- 1 kesäkuun, 2023
Henkilöauton kuljettaja kuoli kolarissa Kuutostiellä – tie oli suljettu liikenteeltä useita tunteja
Iltapäivällä Parikkalan kohdalla henkilöauto ja rekka törmäsivät toisiinsa. Henkilöautosta oli tehty ilmoituksia hätäkeskukseen ennen onnettomuutta.
Henkilöauton kuljettaja menetti henkensä iltapäivällä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tapahtui kello 15 aikaan Parikkalassa.
Poliisin alustavan tiedon mukaan Lappeenrannan suuntaan ajanut henkilöauto ajautui päin vastaantulevaa raskasta ajoneuvoa. Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä.
Henkilöautossa ei ollut onnettomuushetkellä muita matkustajia. Raskaan ajoneuvon kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Ennen nokkakolaria ilmoituksia hätäkeskukseen
Kaakkois-Suomen poliisin tiedotteen mukaan hätäkeskus sai ennen onnettomuutta ilmoituksia Pohjois-Karjalan puolelta Lappeenrannan suuntaan ajavasta henkilöautosta, joka seilasi kaistojen välissä. Kolarin jälkeen henkilöauto todettiin samaksi, josta ilmoituksia oli tullut.
Henkilöauto romuttui törmäyksessä täysin.
Tarkempi onnettomuuspaikka sijaitsee Kuutostiellä, Mäkelänmäen kohdalla. Kuutostie oli onnettomuuden vuoksi useita tunteja kokonaan poikki ja paikalla on ollut useita poliisin ja pelastuslaitoksen partioita sekä onnettomuustutkintalautakunta.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.