintakriteeri.

– Suomi tunnetaan Iranissa siitä, että täällä korostetaan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Minusta tuntuu, että heidän on vain täytynyt yrittää löytää joku naishenkilö.

Mozaffari toimii Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen varapuheenjohtajana ja Soraya – tasa-arvo ry:n puheenjohtajana iranilaisten naisten aseman parantamiseksi. Laajojen mielenosoitusten alettua Iranissa aihepiiri on noussut puheenaiheeksi Suomessa. Iranin naisten puolesta ovat ottaneet kantaa suomalaiset eturivin poliitikot Tarja Halosesta kokoomuksen Saara-Sofia Siréniin.

– Tulkintani on, että Abadin nimitys liittyy Iranissa käynnissä olevaan taisteluun naisten aseman parantamiseksi. Abad on itse hyvässä asemassa, ja hänen viestinsä on, että kritiikki naisten asemaa kohtaan on aiheetonta.

Artikkelia varten Yle keskusteli myös Iranin-suurlähettilään Kari Kahiluodon kanssa. Kahiluoto on tavannut Masoumeh Abadin.

Kuuntele lisää Iranin mielenosoituksista Ylen Uutispodcastista 29.9.2022.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *